Kokeita, kokeita, kokeita

Lukio-opiskeluun kuuluu varsin tiiviisti koeviikot, joista en oikein osaa päättää, onko se tosi kivaa vai tosi stressaavaa. Ihan huippua tietysti on, että kokeet alkavat vasta yhdeksältä ja saa siis nukkua pidempään. Toinen huippu on, että reaaliaineiden kokeet loppuvat viimeistään yhdeltätoista (paitsi jos käytän lisäaikaoikeuttani) ja äidinkielen, englannin ja matematiikan kokeet viimeistään kahdeltatoista (taas paitsi jos käytän lisäaikaa). Kotiinkin pääsee siis mukavan aikaisin ja sitten ehtii tehdä vaikka mitä -- kuten lukea kokeisiin. Ylimääräisiä vapaapäiviäkin saa, ellei satu olemaan seitsemää koetta, jota minulla ei ole. Makaan maanantain laakereillani... Tai sitten luen kokeisiin.

Minun piti aloittaa kokeisiin luku jopa melkein ajoissa, mutta ikinä en saanut mitään aikaan, enkä jaksanut lukea. Eilen sitten aloin lukea yhteiskuntaopin kirjaa, kun koe on huomenna. Pääsin sivulle 64, kunnes nukahdin... Otin oikein mukavat tunnin tirsat ja jatkoin lukemista kirjan puoleen väliin asti. Mitä, minäkö muka väsynyt, jos nukahdan kahdeksalta yhteiskuntaopin kirjaa lukiessani ja nukun tunnin lattialla, tietokoneen vieressä?

No, pääsin sitten vihdoin oikeasti nukkumaan ja aloitin Khaled Hosseinin Leijapojan lukemisen. Pyörin tunti kaupalla hereillä ja kuunnellen kirjaa, en millään nukahtanut, vaikka olin älyttömän väsynyt. Viimein sammutin kirjan ja yritin nukahtaa hiljaisuuteen... Ja kyllä se uni sitten tuli, taas kun olin ensin jonkin aikaa leikkinyt hyrrää.

Tänään aamulla havahduin pienesti unestani ja sormeilin vielä horroksessa kelloa -- kuten teen aina herätessäni. Piti oikein kahdesti katsoa sitä, ennen kuin pomppasin järkyttyneenä pystyyn ja etsin kännykän käsiini tarkistaakseni kellonajan siitä: 8:28. 32 minuuttia kokeen alkuun.

En ole pitkään aikaan tullut niin vauhdilla alas parvisängystäni tai saanut niin nopeasti vaatteita päälle. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa herätyskellon soimisesta... Tulin vaan siihen tulokseen, että tästä lähtien jätän kyllä sen kännykän alas, enkä ota sitä ylös hyllylle, josta pystyn -- sängystä nousematta -- sammuttamaan herätyksen.

Soitin taksin 8:35 ja olin koulun pihassa tasan yhdeksältä, radion aikamerkin mukaan. Tein varmasti myös henkilökohtaisen ennätyksen koulun portaissa kipittäessäni neljänteen kerrokseen. Opettaja ei ollut ennättänyt vielä aloittaa koetta, vaikka kylläkin melkein kaikki istuivat jo paikoillaan. Tungin takanurkkaani istumaan ja minulla oli tietokone kirjoitusvalmiina 9:07, samaan aikaan, kun opettaja käski porukan hiljaiseksi.

Olin lukenut kirja-arvostelulistan kirjoista neljä ja käytin ainakin ensimmäisen puolituntisen pohtiessani, mistä arvostelun kirjoittaisin. Vaihtoehtoinani oli Alice Monroun Kerjäläistyttö (olen lukenut häneltä myös Karkulaisen), Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa (aloitin häneltä eilen Leijapojan -- vaikka kuvittelinkin lukeneeni sen jo aikaisemmin... sekoitin johonkin muuhun miltei samannimiseen kirjaan), Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä ja Stig Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia. Päädyin Hosseiniin ja Tuhanteen loistavaan aurinkoon. Tarkistin ensin, miten kirjan henkilöiden nimet kirjoitetaan -- äänikirjaa lukiessa jää sellaiset asiat epäselviksi -- ja käytin vajaan puolitoistatuntisen arvosteluni kirjoittamiseen. Sitten lähetin tekstin opettajalle sähköpostilla, pakkasin koneeni ja yritin luovia itseni ulos luokasta, en ehkä niin kovin mallikelpoisesti, ja lähdin kotiin.

