Vähän aktiviteettia luku/hiihtolomalle

Jos minulla ei olisi yhtään koulua, vaan pelkääpelkkää lukulomaa, voisi nyt sanoa olevansa tuplalomalla: tämä viiikko kun on eteläisen suomen hiihtolomaviikko. Kun kuitenkin aina silloin tällöin koululla käyn, tämä on ihan vaan hiihtolmaa. Kai. Vaikkei kyllä lukemisesta lomaa saa nytkään.

Pääsin eilen vihdoin ja viimein pulkkamäkeen! Olihan se pulkka minulla jo kaksi kuukautta, ennen kuin pääsin sitä kokeilemaan. Hyvin laski, vaikkei ohjattavuus ollut ihan parasta luokkaa – siihen saatoin olla syyllinen ihan minäkin… Kaverin kääntäessä minä yritin aina vaistomaisesti tasapainottaa pulkkaa, ettemme kaatuisi. seurauksena totta kai oli lähes aina kaatuminen. Kahdesti lensin naama edellä hankeen. Pulkkailumme sisälsi myös kiipeämisyrityksiä lähes pystysuoraa kovaksi tamppautunutta mäkeä ylös. Yritykseksi se jäi. Elämä tuntuu myös kovin kaupungistuneelta, kun pulkkamäkeenkin pitää matkata ratikalla ja metrolla. Kyllä meillä tuusulassa…

Hämmästyin siitä, miten vapaasti liikuin lumihangessa. Pariin kertaan minun kehotettiin vaan kävelemään ”suoraan sinnepäin” tai muuten vaan tulin ystäväni ja pulkan perässä. Keppi oli siististi kasattuna repussa mäen päällä. Samalla kukkulalla kävimme samaisen ystävän kanssa joskus viime syksynä, kun ei ollut lunta. Jos hän silloin olisi käskenyt minun kävellä edellä tai perässä, en kyllä olisi kovin vapautuneesti kävellyt. Nyt ei sentään ollut pelkoa kompastella kiviin. ehkä vähän jotain takiaispuskia (lapasissani oli vielä tänään takiaisia) tai yllättäviä kuoppia tuli vastaan, ei sen kummempaa. Joskus myös mäki oli niin jyrkkä ja liukas, että vaan valui taaksepäin.

”Helsingin parhaassa” pulkkamäessä riehumisen jälkeen piti suoraan suunnata Kansallisteatteriin katsomaan kuvailutulkattua näytöstä Kristuksen morsiamesta – oikeastaan olimme jo myöhässä (vaikka olisi varmaan ollut ihan tyylikästä jättää pulkka Kansallisteatterin narikkaan, se ei enää ollut mukana). Missasimme alusta henkilöiden ja lavastuksen kuvailun (ja ainakin sen lavastuksen osalta myös hiplauksen) ja petin pahasti Rautatieasemalla odottaneelle kaverille tekemäni lupauksen. Raukka istui tunnin Rautatientorin kompassitasanteella. esityksen alkuun ehdimme kyllä ihan hyvin.

En muista, milloin viimeksi olisin nähnyt ammattiteatteria. Enemmän on tullut katseltua koulumme proggiksia tai muita harrastajateattereita, joissa on tuttuja pyörinyt. Tämän näytelmän jälkeen en myöskään yhdy siihen aina silloin tällöin nousevaan laitosteattereiden parjaamiseen. Oli oikein ihanaa, virkistävää ja ajatuksia herättävää nähdä pitkästä aikaa oikeasti hyvää teatteria.

Voin sanoa, että lukeminen on ollut liian vähäistä kaikista hienoista lukusuunnitelmista ja itselleni tekemistä lupauksista huolimatta. vähitellen alkaa pienoinen paniikki nostaa päätä, sillä psykologian kirjoituksiin on kolme viikkoa, matikkaan kuukausi ja yhteiskuntaoppiin kuukausi ja kaksi päivää. Järkyttävää, miten tämä aika vaan kuluu.

Aktiviteetteihini kuului myös tänään aamulla käynti silmäklinikalla. Edellisestä käynnistä ei ole kuin vähän reilu kuukausi ja silloin sanottiin, että seuraava kerta on sitten taas joskus vuoden kuluttua, mutta lastenpolin sijaan aikuisten puolella. Jonkun tekemän lukihäriön vuoksi kevät 2012 muuttuikin vuodeksi 2011 ja minulta ensimmäisenä kysyttiin: ”Hämmästyitkö sä, kun sait tämän ajan?” Hämmästyin. Oli tosin ihan mukava tämä uusi lääkäri, joka sanoi sitten tutkivansa silmiäni varmaan muutaman seuraavan vuoden. Toivottavasti. Uusien lääkäreiden kanssa on aina vähän säätöä, kun ei kukaan koskaan jaksa kauhean tarkkaan tutustua niihin kaikkiin 18 vuoden aikana kertyneisiin papereihin ja sitten kesken käynnin niitä aina selaillaan. Mutta tämä oli fiksu lääkäri, kuunteli myös oikeasti sitä, mitä minä sanoin ja huomasi, että hän luotti myös potilaan omaan tietämykseen.

