Olen ollut tämän viikon vanhan musiikin kesäkurssilla Karjaalla. Koskaan ennen elämässäni en ole treenannut näin intensiivisesti: tiistaista lähtien olen soittanut 8-9 tuntia päivässä, eilen, kurssin viimeisenä kokonaisena päivänä jo sentään vähän vähemmän. Erityisesti vasen käsi alkaa vähän jo valittaa rasituksesta. Itsekseni treenatessa soittoasento ei myöskään ole ollut mikään erityisen hyvä, ja olinkin melko kokonaisvaltaisessa jumissa aina välillä.
Tämän viikon aikana olen tehnyt henkilökohtaisen omaksumisennätyksen mitä musiikkiin tulee. Koska sokkona en pysty lukemaan nuotteja (tai tabulatuuria) soittaessani, minun on soitettava aivan kaikki ulkoa. Päädyin kamarimusiikkiyhtyeeseen, jonka kappale valittiin vasta kurssilla, joten en ollut voinut harjoitella sitä etukäteen. Samoin hieman suuremman renessanssiorkesterin kappale päätettiin vasta ensimmäisenä päivänä. Omilla soittotunneilla opettelimme myös yhden uuden kappaleen.
Opettelin siis neljän päivän aikana yhden helpohkon soolon (ihme polyfoniaa, välillä vaikea hahmottaa), yhden kamaribiisin säestyksen (Dowlandia, lähentelee sooloa se säestysstemmakin) ja yhden sinfonian soinnut. Monet täällä työstävät tämän kurssin aikana useampia kappaleita kuin minä, mutta ne soittavatkin nuoteista (yritin ehdottaa renessanssiorkesterille, että loppukonsertissa kaikki soittaisivat ilman nuotteja - ei mennyt läpi). Olen henkilökohtaisesti aika tyytyväinen suoritukseeni. Torstaina meinasi kyllä usko loppua kesken etenkin tuon orkesterikappaleen kanssa, mutta harjoituksissa se yhtäkkiä valkenikin minulle (en todellakaantainnut kyllä aina soittaa oikeaa sointua...).
Luuttua soitetaan lähinnä tabulatuureista, jotka saan yhdellä ohjelmalla käännettyä itselleni pisteille, käytännössä txt-tiedostoksi. Niinpä olen pistänyt pistetabit Dropboxin kautta kännykkään ja yhdistänyt pistenäytön siihen bluetoothilla. Samoin orkesteribiisin muistiinpanoni (niitä ei voi kutsua nuoteiksi) on minulla puhelimessa. Olen kokenut orkkatreeneissä yhteenkuuluvuutta, kun minullakin on ollut nuottiteline. Mukana kulkeneissa muistiinpanoissa oli sekin äärimmäisen hyvä puoli, että kun käskettiin aloittaa tietystä tahdista, pystyin katsomaan, mikä se mahtaa olla ja olin täysin messissä.
Kuljin siis puhelimen ja pistenäytön kanssa melkein koko ajan. Puhelin toimi myös äänityslaitteena, koska mukanani olleet akkupatterit eivät enää ihan toimineetkaan, joten en voinut käyttää Zoomia. Mutta ihan hyvin se iPhone tuollaisissa treeniäänityksissä pelittää.
Hienoa on muuten sekin, että opin meidän kurssikeskuksesta kaikki tarpeelliset reitit ensimmäisenä päivänä, joten pystyin varsin hyvin kulkemaan itsekseni (ei kellään olisi oikein ollut aikaakaan minua joka paikkaan opastaa). Lähdin siis kurssille rohkeasti ilman avustajaa, mikä oli ehdottomasti oikea ratkaisu (ilmoittautumisen jälkeen laitoin vain järjestäjille viestiä, että olen muuten tulossa enkä muuten nää ja aion pärjätä ilman avustajaa - ei kai haittaa). Maanantaina pistin pari paikkaa myös BlindSquareen muistiin, mutten hyödyntänyt kuin kerran yhtä paikkaa. Niistä voi sitten olla enemmän hyötyä, jos (kun) menen samalle leirille uudestaan, enkä enää muistakaan paikkoja kunnolla.
Eilen oli vielä loppukonsertti Karjaan keskiaikaisessa kirkossa, jonka jälkeen aivan mahtava illanvietto. On käsittämätöntä, miten sitä voikaan tuntea olonsa niin tervetulleeksi ja kotoisaksi seurassa, josta aikaisemmin tunsi vain yhden. Minusta pidettiin myös varsin hyvin huolta, kun esimerkiksi loppukonsertissa vieruskaveri kertoi aina, mikä kappale on seuraavana tiedossa ja ketkä lavalle menevät. Toki välillä oli jo vähän turhaakin huolehtimista, kuten niin usein porukassa, jossa ei ole totuttu sokkoihin. Onneksi osaan myös kieltäytyä avusta.
Yritin kuvata vielä luuttunikin ihan vain siksi, että jostain syystä en saa puhlimen Blogger-sovellukseen liitettyä tekstiä, ellen ensin pistä mukaan kuvaa (kirjoitin tämän alunperin puhelimella). En tiedä, miten hyvin onnistuin luuttuni kuvaan saamaan.
Tulipa tähän tekstiin taas paljon sulkuja...