Kotona olin vähän kahdentoista jälkeen, väsyneenä ja nälkäisenä. En ollut syönyt vielä yhtään mitään, juonut vain vähän vettä kokeessa. Kuten arvata saattoi, jääkaappi oli melkoisen tyhjä, mutta kyllä sieltä jotain löytyi nälkäiselle opiskelija-paralle.

Kotiin tultuani minä olen nukkunut päiväunia ja kuunnellut vähän lisää Leijapoikaa. Olen myös harkinnut jo moneen kertaan yhteiskuntaopin ja historian kirjojen lukemista sekä kaupassakäyntiä ja ruuanlaittoa. Ehkä tässä vielä ehtii.

Minua oikeasti hieman pelottaa perjantainen historian koe: paljon asioita, joista minulla ei ole kovin suurta hajua. Olen muutamaan kertaan oikeasti itsekin miettinyt, mihin ihmeeseen olen tuntini käyttänyt, kun en muista niillä käsitellyistä asioista juuri mitään. En myöskään ollut koskaan maanantaisin tunneilla, sillä kävin kirjallisen ilmaisun kurssia samaan aikaan. Nyt pitäisi siis lukea parissa päivässä 200 sivua ja yrittää sisäistää asiat. Alunperin suunnittelin myös tekeväni hienon aikajanan, jota voisin kurssien edetessä aina täydennellä, jotta saisin kunnolla kuvan siitä, mitä tapahtui milloinkin. Helpottaisi takuulla yo-kirjoituksiin lukemista, historian kun aion kirjoittaa. Vähän epäilen, etten enää ehdi aikajanaa vääntää kasaan. Enkä taida myöskään päästä opettajan kalvomuistiiinpanoihin käsiksi, jotka löytyisivät kyllä netistä; sivustolta, joka ei aina oikein halua toimia koneellani.

Onneksi matikka, englanti ja psykologia ovat vasta ensiviikolla.

Kiireinen on arkeni taas

Joskus kahdeksannella luokalla minulla oli koulun lisäksi viikottaisia harrastuksia aika paljon. Oli yleisurheilua (kahdesti viikossa), kitaratunteja ja teatteriharkkoja. Puolivälissä kahdeksatta luokkaa tiputin kitaratunnit pois huomattuani, etten jaksanutkaan kaikkea, teatteriproggis loppui keväällä ja yleisurheilunkin lopetin kesällä. Sen jälkeen olin puoli vuotta tekemättä mitään, sitten aloitin aikidon, jota kesti oikeastaan vain puoli vuotta... Lukioon mennessä minulla ei ollut enää mitään aikataulutettuja, viikoittaisia harrastuksia. Ei muuta kuin koulun kuoro ja joka toinen maanantai Sporttis-kerhossa ohjaaminen.

Tähän on taas tullut muutos, mikä ei välttämättä ole kovin fiksua. Minulla on tässä jaksossa 6 lukuainetta, seuraavassa viisi, sitten neljä, taas viisi ja viimeisessä neljä. Kuusi lukuaineen kurssia on aika paljon -- siihen päälle vielä niiden ei-lukuaineiden tehtävät niin, että olen oikeasti jo koulussa melkein päivittäin kahdeksasta neljään. Tähän päälle olen kaikesta huolimatta kerännyt roppa kaupalla harrastuksia -- taas.

Maanantaisin minulla on kitaratunti, joka kestää 45 minuuttia. Tiistaisin on koulun kuoro varttia vaille viidestä puoli seitsemään, ja torstaisin teatteriharkat viidestä kahdeksaan. Viime viikolla naisten maalipallomaajoukkueen valmentaja soitti minulle ja houkutteli minua jälleen pelaamaan enemmänkin, ja arvatkaapas, kuinka siinä kävikään... Yllytyshullu kun olen, lupauduin lähtemään maajoukkueleirille muutaman viikon päästä. Olen myös pelaamassa tämän vuoden maalipallosarjassa yhdessä joukkueessa ja ajattelin, että harkoissakin pitäisi käydä -- pelkät turnaukset eivät ehkä riitä. Ainoat harkkavaihtoehdot ovat maanantaina 20-22 jossain Vantaalla (kellonaika ei houkuta...) tai tiistaina 18-20 Espoossa. Valitsin tiistain. Se tarkoittaa tosin sitä, etten voi olla sekä kuorossa että pelaamassa maalipalloa. Tämänkin ratkaisin niin, että olen noin joka toinen viikko kuorossa, joka toinen maalipallossa.