Olen muutaman viime päivän aikana kirjoittanut jotakuinkin ensimmäisen novellini, jonka juoni on oikeasti toimiva ja jonka suunnittelin ennen lopullista kirjoittamista. Se ei tosin ole lainkaan sitä, mitä minun pitäisi tehdä… Kirjallisen ilmaisun lopputyöötekstit vaativat vielä vähän muokkauksia ja musadiplomikin odottaisi tekijäänsä. Novellin kirjoittaminen on kuitenkin nyt kovin hauskaa.

*******

Viime viikolla oli penkkarit. Pukeuduin rölliksi – en kuitenkaan ollut se röllirölli vaan joku muu sivurölli. Puvussani oli hämähäkkejä. Rekkaan kiipeäminen oli jännittävää, koska jostain syystä meidän rekan takalevyä ei avattu, vaan kipusimme tikkailla reunalle ja hyppäsimme sieltä alas. Minä en tietenkään oikein tiennyt, kuinka pitkä matka siitä on, mutta kun kerta käskettiin hypätä, niin hyppäsin. Sokkona oli myös vähän vaikeaa tietää, milloin niitä karkkeja oikein kannattaa heitellä. Minulle siis jäi aika paljon penkkarikarkkeja vielä myöhempää ”käyttöä” varten. Hauskaa se silti oli. Vähän varpaat jäätyi.

Elämyksellistä teatteria

Viime viikolla olin katsomassa koulumme teatteri 6 -kurssin valmistamaa esitystä. Tuo kurssi on näyttelijäntyön kurssi, jolla ei aina tehdä mitään valmista esitystä, mutta tämä porukka oli tehnyt. Näytelmä oli eräänlaista episoditeatteria ja se oli tehty lähinnä improvisoiden.

Ennen esityksen alkua kurssin ohjaaja pysähtyi hetkeksi aulassa juttelemaan kanssani. "Esityksessä sitten tarjotaan jotain - kahvia, teetä, piparia. Eli jos joku tulee tarjoomaan sulle niin ota vaan, se ei ole mikään kepponen." Tästä oikeastaan kurssilla mukana ollut kaverikin minua jo vähän varoitteli etukäteen.

Salissa sai istua ihan mihin vaan. Sieltä löytyi patjoja, tyynyjä ja tuoleja sekaisin. Näyttelijät istuskelivat myös eri puolilla salia, yleisön kanssa samassa tasossa ja samassa tilassa.

Koko esitys tapahtui yleisön keskellä, vähän eri puolilla salia. Kohtaukset olivat kohtauksia erilaisista olohuoneista, erilaisten ihmisten ja perheiden kotoa. Mukana oli kohtaus, jossa puolet näyttelijöistä olivat kissoja, puolet kissojen emäntiä/isäntiä, jotka kehottivat yleisöä silittämään heidän kissaansa. Toisessa kohtauksessa yksi näyttelijä ohjasi toista käsiliikkein ja muut matkivat ohjatun näyttelijän liikkeitä taustalla. Välillä tanssittiin ja heiluttiin, välillä syötiin piparia ja tarjottiin sitä muillekin.

Oli hyvin mielenkiintoista kokea teatteriesitys, jossa istui oikeasti keskellä tapahtumia. Myöskään näyttelijöiden tarjoamat keksit ja limsa ei ole ihan arkipäivää teatterissa. Fyysistä kosketustakin näyttelijöihin sai, kun ensin silitti "kissaa" ja yhdessä vauhdikkaassa kohtauksessa sai lyönnin olkapäähänsä vieressä heiluneelta tyypiltä.

Vaikka esityksellä ei sinänsä ollut mitään kattavaa juonta - jos oli, en tajunnut sitä - ja osa kohtauksista kuulemma kyhättiin kasaan samana päivänä, oli se hyvin mielenkiintoinen kokemus. Kummallisista improvisaatioharjoituksista saa näemmä myös esityskelpoista kamaa kasaan. Esityksen lopuksi näyttelijät kiersivät vielä kiittämässä yleisöä kädestä pitäen.

Tämä oli elämyksellistä teatteria, jos mikä.

