Uuden oppiminen on parasta

Minä olen elämäni aikana harrastanut hyvin montaa asiaa: taitoluistelua, sukellusta, ratsastusta, maalipalloa, jumppakerhoja, kitaransoittoa, yleisurheilua, aikidoa, larppaamista, teatteria... Lisäksi tietysti vielä kirjoittaminen, piirtäminen, käsityöt, taikuus ja uusimpana viulunsoitto. Olen muutamia kertoja miettinyt, että miksi harrastukseni ovat vaihtuneet ja mikä saa minulla riittämään motivaatiota joihinkin harrastuksiin, mutta toisiin taas ei.

Luistelun lopetin, koska emme olleet varma, jatkuuko se samaan aikaan joulun jälkeen. Sinänsä harmi, sillä luistelu oli oikein kivaa. Sukellus jäi, koska halusin mennä ratsastamaan ja ne molemmat olisivat olleet vähän kalliita. Ratsastukseen kyllästyin, sillä olin vammaisratsastusryhmässä, joka ei oikein edennyt mihinkään (silti jaksoin tehdä sitä jopa kolme vuotta). Maalipalloa jaksoin pelata ja harjoitella suhteellisen aktiivisesti reilun vuoden verran, kunnes päätin, että haluan mieluummin yksilönlajin ja vaihdoin yleisurheiluun. Sitä taas kesti vain vuoden, kun minua alkoi kyllästyttää. Aikidoa harjoittelin puoli vuotta, kunnes menin lukioon ja se jäi pitkien koulupäivien ja -matkojen tähden. Enää en varmaan edes muista mitään.

Kitaransoiton olen aloittanut 11-vuotiaana ja olen siis oikeasti soittanut sitä melkein seitsemän vuotta, vaikka tosin välissä oli pari vuotta, kun en soittanut. Tauko siihen tuli vain sen takia, ettei minulla tuntunut kahdeksannella luokalla riittävän aika kitaraan, yleisurheiluun (harkat pari kertaa viikossa) ja teatteriin. Harmitti niin pirusti luopua kitarasta.

Kun olen tarkkaan miettinyt, mikä yhdistää harrastuksia, joita olen jaksanut pidempäänkin kuin vuoden, olen löytänyt niille ainakin yhden yhdistävän tekijän: uusien asioiden opiskeleminen. Maalipallo ja yleisurheilu olivat niin junnaavia, kun aina tehtiin samaa ja piti vain oppia juoksemaan kovempaa, hyppäämään pidemmälle ja hiomaan sitä yhtä ja samaa tekniikkaa. Maalipallossa voi sentään opetella välillä jotain uusia heittotekniikoita, mutta loppujen lopuksi sekin on aika lailla sitä samaa koko ajan. Mutta kitaransoitto, taikuus, teatteri... Niissä saa opetella kaikkea uutta: joko uusia tekniikoita tai vähintäänkin uusia kappaleita, temppuja tai vuorosanoja. Aina on jotain opittavaa ja se pitää mielenkiinnon yllä.

Joskus sanoin, ettei minulla riittänyt kärsivällisyys yleisurheiluun. En kuitenkaan koe voivani syyttää itseäni kärsivällisyyden puutteesta, sillä saatan hyvinkin soittaa yhtä ja samaa kappaletta kymmenen kertaa peräkkäin vain siksi, ettei joku yksittäinen kohta sujunut riittävän hyvin. Jaksan treenata taikatemppujen tekniikoita kerta kerran jälkeen, kunnes se alkaa sujua. Mutta en jaksa kuukausi kuukauden perään vain juosta.

Aikido on laji, jota takuulla jaksaisin harrastaa pitkäänkin. Siinä on aina uusia tekniikoita opeteltavana. Pitäisi vain löytää viikosta aikaa ja joku mukava dojo, johon mennä. Liikuntaharrastus ei olisi nimittäin lainkaan pahitteeksi näiden kaikkien vähemmän liikuntaa vaativien tekemisteni keskellä.

Olen kuullut lausahduksen: "Muut tekee sitä, mitä ne osaa, mutta Ronja tekee sitä, mitä se haluaa." Tuo on ehkä melko totta, mutta loppujen lopuksi minäkin teen vain sitä, mitä osaan: jos haluan tehdä jotain, teen sitä ja opin tekemään sitä, kunhan harjoittelen riittävästi. On turha sanoa, että haluaisi tehdä jotain, muttei osaa; ei kai sitä opikaan, jos ei kokeile!

Edit:
Kitaraopettajani suositteli minua hakemaan musiikkiopistoon. Kävin surffailemassa Itä-Helsingin musiikkiopiston nettisivuilla (ko. opettaja on siellä opettajana), lueskelin kaikki mahdolliset opetukseen liittyvät tiedot ja päätin katsoa, mitä pääsykokeisiin ilmoittautumislomakkeessa kysellään. Täytin siinä samalla lomaketta ja lopuksi vain painoin "lähetä"-painiketta.

