maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Nöyryyttävä kauppareissu

Pidän meidän lähikauppana olevasta Siwasta, koska se on niin pieni (vain yksi kassa), että kun astun ovesta sisään, kassalla oleva myyjä ei voi olla huomaamatta minua. Niinpä saan helposti ja nopeasti jonkun auttamaan itseäni ostoksissa, vaikka välillä siellä onkin töissä vain yksi myyjä ja siksi vähäsen joudun odottelemaan. Kivaa Siwassa on myös se, että siellä on mukavia myyjiä. Erityisesti yksi miesmyyjä oli aika hauska, mutta hänet olen nähnyt vain kerran ja selvän auktoriteettiasemansa takia epäilen häntä myymäläpäälliköksi.

Perjantaina kauppareissuni ei sujunut aivan niin mallikkaasti.

Astuin kauppaan sisään ja jäin seisomaan heti oven sisäpuolelle. Myyjä ei sanonut mitään ja tajusin, että melkein kaikki muutkin myllypurolaiset olivat päättäneet tulla samaan aikaan kauppaan. Niinpä odottelin rauhassa, että kassalla oleva ruuhka vähän vähenisi. Ihmettelin kuitenkin vähän sitä, miksei tämä minulle vieras myyjä edes kysynyt, tarvitsenko apua tai jotain, vaikka hän aivan varmasti oli nähnyt minut siinä, kun poistuville asiakkaille sanoi ”näkemiin” tms.

Kun ruuhka väheni, uskaltauduin vihdoin sanomaan, että tarvitsisin vähän apua ostosten teossa. "Joo, öö, mä voin tulla. Mun täytyy sitten aina tulla tähän kassalle, jos joku asiakas tulee."

Myyjä tuli kassan takaa, meni ohitseni kohti hyllyjä, enkä minä ehtinyt päästä opastuksessa mukaan. Kävelin perässä ja kerroin tarvitsevani banaania ja perunoita.

"Perunat on… Öö, täällä. Tuu vielä vähän eteenpäin. Siinä ne on, sun edessä."

Jep.

"Voisitko sä siis ottaa niitä?" tarkensin myyjälle, joka ryntäsikin kassalle palvelemaan toista asiakasta. Minä jäin vähän hölmönä seisomaan hyllyjen väliin.

Myyjä palasi ja otti niitä perunoita puolestani. Kysyin, onko hän yksin töissä, kun kukaan muu ei voi mennä kassalle. Ei, oli sielläpari muutakin.

Banaaneja hän ei löytänyt. Hän kulki hevi-osastolla edes takaisin, muttei löytänyt. Selitti vielä olevansa ensimmäistä päivää siellä töissä. Lopulta hän meni takahuoneeseen kysymään, missä banaanit on.

Toinen myyjä tuli täyttämään banaanilaatikkoa, joka olikin tyhjentynyt. Minua auttanut myyjä meni taas kassalle. Tämä takahuoneesta tullut myyjä kysyi, auttaako hän minua. Kassalla oleva myyjä vakuutti auttavansa. (Banaanilaatikon täyttänyt myyjä puhuu aika huonoa suomea ja joskus koetti auttaa minua, mutta kielimuuri oli liian suuri ja hän haki silloin suomenkielisen myyjän tilalle.)

Tästä eteenpäin homma toimi ihan kohtalaisesti, vaikka olikin aika haastavaa kulkea myyjän perässä ja olla törmäämättä hyllyihin. Minä myös neuvoin myyjälle, mistä kuohukerma mahtaisi löytyä.

Kassalle tullessamme se huonoa suomea puhuva myyjä vaihtui minua auttamaan, kun tämä uusi myyjä meni taas kassalle, eikä esim. laittanut ostoksiani korista hihnalle.

Koin tuon ostosreissun itseni kannalta melko nöyryyttäväksi, kun ensin seisoin tyhmänä melkein kymmenen minuuttia odottamassa, että saisinko apua vai en, ja myöhemmin seisoskelin pari kertaa hölmönä hevi-osastolla itsekseni. Kyllä, olisin voinut avata suuni kauppaan tullessa aikaisemmin. Ehkä pitää ottaa tavaksi huikata "moi" heti kauppaan astuessani.

