...Ja vatsa täyttyy

Tästä on tulossa vähitellen oikein ruokablogi, sillä aion taas kertoa, mitä olen oikein viimepäivinä napaani vetänyt. Ketään ei varmaan oikeasti kiinnosta, mutta ei se mitään. Minulla ainakin on hauskaa. Siis ainakin sitä ruokaa laittaessa.

Viikko sitten eräs kaverini oli luonani tekemässä toiselle kaverilleen synttärilahjaksi juustokakkua. Siitä innostuneena minun piti tehdä samalla itselleni juustokakku, meillä oli siis kunnon juustokakkutehdas. Katsoin netistä itselleni kivan ohjeen ja kaverini teki sen ohjeen mukaan, jota itse olin aikaisemmin käyttänyt. Molemmat käytimme kuitenkin ohjeista poiketen pohjassa domino-keksejä, emmekä Dikestive-keksejä (miten ne sitten kirjoitetaankaan). Siinä kävi vaan sellainen moka, ettemme tajunneet oikein Dominoissa olevan vähemmän sitä keksiainesta samassa painomäärässä... Joten meille tuli kovin ohukaiset pohjat.

Sitä minä vaan en ymmärrä, miten juustokakuistani ei koskaan tule kauniita tai edes mitenkään erityisen hyvän makuisia. Olen monta kertaa syönyt aivan mielettömän hyvää juustokakkua, mutta ne on aina olleet jonkun muun tekemiä. Ja olen minä nyt sentään jo kolmesti tehnyt itsekin juustokakkua. Ikinä en vaan onnistu kovinkaan hyvin, vaikka teen täsmälleen ohjeen mukan. Tällä kertaa jopa itse puristin sitruunan mehun, enkä käyttänyt valmista mehua.

No, sitä juustokakkua sitten oli se irtopohjavuoallinen. Vaikka minun teki hirveästi mieli tehdä juustokakkua, ei minun tehnytkään enää niin kovin mieli syödä sitä. Yritin muutaman päivän ajan huudella Facebookissakin jotain kylään ja syömään kanssani juustokakkua, mutta jostain kumman syystä kukaan ei ollut tulossa. Kuvittelivat kai minun myrkyttäneen sen. Piti siis yksin vetää koko kakku, velikään ei auttanut lainkaan. (Kuvitteli varmaan sekin minun myrkyttäneen kakkuni.)

Kun juustokakusta sitten loppujen lopuksi pääsin eroon, piti tehdä ihan oikeaa ruokaakin välillä. Tein siis lauantaina elämäni ensimmäisen makaronilaatikon, joka oli - jälleen kerran - todistus siitä, että minun todellakin kannattaa kaikki nuudeleita haastavammat ruuat tehdä pilkulleen ohjeen mukaan. Ajattelin järkevänä, että koska tulen mitä todennäköisimmin syömään makaronilaatikkoni ihan vaan yksin, minun ei ole järkeä tehdä sitä yleisen ohjeen mukaista koko satsia. Eikä minulla ollut ihan 400 grammaa jauhelihaakaan. Pienensin siis annosta aika paljon. Mutta sitten en osannutkaan yhtään suhteuttaa munamaidon määrää siihen pienentämääni annokseen. Tai no joo, varmaan olisin osannut, jos olisin mitannut sen maidon... Mutta enhän minä nyt niin tehnyt.

Lopputuloksena oli aivan ylivetinen - tai siis maitoinen - makaronilaatikko, jota sentään taisin osata melkein maustaa ihan kohtalaisesti. Satsi oli kuitenkin sen verran suuri, että olen tässä saanut kiskoa sitä kolme päivää. Voin sanoa, ettei se ollut alun perinkään kovin hurmaavan makuista. Kyllä sitä kuitenkin syödäpystyi, kunhan vaan laittoi riittävästi ketsuppia. Onneksi se on nyt loppu: viimeiset makaronilaatikkoni rippeet muhivat nyt vatsassani.

Ei minun kokkailuni tähän jääneet. Viikonloppuna teki mieli tehdä pullaa, kun kaapistani kaikki tarpeet löytyivät - paitsi hiivaa. Sunnuntaina kävin sitten kaupasta hakemassa sitä hiivaakin, joten pääsin vääntämään pullataikinaa. Onnistuin siinä pullataikinassa oikeasti aivan mielettömän hyvin, siitä tuli suunnilleen täydellinen taikina. Tai ainakin tähän mennessä tekemistäni pullataikinoista täydellisin.

Pullataikinastani syntyi suklaa-bostonkakku. En ollut koskaan aikaisemmin sellaistakaan tehnyt, enkä ollut tedes tajunnut, miten se tehdään, ennen kuin katsoin ohjeesta. Bostonkakustani tuli sitten loppujen lopuksi ehkä hiukan vähemmän täydellinen, kuin mitä pullataikina antoi odottaa. Ihan syötävää se silti oli (varmaan suklaa pelasti) ja se onkin tässä mennyt jo parempiin suihin. Tämän kanssa jopa veljeni vähän auttoi.