*******

Tänään on kasvissyöntikuukauteni viimeinen päivä. En uskonutkaan minulle tulevan hirveän suurta ongelmaa lihattomuudesta, mutta oikeastaan se olikin vielä hieman helpompaa. Välillä tuli oikein suuri lihanhimo - uskon sen johtuneen proteiinien puutoksesta - mutta sekin meni ohi syömällä vähän lisää proteiinia. Pidän kasvisruuasta kyllä, mutta silti taidan pysyä sekasyöjänä. Se on paljon yksinkertaisempaa, kun ei tarvitse miettiä niin tarkkaan ruokansa ravintoaineita ja proteiinin lähteitä. Kuitenkin nyt, kun innoissani olen tässä odottanut, että kohta voin taas syödä lihaa, huomenna on koulussa kasvisruokapäivä... en siis tiedä, onko. Toisaalta tuskin menen huomenna edes koululle syömään, joten minulla ainakin on kotona vielä kasvisruokapäivä. Tein nimittäin tänään soijabolognese-kastiketta, jota on kyllä ihan reilusti jäljellä. Tuli ihan hyvää, sitäpaitsi.

*******

Kouluumme tuli tässä jokin aika sitten sellainen uudistus, että jokaisella opettajalla on lokero käytävällä. Aikaisemmin opettajien laatikot on olleet opettajanhuoneessa ja jos opettajalle on jotain pitänyt palauttaa, on siis pitänyt koputella opehuoneeseen. Tällä haluttiin kai vähentää sitä koputtelijoiden määrää, jotta opettajatkin saisivat pitää välitunnilla taukoa. Kaikki muut uudistuksesta ryhmänohjaajantuokiolla kuulleessaan piti sitä hyvänä, mutta minä en niinkään. En voi yhtään tietää, mikä lokero on kenenkin. Opettajanhuoneeseen papereiden vieminen oli vielä ihan sokkoystävällistä, kun ei siellä kukaan muukaan vienyt itse mitään laatikkoon asti. Nyt homma pitäisi hoitaa itsenäisesti, mutta kuinkas teet sen sokkona?

"Sulla pitää olla sellanen aakkostettu lista kaikista opettajista ja sit lasket sieltä, että joo, se on toi yhdeksäs opettaja ja sit alat laskea niitä laatikoita", ehdotti ryhmänohjaajani. tämän jälkeen hän kyllä ihan vakavasti sanoi, että enköhän saa joltain apua. Niin minäkin uskon. Silti piti nyt ihan periaatteesta valittaa epäreiluja uudistuksia.

*******

Jos sitä huomenna menisi uimaan... Yritin ensin saada yhden kaverini aamu-uinnille kanssani, mutta sen pitää kuulemma lukea ruotsia. Saa nähdä, viitsinkö ja uskallanko sitten lähteä yksin. Päätin ryhdistäytyä liikkumisen suhteen nyt, kun käytännössä on lukuloma ja mukavasti aikaa. Olen ollut aika järkyttynyt siitä, miten vähän nykyään liikun: muutama vuosi sitten olin vielä kilpaurheilija, mutta nykyään... Koulun portaat.

Kiirettä, kiirettä

En ole kirjoittanut aikas pitkään aikaan, vaikka on moniakin aiheita välillä pyörinyt päässä. Ehkä niistä tulen vielä joskus teille kertomaan.

Nyt on viimeiset viikot vierähtäneet koulutehtävien, teatteriharjoitusten ja muiden harrastusten sekä luottamustoimien parissa. Koeviikko on ohi ja uusi, aivan ihanan rento jakso (5 kurssia, aaaah) pyörähtänyt käyntiin, joten kiire hiukan alkaa helpottaa. Teatterin suhteen taas kiire on tässä vain lisääntynyt: ensi-ilta on ylihuomenna.

Yli kymmenen hengen teatteriporukalla (en jaksa laskea, montako meitä on yhteensä) on menojen ja sairasteluiden yhteensovittaminen melko haastavaa ja monienkin hermoja on kiristänyt se, ettei koskaan tunnu olevan kaikki paikalla - tai etenkään ajoissa. Silti me teemme parhaamme ja luotamme toisiimme, tai vähintään itseemme. Shakespeare oli hauska mies, ainakin hänen tekstistään saa paljon hulvattomuuksia aikaan.

Kutsun oikein mielelläni teidät kaikki blogini lukijat (joiden määräon muuten vain lisääntynyt kirjoitustaukoni aikana) katsomaan Iirikseen näkövammaisteatterin näytelmää Mitta mitasta. Ensi-ilta on 15.4 klo 18 ja muut esitykset Iiriksessä (Marjaniementie 74, Itäkeskus) lauantaina 17.4 klo 16, sunnuntaina 18.4 klo 16, torstaina 22.4 klo 18, lauantaina 24.4 klo 16 ja sunnuntaina 25.4 klo 16. Lippuvarauksia voi tehdä Tanja Turuselle tanja.turunen@welho.com tai puhelimitse (09)3960 5505. Lippuja myydään tietysti myös ovelta ennen esitystä. Lippujen hinnat on 10 e ja 8 e (opiskelijat, eläkeläiset, yli 10 hengen ryhmät). Kaikkiin esityksiin sisältyy kuvailu näkövammaisille.

