Uusia tuulahduksia

Tämän kuun alussa tuli viisi vuotta siitä, kun muutin lähes maalaistollona Helsinkiin.

Samana päivänä sain plakkariini jo viidennen osoitteen Helsingissä. Tätä vauhtia tunnen muutaman vuoden kuluttua tämän kaupungin läpikotaisin.

Muutan nyt asumaan ensimmäisen kerran yksin. Pieneen, söpöön kaksioon, josta on urheilukentälle kilometri (mutten pysty kulkemaan sitä matkaa kävellen yksin, koska ensimmäisen tienylityksen valot eivät pidä ääntä ja tie on vähän liian riskaabeli ylitettäväksi ilman tietoa valoista). Vierestä löytyy myös kulttuuria ja muuta ajanvietettä. Sekä bussipysäkki, josta menisi bussi kätevästi sinne, missä Tuusulassa asuin. Valitettavasti äitinikään ei asu enää siellä, joten enpä paljoa hyödy.

Mitä tämä muutto käytännössä tarkoittaa? No, ei kovin paljoa mitään ihmeellistä. Toki tässä on nyt tullut opeteltua ennen liikkumistaidonohjaajan kesälomia muutamia tärkeimpiä reittejä, kuten ruokakauppoja ja ratikkapysäkkejä. En siis kuole nälkään enkä joudu kärsimään mökkihöperyydestä. Koska kaksioni vessa on niin kompaktin kokoinen, että siellä mahtuu juuri ja juuri kääntymään, joudun luopumaan pyykinpesukoneesta ja alkaa käyttää pesutupaa. Vielä on epäselvää, miten pystyn käyttämään pesukonetta. 20 sentin kolikoita olen kyllä keräillyt jo muutaman viikon, koska kone toimii niillä. Pesutuvan varaaminen taas toimii merkinnällä vihkoon, joten pyykkivuoron hommaamiseen tarvitsen aina avustajaa. Ehkä varailen kuukauden vuorot valmiiksi. Muutenkin kompakti asunto pistää myös tiskikoneeni vaihtoon (ei kukaan haluaisi ostaa käytettyä 60 cm leveää konetta minulta pois?).

Vastaan tuli myös induktioliesi. Senkin käyttö on vielä varsin kyseenalaista: lieden etureunassa on hipaisunäppäimet. Jotenkin pitäisi saada niihin merkintöjä, jotta käyttö olisi edes teoriassa mahdollista. Hienoa kiertoilmauuniani sen sijaan olenkin jo ehtinyt käyttää. Hämmentävää ääntä se pitää. Mutta jos minä olen selvinnyt puolitoista vuotta kaasuhellan käytöstä, enköhän tuon induktionkin selätä. Tosin pitää ostaa ainakin yksi uusi kattila.

Kuukauden verran minulla on kaksi asuntoa. Hoidan muuttoni pääosin kävellen tai ratikalla, vähän kerrallaan. On vaikea päättää, mitä oikein pakkaisin seuraavaksi. Todennäköisesti olen jossain vaiheessa aivan sekaisin siitä, mistä mitkäkin tavarat löytyvät.

*******

Minä, joka olen aika pitkään sanonut, etten aio hankkia opaskoiraa, olen tätä nykyä opaskoirajonossa. Niin se mieli muuttuu. Olen tajunnut, miten monissa tilanteissa koirasta voisi olla hyötyä. Edelleenkään en ehole ihan hirveän innoissani aamulenkeistä, mutta noin yleisesti ajatus enemmästä kävelemisestä ja koiran lenkittämisestä ei enää tunnu niin kovin rankalta. Ainakin pystyn helpommin kulkemaan vieraammissa paikoissa, kun on mukana silmät, jotka etsivät suojatiet.

Opaskoirajonossa voi vierähtää vuodesta kahteen, eli ihan heti en ole hännänheiluttajaa vierelleni saamassa.