Niin, läksyjäkin pitäisi joskus tehdä... Ja taikatemppuja... Sitten välillä pitäisi kai ihan rentoutuakin ja nähdä kavereita. Ai niin, en asukaan enää täyden palvelun kodissa, vaan pyykit, tiskit, kaupassakäynnit, roskat, ruuanlaitot, laskujen maksamiset etc. pitäisi myös hoitaa jossain rakosessa. Ehkä minä pärjään.

Viikonloppuna ajattelin ymmärtäväni, miksi lopetin kasilla kitaratunnit. Nyt tunnin jälkeen en taas ymmärrä sitä. Ei se ole stressaavaa hommaa, ellei siitä ota stressiä. Tai ymmärrän, miksi lopetin kasilla kitaran soiton, nyt ei vaan ole ihan sama tilanne, vaikka tavallaan tekemistä koulun takia on paljon enemmän. Minulla ei sentään ole yleisurheiluharkkoja kahdesti viikossa.

*******

Kävin eilen ostamassa itselleni läjäpäin herkkuja. Myyjä kysyi, onko juhlat tulossa. En oikein viitsinyt sanoa, että ei, tämä kaikki on minulle, joten myöntelin vaan nätisti. Olisihan sitä tietysti voinut selittää minulla olevan koeviikko tulossa, eikä suinkaan juhlat. Koeviikko vaatii herkkuja. On varmaan hyväkin aloittaa se urheileminen taas... Toisaalta myös aivotoiminta kuluttaa kaloreita.

Taas on paljon tapahtunut

Tämä koeviikko on nyt ihan kokonaan takana. Meni ehkä paremmin kuin viimeksi; kaksi koetta sain opettajilta suoraan muistitikulla (varmaan kolmannenkin olisin saanut, jos se opettaja olisi ollut viimeisillä tunneilla paikalla tai saanut avustajani lähettämän sähköpostin), kolme koetta opettajat olivat muistaneet antaa avustajalleni ajoissa ja fysiikan kokeen avustaja kirjoitteli nopeasti kokeen alussa, kun opettaja ei tosiaan ollut vastaanottanut sähköposteja tai ollut paikalla koulussa niin, että sen kanssa olisi saanut kokeesta puhuttua. Kaikki kokeet tulivat siis ainakin tehtyä.

Minusta melkein tuntuu, että matikankokeeni meni tosi hyvin. Siis paremmin kuin edellinen. Englannista voin ehkä hyvällä tuurilla päästä jopa läpi, sillä koko kurssin ajan tulokset ovat olleet yllättävän hyviä. Siis yllättäneet todellakin minut itseni. Ehdin jo ajatella, että opettaja on sekoittanut minun tulokseni johonkin muuhun. Mutta ei se kai ole...

***

Kävin torstai-iltana Tampereella teatterissa katsomassa Amadeusta. Oli aivan mahtava nöäytelmä: riittävästi puhetta ja selkeää toimintaa niin, että sokkona pysyi hyvin mukana. Vieressä istuva kaveri kyllä tulkkasi alussa jotain, mutta kun oli kaikkien hahmojen äänet oppinut, esityksen seuraaminen oli helppoa. Ja aivan mahtava näytelmähän se oli. Mozart jyrää. Melkein kysyin näytelmän kuiskaajalta, voiko hän kuvailutulkata esitystä minulle... Jätin kysymättä, koska hän ei istunutkaan ihan viereeni, vaikka se oli merkitty hänelle varatuksi. En varmaan muutenkaan olisi oikeasti kysynyt.

Koska perjantaina oli vielä koe, piti Tampereelta tulla torstaina takaisinkin. Ehdimme vähän reilussa kymmenessä minuutissa työväenteatterilta rautatieasemalle. Ihan hyvin, sanoisin. Junassa oli sitten mielettömän hauska konnari.