Minun oli tarkoitus mainostaa jo hiukan aikaisemmin ja vaikka hoitaa keskitetysti lukijoidenn lippuvarauksia, mutta kirjoitustaukoni takia sekin on jäänyt. Silti sanoisin, että mikäli vain mahdollista, kannattaa tulla katsomaan! (Eikä vähiten sen takia, että näkeee minut puhumassa rivoja, "moraalinen selkäranka" kun lukioporukassanikin olen.)

*******

Tänä kesänä on Kouvolan Taikapäivillä juniortaikuuden SM-kisat, joihin olen kovasti osallistumassa. Kisaohjelma on ollut jo pari kuukautta kovan treenin alla ja kunhan tästä teatteriharjoitusten sumasta pääsen yli, treenaus jatkuu vielä kovempana. Taikureiden sunnuntaitapaamiseenkin sain itseni roudattua viime sunnuntaina ja aion kyllä ihan oikeasti käydä siellä taas vähän ahkerammin. Oli ensimmäinen kerta tämän vuoden puolella, kun sinne menin. Hävettää hiukan.

*******

Viime aikoina tehokkuuteeni - ja sen puutteeseen - on varmasti myös vaikuttanut Leen@, jossa ajatukset pyörivät paljon ja jonka blogissa on tullut vierailtua monesti päivässä. On haikeaa, kun ihminen, jonka on tuntenut koko pienen ikänsä, joutuu tappiolle taistelussa syöpää vastaan. Viimeiset kunniakierrokset menossa ja lähimmäisten tuki vahvasti taustalla.

Aamut ovat kivoja

Olen jostain varsin omituisesta syystä herännyt puolitoista viikkoa vähintään puolitoista tuntia ennen herätyskellon soittoa. Viikonloppuna nukuin pitkään ja valvoin melkein vuorokauden ja nukuin taas pitkään, mutta silti heräsin maanantaiaamuna joskus puoli kuuden aikaan, viimeistään. En enää muista.

Tänään minulla alkaa koulu kahdeltatoista, sitä ennen on liikkumistaitoa. Olisin voinut nukkua vaikka puoli kymmeneen niin halutessani, mutta menin eilen nukkumaan ennen puolta yhdeksää ja heräsin tänään aivan liian aikaisin. Nousin sängystä puoli seitsemän aikaan ja menin syömään aamupalan. Ajattelin, että kohta voin sitten mennä kauppaan, kunhan se ensin aukeaa. Kunnes sitten katsoin kelloa tarkemmin ja totesin, että se oli vasta vähän vaille kuusi... Olin siis ollut hereillä viidestä asti, vaikka kuvittelin heränneeni kuudelta. Oli aika ärsyttävää, koska nyt saan edelleen odottaa, että se kauppa aukeaisi. Enkä viitsi ihan heti sinne rynnätä, koska aamulla niillä on varmasti siellä enemmän tekemistä tavaroiden hyllyynlaittamisen kanssa ja minä kuitenkin tarvitsen yhden myyjän ihan kokonaan itselleni, muahahaa.

Näin viime yönä unta jostain ihmeen salamurhaajista. Siitä unesta ei ollut kiva herätä oven avaamiseen, kun veli meni keittiöön syömään. Pelästyin ihan kunnolla. Onneksi tajusin sen nopeasti olevan ihan vaan veljeni. Kello oli vähän vaille kaksi. Sitäkin pelästyin, että olisin nukkunut pommiin. Seuraavan kerran veljen kolisteluihin heräsin jotain puoli tuntia myöhemmin. On se mukava, että iltalukiota käyvä veli on muuttunut yöeläjäksi...

Liian aikaisin aamulla heräämisessä on se hyvä puoli, että ehtii tehdä aamusta paljon kaikkea hyödyllistä, kuten viikko sitten tein. Tänä aamuna ajattelin tosiaan käydä kaupassa ja sen lisäksi tehdä ruotsin läksyt, joita en jaksanut eilen tehdä... Kuunnelman käsikirjoitustakin pitäisi hioa ja kirjoittaa vähän lisää.