Arvelen, että myyjä todellakin oli huomannut minun seisoskelun, mutta koska ei tiennyt, kuinka kanssani pitäisi toimia, päätti olla välittämättä koko asiasta. Nöyryyttävää oloani helpottaa vähän se ajatus, että myyjäkin todennäköisesti hieman häpesi.

Koin itseni myös vähempiarvoiseksi asiakkaaksi, kun minut niin vain hyljättiin keskelle kauppaa, että voitaisiin palvella toisia asiakkaita. Toiset myyjät jättävät ne muut asiakkaat kassalle odottamaan. En minä toki sitäkään vaadi, mutta tuntui tyhmältä seisoskella siellä.

*******

Mikael palasi perjantaina Tokiosta. Tuliaisiksi hän toi suklaan lisäksi myös noin puolitoista tuntia äänityksiä paikan päältä. "Kun et sä saisi valokuvista mitään irti."

Tokio kuulosti äänitysten perusteella hyvin unenomaiselta ja surrealistiselta. Ei kai ihmiset ihan oikeasti voi leikkiä seuraleikkejä puistossa? Siis myös aikuiset.

*******

Eilen roskia viedessäni tajusin jotenkin kummasti onnistuneeni välttämään kyseisen homman siihen saakka koko lumisena kautena. Meillä ei ole roskakatosta, vaan sellaisia pyöreitä pömpeleitä, jotka ovat osin maan alla. Löydän roskikset lähinnä maanmuotojen perusteella – ne ovat vähän korkeammalla kuin muu piha. Nyt siitä ei oikeastaan ollut apua.

Toisena apukeinona olen käyttänyt kuuntelemista, koska niin isot pömpelit kyllä myös kuulee. Siitäkään ei tuntunut olevan apua, kun kaikkialla oli korkeita lumikinoksia.

Lähinnä tuurilla löysin kinoksesta yhden roskiksen kannen. Siitä suuntaamalla löysin seuraavan kannen. Sain roskat vietyä ja löysin vielä takaisinkin, vaikka vähän arvelutti.

11 kommenttia:

Karhutar kirjoitti...

Voi kiesus... Olisi todella tärkeää, että kauppojen työntekijät saisivat koulutusta siitä, miten palvella näkövammaisia asiakkaita. Meidänkin lähikauppa on Siwa, mutta en käytä sitä sen kalleuden takia. Lidlkin on lähellä ja vielä halpakin, mutta sieltäpä en saa apua. Onneksi on näkevä mies.

Partapappa kirjoitti...

Harmillista tollanen. Mä joudun kans välil kaupas ja kirjastos pyytää apuu, mut se on tietty eri homma kun nään ihmiset siellä, ni voin lähinnä olevaa pyytää avuks eikä kukaa oo (viellä) kehannu kieltäytyy.

Jos sä vaikka siinä kaupassa vaa tyynesti sanosit kovemmal äänel, et ehtiiks joku teist auttaa mua. Mä ainaki ehtisin... No, toi oli puoliks vitsi.

Mukavaa päiväjjatkoo sulle sinne!!
Partapappa.

Ronja kirjoitti...

Karhutar,
Totta, että Siwa on vähän kallis eikä sen valikoima ole parhaasta päästä. Se on kuitenkin meidän lähin kauppa (ostarillekaan, jossa olisi K-supermarket ja S-market, ei ole kuin noin kilometri), ja siksi käytän sitä. Yleisesti myyjät ovat kyllä ihan avuliaita ja fiksuja, mutta tällaistakin nyt välillä sattuu.

Partapappa,
Minun tosiaan pitäisi hiukan rohkaistua tuossa avunpyynnössä kaupassa. Jotenkin se vain tuntuu ongelmalliselta, kun yrittää keksiä, missä välissä olisi parasta sitä apua pyytää. Siksi olen tuosta pienestä Siwasta pitänyt enemmän kuin isoista kaupoista, koska tuolla myyjä näkee varmasti minut. Mutta käytän minä tosin myös Itiksen S-markettia, jonka käytöstä helppoa tekee se, että siellä käy lähellä olevan Iiriksen takia aika paljon muitakin näkövammaisia.

Partapappa kirjoitti...