"Hyvää iltaa. Olette varmaan jo löytäneet paikkanne ja istutte mukavasti. Toivotan teidät tervetulleeksi. Tämä junavuoro numerolla (XXX) vie teidät Helsinkiin asti. Seuraavat pysähdyspaikkamme ovat Lempäälä city, Toijala ja Hämeenlinna. Vieressä istuu myös sihteeri, joka kertoo teille matkan aikana, miten se etenee. Junassa on ravintolavaunu, myyntinumerolla neljä. Siellä Ville (jotain) on valmiina palvelemaan teitä. Hänellä on tuoretta kahvia ja jotain pientä suolaista ja makeaa, pieneen nälkään. Minä olen (joku nimi, unohdin jo) ja toimin matkaoppaananne aina Helsinkiin asti. Hyvää matkaa."

Tämä oli hieman varioituna konnarin pitämä kuulutus matkan aluksi. Olisi pitänyt kirjoittaa se siinä samalla muistiin, niin olisi tullut oikein kirjoitettua. Mutta tämä hauska konnari sitten saattoi minut Tikkurilassa taksiinkin. Oli hyvää palvelua ja pääsin kotiin asti. Vaikea käsittää, kuinka joku on niin pirteänä ja iloisena, vaikka hän oli aloittanut työvuoronsa 5:46 ja tuolloin kello oli jo 23:37. Kiitokset vain VR:n henkilökunnalle.

***

Kilttinä nuorisoaktiivina raahasin itseni tänään HUN:n (Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry) syyskokoukseen. Valitettavasti Keski-Uudenmaan vahvistus joutui poistumaan kokouksesta kesken, sillä meille oli kyyti tilattu neljäksi ja kokous jatkui vielä. Tiedä häntä, onko vieläkään päättynyt. Ihmisillä oli paljon sanottavaa. Enkä edes tiedä, mitä sanottavaa minulla aiheesta on. Ei kai mitään. Tulipahan sieläkin istuttua ja äänestettyä tyhjää, koska äänestettävä asia oli sellainen, joka ei koskenut minua lainkaan, eikä oikeastaan kiinnostanutkaan.

Huomenna olisi sitten vuorossa KUN:n (Keski-Uudenmaan näkövammaiset) pikkujoulut, johon näillä näkymin olen ehkä menossa. Eikös ollutkin varsin vakuuttavaa? Minusta on niin mukava olla joka paikassa ainoa nuori, jeah.

Ensi viikolla minä menen taas kertoilemaan, millaista on olla näkövammainen nuori. Onneksi on kolme tuntia hyppytuntia, sitä voi hyvin käyttää hyödykseen tällaisissa asioissa. Pitäisi pistepaperiakin ostaa, sillä pitkä matikka vaatii jotain, johon laskea.

***

Sekin vielä, että lumen sulaminen on helpottanut liikkumistani, vaikkei se muuten ehkä niin kiva juttu olekaan. Eilen tosin kun satoi vettä, ajattelin aluksi, että nyt on varmaan paljon helpompi liikkua, mutta kuinkas kävikään... Pelkkää loskalössöä joka paikassa, joten ei todellakaan enää mitään siistiä penkan reunaa, jota voisi seurata. Lumi oli joko sulanut kokonaan tai oli epämääräisinä köntsinä keskellä tietä niin, ettei oikein tiennyt, mihin suuntaan pitäisi mennä. Löysin kuitenkin pysäkille ja pääsin kouluun. Helsingissä tilanne oli aika paljon helpompi.

Lunta, lunta!

Eilen, kun lähdin ennen seitsemää kotiovesta ulos, vastaani tuli hieno ylläri: maassa oli muutama sentti lunta! Talvi on sittenkin tullut.

Lumi on vähän ristiriitainen juttu. Toisaalta on tosi kiva, kun on lunta, se kun kuuluu suomalaiseen talveen ja sillä lailla. Mutta lumi on silti aika hankalaa. Kun maa on roudassa, silloin on jo vähän vaikeampaa erottaa kepillä hiekan ja asvaltin raja, kun ne ovat melkein yhtä kovia. Mutta sitten, kun siinä on vielä lunta päällä... Vähän jänskätti, löydänkö bussipysäkkiä. Se onneksi löytyi.