*******

Opparissa, verkkokaupassa, josta kirjatilaukseni teen, on jo ainakin puoli vuotta kanpanjoitu: 1000 ensimmäistä *)daisy-kirjan tilaajaa saa tilaajalahjaksi Easy reader -daisynkuunteluohjelman. Ilmeisesti heillä ei ole kauheasti daisy-kirjojen tilaajia, kun se kanpanja on edelleen voimassa... No, minä jossain mielenhäiriössä tilasin psykologian kakkoskurssin kirjan daisynä. En pidä daisy-kirjoista oikeasti yhtään oppikirjoina, E-kirjat ovat paljon mukavempia. Olen sitten pari viikkoa tuskastellut sen äänikirjan kanssa, koska en ole saanut tietokoneella nopeutettua puhetta yhtään ja lukijalla on varsin hidas puhetapa. Vihdoin sitten tajusin, että hei, minäkin varmaan saan tuon EasyReaderin, kun se kanpanja on edelleen Opparin sivuilla näkyvillä. Kävin täyttämässä lomakkeen, kaivoin jostain poistetut-kansiosta tilauksen numeron, ja sain eilen postissa EasyReaderin asennus CD:n. Outoa on se, että voin vaikka vannoa täyttäneeni sen lomakkeen maanantai-iltana ja tiistaina ohjelma oli minulla kotona. Olen alkanut epäillä itseäni... Jos olisin sittenkin täyttänyt lomakkeen jo sunnuntaina?

EasyReaderilla pystyy nopeuttamaan kirjan puhetta, sinne voi laittaa kirjanmerkkejä, kirjaa voi selata sivuittain ja siirtyä suoraan haluamalleen sivulle ja sieltä voi jopa etsiä tekstistä sanoja. Paitsi että koska tuo kirja on pelkkä äänikirja, ei yhdistelmäkirja, jossa olisi sekä teksti että puhe, sanahaku toimii vain otsikoista.

Vaikka nyt sain hienon kuunteluohjelman Daisyille, haluaisin silti vielä "pikku Victorin", eli Victor Streamin. Minulla oleva Victor - se daisyjen kuuntelulaite - on hyvin isokokoinen ja sen akku toimii mitättömän vähän aikaa, joten Vicke ei ole kovin liikuteltavissa, koska sitä on pidettävä koko ajan latauksessa. Victor Stream olisi taskukokoinen, sen muistiin mahtuu paljon tavaraa ja siinä on paljon pidempi akku. Siihen voi tehdä myös äänimuistiinpanoja ja sinne voi ladata tekstitiedostoja. Taskukokoisesta daisy-laitteesta löytyy toinenkin malli, Plextalk Pocket. Siinä on samat ominaisuudet kuin serkussaan, mutta äänimuistiinpanojen laatu on käsittääkseni parempi. Minulle sanottiin Plextalkin olevan parempi vaihtoehto, mutta kyllä silti sen pikku Victorin mieluummin ottaisin... En osaa sanoa, miksi. Hinta eroa näillä kavereilla on noin 30 euroa. Ehkä sen Victor Streamin puolesta puhuu suomenkielinen käyttöliittymä. Kyllä tietysti englantia puhuvaa Plextalkia pystyisi ihan yhtä hyvin käyttämään, mutta on se suomen kielitaito silti aina plussaa.

Nyt pitäisi enää vaan yrittää hakea laitetta Kelalta. En vaan millään jaksaisi täytellä mitään apuvälinehakemusta ja yrittää kinua joltain suositusta siihen.

*******

Reputin englannin kokeen, mikä oli tietenkin aika odotettavissa oleva asia - etenkin sillä opettajalla. Eniten minua nyt harmittaa kuitenkin se, että uusintakokeen takia minun on jätettävä yhdet teatteriharkat välistä, koska ne ovat samana päivänä ja samaan aikaan. Yritän korvata asian opettelemalla vuorosanojani mahdollisimman hyvin. Näin kuitenkin viime yönä unta seuraavista teatteriharkoista.