En ole koskaan ajatellut, että pääsisin musiikkiopistoon. Aloitin 11-vuotiaana klassisen kitaran soiton Järvenpään Suzuki -yhdistyksessä. Suoritin kyllä 1/3-tutkinnon, en tosin teoriaosuutta. Olen aina ajatellut, etten ole riittävän hyvä musaopistoon. Mutta kun kerta opettaja sen kehoitti tekemään ja kun hän kerta on siellä opettajana, niin ei tarvitsisi edes opettajaa vaihtaa... Halvemmaksikin se lukukausimaksu varmasti tulee, kuin tämänhetkinen yksityishinta 35 e /45 min. Ja jos saan suoritettua kiitettävin arvosanoin 2/3-tutkinnon, voisin saada sivuaineen, joten viulun soittaminen tulisi myös halvemmaksi. Olen siis jo melkein tottunut ajatukseen, että olen menossa musaopistoon, pääsykokeet tosin hieman pelottavat jo nyt. Enkä ole ehtinyt mainita asiasta vanhemmilleni lainkaan.

Taidan tarvita sitten ensi syksynä vähintään yhden päivän viikkoon lisää, mikäli aion opiskella myös teoriaa.

Kiirettä, kiirettä

En ole kirjoittanut aikas pitkään aikaan, vaikka on moniakin aiheita välillä pyörinyt päässä. Ehkä niistä tulen vielä joskus teille kertomaan.

Nyt on viimeiset viikot vierähtäneet koulutehtävien, teatteriharjoitusten ja muiden harrastusten sekä luottamustoimien parissa. Koeviikko on ohi ja uusi, aivan ihanan rento jakso (5 kurssia, aaaah) pyörähtänyt käyntiin, joten kiire hiukan alkaa helpottaa. Teatterin suhteen taas kiire on tässä vain lisääntynyt: ensi-ilta on ylihuomenna.

Yli kymmenen hengen teatteriporukalla (en jaksa laskea, montako meitä on yhteensä) on menojen ja sairasteluiden yhteensovittaminen melko haastavaa ja monienkin hermoja on kiristänyt se, ettei koskaan tunnu olevan kaikki paikalla - tai etenkään ajoissa. Silti me teemme parhaamme ja luotamme toisiimme, tai vähintään itseemme. Shakespeare oli hauska mies, ainakin hänen tekstistään saa paljon hulvattomuuksia aikaan.

Kutsun oikein mielelläni teidät kaikki blogini lukijat (joiden määräon muuten vain lisääntynyt kirjoitustaukoni aikana) katsomaan Iirikseen näkövammaisteatterin näytelmää Mitta mitasta. Ensi-ilta on 15.4 klo 18 ja muut esitykset Iiriksessä (Marjaniementie 74, Itäkeskus) lauantaina 17.4 klo 16, sunnuntaina 18.4 klo 16, torstaina 22.4 klo 18, lauantaina 24.4 klo 16 ja sunnuntaina 25.4 klo 16. Lippuvarauksia voi tehdä Tanja Turuselle tanja.turunen@welho.com tai puhelimitse (09)3960 5505. Lippuja myydään tietysti myös ovelta ennen esitystä. Lippujen hinnat on 10 e ja 8 e (opiskelijat, eläkeläiset, yli 10 hengen ryhmät). Kaikkiin esityksiin sisältyy kuvailu näkövammaisille.

Minun oli tarkoitus mainostaa jo hiukan aikaisemmin ja vaikka hoitaa keskitetysti lukijoidenn lippuvarauksia, mutta kirjoitustaukoni takia sekin on jäänyt. Silti sanoisin, että mikäli vain mahdollista, kannattaa tulla katsomaan! (Eikä vähiten sen takia, että näkeee minut puhumassa rivoja, "moraalinen selkäranka" kun lukioporukassanikin olen.)

*******

Tänä kesänä on Kouvolan Taikapäivillä juniortaikuuden SM-kisat, joihin olen kovasti osallistumassa. Kisaohjelma on ollut jo pari kuukautta kovan treenin alla ja kunhan tästä teatteriharjoitusten sumasta pääsen yli, treenaus jatkuu vielä kovempana. Taikureiden sunnuntaitapaamiseenkin sain itseni roudattua viime sunnuntaina ja aion kyllä ihan oikeasti käydä siellä taas vähän ahkerammin. Oli ensimmäinen kerta tämän vuoden puolella, kun sinne menin. Hävettää hiukan.

*******

Viime aikoina tehokkuuteeni - ja sen puutteeseen - on varmasti myös vaikuttanut Leen@, jossa ajatukset pyörivät paljon ja jonka blogissa on tullut vierailtua monesti päivässä. On haikeaa, kun ihminen, jonka on tuntenut koko pienen ikänsä, joutuu tappiolle taistelussa syöpää vastaan. Viimeiset kunniakierrokset menossa ja lähimmäisten tuki vahvasti taustalla.