Eilinen aamu oli todella traaginen: kun menin bussiin, oli kivasti lunta maassa ja pakkasta, mutta kun astuin Helsingissä bussista pois, tuli taivaalta vettä. On tämä Tuusula niin kamalan pohjoisessa. Tänäänkin aamulla lähtiessäni oli 8 astetta pakkasta, kun taas Helsingissä oli juuri ja juuri nollan alapuolella.

Tänä aamuna kävelin aika yhtäaikaisesti bussipysäkille yhden toisen kanssa, joka oli tulossa samaan bussiin. Hän sitten kivasti opasteli minut pysäkille kun oli jostain kuullut, että lumi hankaloittaa sokkona liikkumista. Kiitos siitä. Vaikka pidän lumesta ja pidän talvesta, odotan koko ajan jotenkin jännittyneenä, koska sitä lunta on niin paljon, etten enää oikeasti erota mitään tien reunaa kepillä.

Tänään oli terveystiedon koe ja kun kävin palauttamassa muistitikulla kokeen opettajalle luokan toiseen päähän, törmäsin kätevästi matkalla melkein kaikkiin pulpetteihin. Meinasin tipauttaa yhden konseptit lattialle ja melkein kompastuin meno- ja tulomatkalla yhteen reppuun. Luokasta poistuessani en tiennyt yhtään, mistä pääsisi parhaiten pois ja varmaan yritin tunkea niistä kaikkein pienimmistä väleistä, enkä meinannut osata avata luokan ovea. Kyllä osaan siis sählätä.

Sain eilen verkkopankkitunnukset ja kävin tänään ensimmäisen keran omilla tunnuksilla tutkimassa Nordean verkkopankkia. Sain samalla ihan oikeasti käyttää sitä ensimmäisen kerran, kun piti maksaa maalipalloturnauksen kisamaksu, joka olisi pitänyt olla maksettuna tänään, mutta tuskin se tämän päivän aikana vastaanottajan tilillä on näkynyt. Onneksi Nordealla on tekstiversio verkkopankistaan. En - vielä ainakaan - käynyt edes katsomassa sitä normiversiota. Parempi ottaa varman päälle.

Hei, minä en tiedä nyt yhtään, mitä kirjaa lukisin. Hyllyssäni on 51 lukemattoman kirjan pino, mutten silti jotenkin osaa nyt lukea mitään. Tässä on nyt vain luettu äikänkurssin pakollisia kirjoja tai sellaisia kirjoja, joita olen odottanut melkein vuosikaudet, joten on nyt vaikea tarttua tuon pinon kirjoihin. Ehkä vain nappaan sieltä päällimmäisen.

Koeluokassa sähläämiseni ei jäänyt päivän viimeiseksi. Onnistuin lahjakkaasti tyhjentämään koko Outlookin saapuneet-kansion. Ei ollut ensimmäinen kerta. Tällä kertaa minä jopa tiedän, miten tein sen. Painoin yhden viestin kohdalla ctrl+delete, mutta sormeni lipsahti samalla painamaan myös home-nappulaa. Siinä meni kaikki vajaat 300 viestiä bittitaivaaseen. Olen keksinyt jo ainakin kaksi suht tärkeää juttua, jotka olisi ollut kiva jo tänään tarkistaa jostain saapuneesta viestistä, mutta enpähän enää tarkista.

Pimeää ja valoisaa, koulua ja vapaa-aikaa

Otsikon pilkulla erotellut osiot eivät ole verrainnollisia, siis pimeä ei ole sama kuin koulu ja valoisa ei ole sama kuin vapaa-aika, vaikka toisaalta se voisi ollakin niin... Mutta tarkoitukseni ei ollut se, piti vain saada paljon asiaa samaan otsikkoon. Melkein muuten kirjoitin, että pimeä on erisuuri kuin koulu, jep. Pitkä matikka.