Olin opetellut vuorosanojani koko viikon juuri siksi, että sitäseuraavat harkat jäävät välistä ja minun on pakko jotenkin korvata se. Kuitenkin meillä oli yhtäkkiä joku kohtaus, jota ei minun plarissani alunperin lukenut ja sitten yritin tuskaisesti näytellä sitä ja lukea samaan aikaan vuorosanoja plaristani, kun ensin kesti kauan, ennen kuin löysin edes sitä oikeaa kohtaa. Yritin tosissani saada selvää siitä, mitä plarissa luki, muta minuun iski joku omituinen lukihäiriö, enkä tajunnut yhtään, mitä luin. Tankkasin yhtä sanaa varmaan minuutin ajan - koko lausekin oli minulle ihan hepreaa - kunnes ohjaaja tuli oman plarinsa kanssa lavalle tuskastelemaan sitä, miten minulla voi menä viisi minuuttia yhden replan lukemiseen. Kaipa hän jotain muutakin sanoi, sillä minä heitin plarini toiselle puolelle lavaa ja marssin itku kurkussa pois lavalta. Ohjaaja laittoi muut jatkamaan toisesta kohtauksesta, kävi hakemassa plarini ja toi sen takaisin minulle. En olisi halunnut koskea siihen enää, mutta pakko oli ottaa. Ohjaaja pyysi minua etsimään kohdan, jonka osaisin ja sanoi, että jatkettaisiin siitä. Selitin kyllä opetelleeni vuorosanoja, mutta että nyt iski vaan joku osaamatttomuus. Selailin plariani, enkä keksinyt, mitä kohtausta haluaisin tehdä. Toiset jatkoivat lavalla ihan innoissaan ja ohjaaja päästi minut piinasta. Hetken päästä hän kuitenkin tuli kettuilemaan minulle siitä, että meillä meni 22 minuuttia yhden kohtauksen kanssa, emmekä päässeet oikeastaan edes esittämään sitä. Olin hiljaa. Ohjaaja syytti minua siitä, että harjoitukset venyivät 50 minuuttia liian pitkiksi. Vihdoin ne harjoitukset opetettiin - kun ensin muutkin näyttelijät saatiin hiljenemään (sammuttamalla valot, koska kukaan ei kuullut mitään) - ja sain kuunnella vielä koko loppu ajan kettuilua epäonnistumisestani. En olisi millään halunnut kertoa, etten tule seuraaviin harjoituksiin, mutta olihan se nyt pakko."Mä pyydän teiltä kaikilta nyt valmiiksi anteeksi. Mä en tule ensi viikolla, koska reputin englannin kokeen." Ja taas minulle irvailtiin siitä, että piti mennä reputtamaan englannin koe, jotta voisi olla pois harkoista. Onneksi se oli vain unta.

Joo, meidän ohjaajamme ei todellakaan ole niin julma ihminen, että syyttäisi näyttelijöitä noin paljon heidän epäonnistumisestaan - myös julkisesti. Ja kyllä minä ajattelin ne vuorosanat oikeasti opetella, ettei tulisi tuollaista tilannetta. Plarini on kärsinyt jo niin paljon, etten oikein viitsisi heitellä sitä lavan toiselle puolelle.

Teemme näkövammaisteatterissa siis Shakespearen komediaa Mitta mitasta. Sitä ei ole esitetty hirveästi missään. Minusta näytelmä on ihan älyttömän hauska. Lisää komediallisuutta tekee se, että olemme vaihtaneet näyttelijöiden sukupuolet; miehiä esittää naiset ja naisia miehet. Tämä johtuu lähinnä siitä, että näytelmässä on paljon enemmän miesrooleja, mutta meillä oli paljon enemmän naisnäyttelijöitä. Minä esitän huikentelevaista nuorta miestä.

Pari viikkoa sitten harjoituksissa en osannut hirveästi vuorosanoja, joten ihan oikeasti näyttelin plarin kanssa. On aika mielenkiintoista lukea pistetekstiä yhdellä kädellä ja samaan aikaan näytellä - en ollut koskaan aikaisemmin kokeillut. En ole muutenkaan kovin nopea lukemaan, saati sitten yhdellä kädellä ääneen ja monen ihmisen kuunnellessa. Tästä seurasi sitten se, että yhtäkkiä änkytinkin lukiessani sitä. En oikeasti änkytä ikinä, mutta se vaan tuli jotenkin hyvin luontevasti, enkä voinut sille mitään. Ensin ohjaaja nauroi änkytykselleni, mutta sitten hän käski minun tehdä roolia änkyttämällä. Tein työtä käskettyä ja änkyttäminen sujui hyvin luontevasti. Viime harkoissa sitten taas, kun osasin vuorosanani paremmin, en osannutkaan yhtäkkiä änkyttää tippaakaan, vaikka kuinka yritin. Saas nähdä, miten huomenna käy.

----

*) Daisy-kirja: äänikirja, joka on pakattu tiiviisti daisy-muotoon. Se on vähän kuin mp3-muoto, mutta monipuolisempi. Daisyjä pystyy kuuntelemaan myös mp3-muotoisia levyjä soittavilla CD-soittimilla, mutta niissä ei sitten ole samoja selausmahdollisuuksia. Daisyt mahdollistavat sen, että pitkätkin kirjat ovat yhdellä CD:llä. Esimerkiksi Taru sormusten herrasta on kaupallisena äänikirjana 60 levyä, kun taas daisynä se mahtuu yhdelle levylle. Sama on Raamatun kanssa, vaikka siitä en tiedäkään, montako levyä se on kaupallisena kirjana, jotka eivät ole daisy-muodossa.