Ruuanlaitossa ja ylipäänsä ruokaostoksissa minulla on kyllä kaksi nettisivustoa, jotka ovat lähes korvaamattomia. Kotikokki.net ja ruokamenot.fi, josta ensimmäisestä löytyy kätevästi ohjeet lähes ruokaan kuin rukaan ja jälkimmäisestä pääsen helposti katsomaan, mitäs ruokakaupoissa onkaan tällä hetkellä tarjouksessa. Ruokamenot.fi toimii käsittääkseni täysin vapaaehtoisvoimin, eikä siellä olevat ruokatarjoukset ole aina täysin ajantasalla. Tai siis ne päivittyvät sinne vähän vähitellen, mutta ainakin suuntaa-antavaa se on. Ja onhan se aina kiva käydä kaupassa ja uulla myyjältä: "Tää onkin meillä nyt tarjouksessa."

*******

Meillä oli siis viime torstaina radiotyön kurssin "lopputyönä" tunnin mittaiset radiolähetykset, jotka tulivat ihan suorana netistä. Se oli aika jännittävää. Minä en ole kovinkaan nopea lukemaan pisteitä, saatika ääneen ja vielä silloin, kun vähän jo muutenkin jännittää. Pääsin lähetyksessä lukemaan paperista yhden ohjelman juonnot ja yhden Raamatun kohdan. Juontojen kohdalla vähän takeltelin välillä, mutta pätkä Vuorisaarnasta meni jo paremmin, sillä olin lukenut sitä etukäteen vähän enemmän.

Lähetyksen aikana yhden ihmisen piti tietokoneelta klikkailla aina seuraavaa kappaletta ja tekemiämme haastatteluja tietokoneelta soimaan, yhden piti sitten "liukujen" avulla huolehtia siitä, mikä ääni menee pihalle; mikrofonit vai tietokone. Jokaiselle mikille oli vielä oma liukunsa. Niitä olisi myös riittänyt CD- ja vinyylisoittimelle, mutta me emme tarvinneet kuin mikkejä ja tietokonetta. Toivomus oli, että vuoroja vaihdeltaisiin, jotta jokainen pääsisi tekemään kaikkea. Minä en kuitenkaan oikein voinut sitä studion tietokonetta käyttää, joten olin ensin hoitamassa liukuja ja myöhemmin vaan juttelemassa mukavia. Mielenkiintoisia hetkiä tuli, kun piti lukea pisteiltä jutun juontoa ja samaan aikaan pistää tietokoneen liuku ylös, jotta juttu saataisiin pihalle. Onneksi tässä kohtaa toinen ryhmäläiseni tajusi, ettei käteni oikein riitä joka paikkaan ja vähän auttoi liukujen kanssa. Minä en itsekään tajunnut sitä kuin vasta siinä tilanteessa.

Radiossa jutteleminen oli ihan rentoa. Varmaan suureksi osaksi siitä syystä, että sitä tuskin oli oikeasti kukaan kuuntelemassa. Saimme me sentään itsellemme äänitteenä lähetyksemme, mutta valitettavasti niitä ei ole Bodcasteina Hatturadion nettisivuilla.

*******

Netti-viuluostokseni päättyivät siihen, että tänään kävin kiikuttamassa viulun takaisin postiin ja paluumatkalle Ouluun. Ei ollut kovin hyvä viulu; pohja oli halki ja kuulemma talla ja viritystapit olivat sellaisia, ettei se viulu tulisi koskaan oikein pysymään vireessä. Sain neuvon palauttaa viulun ja ostaa Musiikkifazerilta uuden, pari sataa kalliimmalla. Aion kyllä vielä sen viulun hankkia, mutta mikäli oikein muistan, sukulaisillani on yksi käytetty, tällä hetkellä käyttämättömänä oleva viulu... Katsoo nyt, mihin tässä vielä päädyn.

*******

Otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin edellisen kirjallisen ilmaisun kurssin tekstit loppuun. Se kurssi päättyi jo joulukuun alussa, mutta minulla oli - tuota - vähän jäänyt tekstejä kesken. Seuraava kurssi alkaa ensi jaksossa, joka alkaa ylihuomenna, joten ajattelin, että on parasta saada ne vanhat tekstit nyt ensin pois alta.

Kirjoitin siis vihdoin ja viimein elämäkertani loppuun. Se ei ole kuin 20 sivua pitkä. Oli oikein mielenkiintoista kirjoittaa omista hautajaisistaan - etenkin, kun en ole koskaan oikeasti edes käynyt hautajaisissa. Piti vähän googletella, että mitä ihmettä ja missä järjestyksessä siellä oikein tapahtuukaan.

Alunmperin olin aika tyytyväinen elämäkertaani ja sen rakenteeseen, mutta nyt en enää juurikaan pidä siitä tekstistä. Rakenne on ehkä ihan kiva, mutta se sisältö ja kirjoitustyyli... Ehkä minä olen sitten niin naiivi, miltä tekstini minusta vaikuttaa.