Pimeä tuntuu erilaiselta kuin valoisa. Siis, jos ulkona on hämärää tai pimeää, se tuntuu ihan erilaiselta kuin valoisa. En tiedä yhtään, mikä siinä on. En kuitenkaan sano tai kirjoita ikinä, että "tuntuu pimeältä". Ihan sanon, että ulkona on pimeää. Kuulostaisi hölmöltä, jos selittäisin ulkona tuntuvan pimeältä, vaikka se siltä tuntuu. Yleensä minä kuitenkin paremmin käsitän kellosta, milloin on pimeää. Ja niin, tätä ei voi selittää sillä, että muka näkisin vähän valoa ja aistisin siten ulkona pimeän ja valoisan eron - minä en erota valoa.

En ole tullut kauheasti aikaisemmin ajatelleeksi sitä, miten oikeasti se tuntuu erilaiselta, mutta kun pohdin intensiivisesti koulun kirjoituskilpailua ja erilaisia ilmaisutapoja, tuli mieleen tällainenkin. Aikaisemmin kiinnitin huomiota siihen, kuinka pilvinen ja aurinkoinen päivä tuntuu erilaiselta, ehkä kuulostaakin.

Se on aivan selvästi niin, että pimeys laskeutuu oikeasti koko maan ylle, sillä sen voi sanoa jopa kuulostavan erilaiselta. Jotenkin ympäristö tuntuu ja kuulostaa tummemmalta ja pimeällä on jostain syyystä vaikeampi kuulla esteitä ympäristössä. Ainakin minusta se on vaikeampaa. Pimeän myssy (onko se se? Minulla tuntuu olevan tänään kaikki sanat hukassa) on varmaan se, joka tummentaa myös äänimaiseman.

Perjantaina alkaa toisen jakson koeviikko. Ei jotenkin uskoisi, että tämä syksy on mennyt näin nopeasti. Koeviikon jälkeen on enää kolme viikkoa koulua, kunnes alkaa jo joululoma. Tämä on ihan käsittämätöntä.

Minulla on sellainen pieni kutina, etten välttämättä pääse englannista läpi. Se on törkeää, että kokeiden palautuspäivä on vasta joululoman jälkeen. Jännitän koko joulun, pääsenkö läpi siitä kokeesta vai en. Veikkaisin, että välttämättä en. Englanti ei ole missään määrin paras alani. Tänäänkin ainekirjoituksessa mietin melkein viisi minuuttia, mikä on käyttää englanniksi.

Pitkä matikka on muuten edelleen kivaa. Eilen kuulin, että ainakin kaksi sokkoa on jo joskus kirjoittanut pitkän matikan. En tunne niistä - tietääkseni - kumpaakaan. Olin eilen kaverini matikantunnilla, hän on siis eri opettajan kurssilla kuin minä. Joidenkin mielestä minä en ole ehkä ihan terve, kun menen vapaaehtoisesti 75 minuutin matikantunnille. Pääsin vastaamaan kysymykseen, johon kukaan muu ei osannnut vastata. Ei puhuta mitään siitä, että meidän ryhmä oli pari kappaletta edellä... Mutta sain ainakin kertailla niitä asioita.

Koulussamme on kirjoituskilpailu, jonka aiheena on "auki". Tuosta saa oikeasti loppujen lopuksi revittyä vaikka mitä. Mietin, että jonkun hienon runonkin varmaan saisi aikaan, jos osaisi kirjoittaa runoja. Taidan tyytyä proosatekstiin. Teksti pitää palauttaa viimeistään 8.12, joten tässä on vielä ihan hyvin aikaa, vaikka minun pitääkin yksi kirjallisen ilmaisun tekstikin vielä kirjoittaa. Olen kerran aikaisemmin osallistunut yhteen kirjoituskilpailuun, mutta se oli nuorten lehden kilpailu, joten ehkä kirjoitukseni ei ollut sinne niin sopiva. En oikein tiedä, millä periaatteella ne valitsivat voittajat. Nyt minä kuitenkin aion siis oikeasti kirjoitella tuohon koulun kirjoituskilpailuun, koska kirjoittaminen on kuitenkin alue, jossa minä pärjään ihan vallan hyvin noille näkeville otuksille. Kirjoittaminen - kirjallisuus yleensä - on minun keinoni nähdä visuaalinen maailma, joten en siinäkään mitään oikeastaan häviä.