Kiireinen on arkeni taas

Joskus kahdeksannella luokalla minulla oli koulun lisäksi viikottaisia harrastuksia aika paljon. Oli yleisurheilua (kahdesti viikossa), kitaratunteja ja teatteriharkkoja. Puolivälissä kahdeksatta luokkaa tiputin kitaratunnit pois huomattuani, etten jaksanutkaan kaikkea, teatteriproggis loppui keväällä ja yleisurheilunkin lopetin kesällä. Sen jälkeen olin puoli vuotta tekemättä mitään, sitten aloitin aikidon, jota kesti oikeastaan vain puoli vuotta... Lukioon mennessä minulla ei ollut enää mitään aikataulutettuja, viikoittaisia harrastuksia. Ei muuta kuin koulun kuoro ja joka toinen maanantai Sporttis-kerhossa ohjaaminen.

Tähän on taas tullut muutos, mikä ei välttämättä ole kovin fiksua. Minulla on tässä jaksossa 6 lukuainetta, seuraavassa viisi, sitten neljä, taas viisi ja viimeisessä neljä. Kuusi lukuaineen kurssia on aika paljon -- siihen päälle vielä niiden ei-lukuaineiden tehtävät niin, että olen oikeasti jo koulussa melkein päivittäin kahdeksasta neljään. Tähän päälle olen kaikesta huolimatta kerännyt roppa kaupalla harrastuksia -- taas.

Maanantaisin minulla on kitaratunti, joka kestää 45 minuuttia. Tiistaisin on koulun kuoro varttia vaille viidestä puoli seitsemään, ja torstaisin teatteriharkat viidestä kahdeksaan. Viime viikolla naisten maalipallomaajoukkueen valmentaja soitti minulle ja houkutteli minua jälleen pelaamaan enemmänkin, ja arvatkaapas, kuinka siinä kävikään... Yllytyshullu kun olen, lupauduin lähtemään maajoukkueleirille muutaman viikon päästä. Olen myös pelaamassa tämän vuoden maalipallosarjassa yhdessä joukkueessa ja ajattelin, että harkoissakin pitäisi käydä -- pelkät turnaukset eivät ehkä riitä. Ainoat harkkavaihtoehdot ovat maanantaina 20-22 jossain Vantaalla (kellonaika ei houkuta...) tai tiistaina 18-20 Espoossa. Valitsin tiistain. Se tarkoittaa tosin sitä, etten voi olla sekä kuorossa että pelaamassa maalipalloa. Tämänkin ratkaisin niin, että olen noin joka toinen viikko kuorossa, joka toinen maalipallossa.

Niin, läksyjäkin pitäisi joskus tehdä... Ja taikatemppuja... Sitten välillä pitäisi kai ihan rentoutuakin ja nähdä kavereita. Ai niin, en asukaan enää täyden palvelun kodissa, vaan pyykit, tiskit, kaupassakäynnit, roskat, ruuanlaitot, laskujen maksamiset etc. pitäisi myös hoitaa jossain rakosessa. Ehkä minä pärjään.

Viikonloppuna ajattelin ymmärtäväni, miksi lopetin kasilla kitaratunnit. Nyt tunnin jälkeen en taas ymmärrä sitä. Ei se ole stressaavaa hommaa, ellei siitä ota stressiä. Tai ymmärrän, miksi lopetin kasilla kitaran soiton, nyt ei vaan ole ihan sama tilanne, vaikka tavallaan tekemistä koulun takia on paljon enemmän. Minulla ei sentään ole yleisurheiluharkkoja kahdesti viikossa.

*******

Kävin eilen ostamassa itselleni läjäpäin herkkuja. Myyjä kysyi, onko juhlat tulossa. En oikein viitsinyt sanoa, että ei, tämä kaikki on minulle, joten myöntelin vaan nätisti. Olisihan sitä tietysti voinut selittää minulla olevan koeviikko tulossa, eikä suinkaan juhlat. Koeviikko vaatii herkkuja. On varmaan hyväkin aloittaa se urheileminen taas... Toisaalta myös aivotoiminta kuluttaa kaloreita.

Taas on paljon tapahtunut

Tämä koeviikko on nyt ihan kokonaan takana. Meni ehkä paremmin kuin viimeksi; kaksi koetta sain opettajilta suoraan muistitikulla (varmaan kolmannenkin olisin saanut, jos se opettaja olisi ollut viimeisillä tunneilla paikalla tai saanut avustajani lähettämän sähköpostin), kolme koetta opettajat olivat muistaneet antaa avustajalleni ajoissa ja fysiikan kokeen avustaja kirjoitteli nopeasti kokeen alussa, kun opettaja ei tosiaan ollut vastaanottanut sähköposteja tai ollut paikalla koulussa niin, että sen kanssa olisi saanut kokeesta puhuttua. Kaikki kokeet tulivat siis ainakin tehtyä.

Minusta melkein tuntuu, että matikankokeeni meni tosi hyvin. Siis paremmin kuin edellinen. Englannista voin ehkä hyvällä tuurilla päästä jopa läpi, sillä koko kurssin ajan tulokset ovat olleet yllättävän hyviä. Siis yllättäneet todellakin minut itseni. Ehdin jo ajatella, että opettaja on sekoittanut minun tulokseni johonkin muuhun. Mutta ei se kai ole...