Mulla meni neljä vuotta ennenku kehtasin tai uskalsin pyytää apua... Mut nyt se tuntuu ihan luonnolliselta.

Minna kirjoitti...

Näin käy joskus. Jotkut myyjät eivät vain tiedä, miten heidän pitäisi auttaa ja saattavat jännittää liikaa sitä, miten pitäisi toimia ja siksi lähestyminen on vaikeaa. Onneksi nämä tapaukset on harvassa, ainakin itse olen törmännyt useinmiten ihan fiksuihin ja asiallisiin myyjiin, jotka auttavat reilusti eivätkä ota asiasta sen kummempia paineita. Positiivisia kokemuksia suurin osa silloin kun apua tarvitsen. Mä olen tehnyt niin, että olen opetellut meidän lähikaupan, S-marketin ulkoa ja tiedän missä mitkäkin tuotteet ovat. Tietysti esim. jugurttihyllyssä on ainakin miljoona erilaista jugurttia samanlaisissa purkeissa, silloin on kysyttävä apua jos tahtoo jotain tiettyä :) Mä olen aika huono tuossa avun pyytämisessä ja jotenkin tuntuu tavallaan helpommalta selvitä monissa tilanteissa itsekseen, siksi opettelin tuon kaupan hyllyt ulkomuistiin, kun siellä niin usein kuitenkin tulee käytyä. Pitäis kyllä rohkaistua enemmän, varmasti ihmiset mielellään auttavat :)

Tarunblogi kirjoitti...

Moi!
Niin niiden kyllä pitäis autaa. Mulekin on kasalla jäkätetty hitaudesta. oon katsonu tarkaan mille kassalle meen.

Koska sä vastaat niihin kysymyksiin laitoin ne 20 kysymystä sun edeliseen postaukseen.

Taru

sorvatar kirjoitti...

Tosi ikävä tilanne. Varmasti myyjäkin tosiaan häpesi käytöstään.

Anonyymi kirjoitti...

Tää sun blogi on niin mainio, nostelet kissoja pöydälle. Mäkin usein kiroilen itsekseni ja koluan kauppaa ikuisuuden mieluummin kuin kysyn... Täällä P-Irlannissa on vähän enemmän sellanen palveluasenne ja usein sit jos onkin tilanne, jossa haluan könytä itsekseni, on parempi vaihtoehto piilottaa keppi reppuun, koska muuten tulee vähän väliä joku kysymään ;)

neitinomad

Anitta kirjoitti...

Minä olen joskus mennyt kysymään että tarviiko apua kun olen nähnyt valkoisen kepin kanssa jonku etsivän hyllystä jotain. Joskus on taas joku huononäköinen pyytänyt minua tarkistamaan onko oikea tuote tms. Minusta siinä ei ole mitään noloa, jos pyytää apua. Pyydän minäkin apua, jos en ylety kovin ylhäältä ottamaan.
Nuori kassahenkilö ei ehkä tiennyt miten olisi käyttäytynyt ja tottuu varmasti kun muutaman kerran on auttanut.

Nemo kirjoitti...

Blogisi on hieno. Osuin facebookin kautta paikalle, nyt olen lueskellut uusia ja vanhoja tekstejä sekaisin.

Hassua huomata, miten vähän olen onnistunut elämässäni ajattelemaan vammaisuutta. Blogisi on avartavaa luettavaa: sokeilla on arkipäivän ongelmansa, osa niistä liittyy sokeuteen ja osa ei. Enkä olisi ikinä osannut kuvitella, että sokea voi harrastaa larppaamista tai keskiaikatapahtumia. Nyt hävettää vähän oma ajattelemattomuus!

Ja blogisi olisi mukava ja mielnkiintoinen vaikket olisi näkövammainen - kirjoitat hyvin ja vaikkapa harrastuksesi ovat minustakin hyvin mielenkiintoisia.

Ilkka Pirttimaa kirjoitti...

Kiitos Ronja blogistasi, sitä on mukava lukea.

Olen (osittain) täältä lukemani perusteella kehitellyt apuvälinettä sokeille, kaipaisin idealle sparrausta. Jos kiinnostaa, lähetätkö sähköpostia ilkka.pirttimaa@gmail.com.