Minä olen saanut hajotettua itseni parin päivän sisällä ihan kokonaan. Meillä oli maanantaina Sporttiksessa judoa ja Jani Kallungin valmentaja oli sitä meille vetämässä, kun Kallunki itse oli vetämässä "ehjien" treenejä. Minut otettiin sitten melkein joka paikkaan malliksi, ja voin sanoa, että rankkaa oli. Sporttiksen jälkeen - ohjaaja kun olen - pääsin kantamaan niitä ihanan painavia tatami-mattoja takaisin varastoon. Kerran mattoa kiskoessani kolhin toisen kämmenselkäni yhteen tuoliin. Nyt kämmenselässäni on hieno mustelma ja kohta, joka on hieman turvoksissa. Vasemman käden käyttäminen sattuu hiukan ja kirjoittaessakin siihen vähän jomottaa. Enkä myöskään pysty nyt taittamaan rannetta ihan niin paljoa, mitä tavallisesti, koska se kipu tuntuu ihan ranteessa asti. Olen siis onnistunut kolhimaan jänteen oikein kunnolla.

Eilen olin pitkästä aikaa maalipalloharkoissa. Myönsin kaikille, ettei minulla ole aavistustakaan, milloin olen viimeksi pelannut maalipalloa. Eilisten harkkojen jäljiltä minulla on toisen jalan etureisi ihan mielettömän kipeä ja melkein onnun kävellessäni portaita. Siksi vain toinen on kipeä, kun sen toisen venytin kai paremmin eilen illalla. Sen lisäksi, että lihakset on kipeät, onnistuin polttamaan molemmat ranteeni liikuntasalin lattialla syöksyillessäni. Niiden lisäksi poltin myös polvien ihon, mikä minua ihmetyttää suuresti, sillä käytin kuitenkin polvisuojia ja housuja, jotka tulevat reilusti polvesta yli. Joka tapauksessa minulla on molemmissa polvissa upeat palaneet kohdat ja voin sanoa, että kun on istunut 75 minuuttia paikallaan ja yrittää siitä lähteä liikkeelle, polven liikuttaminen sattuu ihan mukavasti. Tuollaiset ihovammat eivät ole hauskoja. Olin kuitenkin jopa niin fiksu, että rasvasin eilen sekä ranteeni että polveni.

Niille, jotka eivät tiedä, mitä maalipallo on, kehotan vierailua Wikipediassa ja sen lisäksi maalipallo.net -sivustolla. Kaikesta huomaa, että olen selittänyt lajin liian usein, enkä enää jaksa.

Ensimmäinen jakso takana

Ja ensimmäinen koeviikko myös. Tämä jakso on pitänyt sisällään ihania onnistumisia ja vähäsen hankaluuksiakin, mutta onneksi niitä on vain vähän.

Kavereita olen saanut, nopealla arviolla laskeskelin niitä tulleen ensimmäisen jakson aikana melkein enemmän kuin koko peruskoulussa yhteensä. Toisaalta peruskoulun kaverilaskuista pudotin rankasti ne, jotka myöhemmin olivat kaikkea muuta kuin kavereita. Minä olen ehkä vielä hivenen arka luomaan oikeasti kunnon kaverisuhteita, mutta hiljaa hyvää tulee. Miten oikeasti mennään kysymään toiselta puhelinnumeroa tai meseosoitetta? Minä en ole koskaan sitä tehnyt, muut ovat ehtineet aina ennen minua.

Opettajat ovat olleet tosi mukavia, vaikka monisteiden etukäteen antamisen opettelu onkin ollut osalle hiukan hankalampi juttu. Kyllä minä sen sinänsä ymmärrän, kun ei ole koskaan aikaisemmin tarvinnut toimittaa monisteita ennen tuntia yhtään mihinkään. Mutta olisi minustakin ihan kiva saada käyttööni moniste, jota tunnilla käytetään. Toisaalta olen niin tottunut tähän, etten oikeastaan muista edes aina huomauttaa asiasta. Yksi opettaja minulta palautetta pyysi, muuten jättäisin varmaan asian sikseen. Parempi se kuitenkin on nyt hoitaa, ettei tarvitse tulevaisuudessakin kärvistellä monisteittomuuden kanssa.