***

Kävin torstai-iltana Tampereella teatterissa katsomassa Amadeusta. Oli aivan mahtava nöäytelmä: riittävästi puhetta ja selkeää toimintaa niin, että sokkona pysyi hyvin mukana. Vieressä istuva kaveri kyllä tulkkasi alussa jotain, mutta kun oli kaikkien hahmojen äänet oppinut, esityksen seuraaminen oli helppoa. Ja aivan mahtava näytelmähän se oli. Mozart jyrää. Melkein kysyin näytelmän kuiskaajalta, voiko hän kuvailutulkata esitystä minulle... Jätin kysymättä, koska hän ei istunutkaan ihan viereeni, vaikka se oli merkitty hänelle varatuksi. En varmaan muutenkaan olisi oikeasti kysynyt.

Koska perjantaina oli vielä koe, piti Tampereelta tulla torstaina takaisinkin. Ehdimme vähän reilussa kymmenessä minuutissa työväenteatterilta rautatieasemalle. Ihan hyvin, sanoisin. Junassa oli sitten mielettömän hauska konnari.

"Hyvää iltaa. Olette varmaan jo löytäneet paikkanne ja istutte mukavasti. Toivotan teidät tervetulleeksi. Tämä junavuoro numerolla (XXX) vie teidät Helsinkiin asti. Seuraavat pysähdyspaikkamme ovat Lempäälä city, Toijala ja Hämeenlinna. Vieressä istuu myös sihteeri, joka kertoo teille matkan aikana, miten se etenee. Junassa on ravintolavaunu, myyntinumerolla neljä. Siellä Ville (jotain) on valmiina palvelemaan teitä. Hänellä on tuoretta kahvia ja jotain pientä suolaista ja makeaa, pieneen nälkään. Minä olen (joku nimi, unohdin jo) ja toimin matkaoppaananne aina Helsinkiin asti. Hyvää matkaa."

Tämä oli hieman varioituna konnarin pitämä kuulutus matkan aluksi. Olisi pitänyt kirjoittaa se siinä samalla muistiin, niin olisi tullut oikein kirjoitettua. Mutta tämä hauska konnari sitten saattoi minut Tikkurilassa taksiinkin. Oli hyvää palvelua ja pääsin kotiin asti. Vaikea käsittää, kuinka joku on niin pirteänä ja iloisena, vaikka hän oli aloittanut työvuoronsa 5:46 ja tuolloin kello oli jo 23:37. Kiitokset vain VR:n henkilökunnalle.

***

Kilttinä nuorisoaktiivina raahasin itseni tänään HUN:n (Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry) syyskokoukseen. Valitettavasti Keski-Uudenmaan vahvistus joutui poistumaan kokouksesta kesken, sillä meille oli kyyti tilattu neljäksi ja kokous jatkui vielä. Tiedä häntä, onko vieläkään päättynyt. Ihmisillä oli paljon sanottavaa. Enkä edes tiedä, mitä sanottavaa minulla aiheesta on. Ei kai mitään. Tulipahan sieläkin istuttua ja äänestettyä tyhjää, koska äänestettävä asia oli sellainen, joka ei koskenut minua lainkaan, eikä oikeastaan kiinnostanutkaan.

Huomenna olisi sitten vuorossa KUN:n (Keski-Uudenmaan näkövammaiset) pikkujoulut, johon näillä näkymin olen ehkä menossa. Eikös ollutkin varsin vakuuttavaa? Minusta on niin mukava olla joka paikassa ainoa nuori, jeah.

Ensi viikolla minä menen taas kertoilemaan, millaista on olla näkövammainen nuori. Onneksi on kolme tuntia hyppytuntia, sitä voi hyvin käyttää hyödykseen tällaisissa asioissa. Pitäisi pistepaperiakin ostaa, sillä pitkä matikka vaatii jotain, johon laskea.

***

Sekin vielä, että lumen sulaminen on helpottanut liikkumistani, vaikkei se muuten ehkä niin kiva juttu olekaan. Eilen tosin kun satoi vettä, ajattelin aluksi, että nyt on varmaan paljon helpompi liikkua, mutta kuinkas kävikään... Pelkkää loskalössöä joka paikassa, joten ei todellakaan enää mitään siistiä penkan reunaa, jota voisi seurata. Lumi oli joko sulanut kokonaan tai oli epämääräisinä köntsinä keskellä tietä niin, ettei oikein tiennyt, mihin suuntaan pitäisi mennä. Löysin kuitenkin pysäkille ja pääsin kouluun. Helsingissä tilanne oli aika paljon helpompi.