Mutta on minusta oikeasti tunneilla ollut tosi ihanaa, kun en ole ollut mikään erityisen erityinen oppilas, jolta koko ajan kysellään, miten voin tehdä tämän ja tuon. Väistämätön tosiasia on, että olen muihin verrattuna erityisoppilas, kun joudun aina miettimään esimerkiksi sitä, kuinka teen kokeeni. Joudun niin monesta asiasta keskustelemaan opettajien kanssa etukäteen, kun taas toisten ei tarvitse ajatellakaan mitään erityisjärjestelyjä.

Koeviikko sujui varsin hyvin ja rennosti. Neljä koetta, kolme vapaapäivää. Yksi niistä neljästä kokeestakin oli ihan vain aineistoaineen kirjoitus, joten ei sitä niin kokeeksi voi laskea. Matematiikanopettajaa muistin muistutella kokeen antamisesta etukäteen avustajalleni, että saan sen varmasti pistekirjoituksella koepäivänä. Filosofian kokeen sain opettajalta suoraan muistitikulla ja biologian kokeen kanssa kävi vähän hassusti. Sain sen kuitenkin ihan ajoissa, kun kymmenen minuuttia ennen kokeen alkua opettaja kävi antamassa sen avustajalleni, joka äkkiä kirjoitteli kokeen minulle. Äidinkielen aineiden tehtävänannot sain suullisesti kokeen alussa. Loppujen lopuksi matematiikka ja biologia olivat ainoat kokeet, jotka ehdin oikeasti aloittamaan samaan aikaan kuin muut. Matikasta toisaalta en tiedä, koska tein sen eri tilassa, mutta filosofian kokeen alkua viivytti se, että opettajan piti aluksi laittaa se koneelta muistitikulleni, kun koulun muistitikut seikkailivat jossain.

Huomenna alkaa sitten jo uusi jakso. On tätä jaksoa astetta rankempi tapaus: kuusi lukuainetta, puheilmaisua ja kirjallista ilmaisua. Tulee hirvittävän pitkät päivät, mutta kyllä se tästä. Kyllä sen muuten varmaan hengissä selviäisi, mutta kun on englantia... Ikuine ongelmani. Lupaan vielä joskus oppia sen kielen - toivottavasti mahdollisimman pian.

Minusta olisi niin ihana, jos koeviikon jälkeen olisi edes yksi hengähdyspäivä ennen uuden jakson alkua. Onneksi tässä ehtii olla vain yksi päivä uutta jaksoa ennen viikonloppua, mutta olisi tässä välissä silti kiva olla sellainen hengähdystauko, jossa koeviikon stressi pääsisi laskemaan ja voisi kunnolla orjentoitua seuraavaan jaksoon. Parhaitenhan se toimisi, jos koeviikon ja seuraavan jakson alun välissä olisi viikonloppu. Mutta kyllä tämä näinkin.

Meillä olisi ollut tänään vielä ympäristöryhmän kokous, mutta inä - oikein suurena pahiksena - lähdin kotiin ennen sitä. On pari päivää jo päässä takuttanut sellainen tunne, että voisin tulla flunssaan kohta. Äidinkielen ainetta kirjoitellessani mietin, ettei meidän koulussa voi yhtäkkiä olla niin kylmä, että minä palelen koko ajan, vaikka on ihan armeijan villapaita päällä. Oli muutenkin ajatukset vähän kateissa, joten päätin lähteä kotiin nukkumaan. Minä ihan tosissani nukuin kolme tuntia, heräilin vain välillä vilkaisemaan kelloa.

Muuten, tiistaina kävi ihan kiva juttu bussiin mennessä: bussi ajoi vähän ohi minusta niin, ettei ovi ollut ihan kohdallani. Tämä oli tosi hienoa, sillä jostain syystä täysin kohdalla oleva ovi on paljon hankalampi kuulla. Tämän lisäksi toinen pysäkillä ollut meni ennen minua bussiin sisään, ja minä olin ihan "jeejee", kun kuulin senkin avulla paremmin, missä se ovi oli. Kiitoksia vain kuskille ja tälle matkustajalle. :)

Taidan tästä mennä orjentoitumaan seuraavaan jaksoon kaunokirjallisuuden avulla - yritän olla nukahtamatta, että yölläkin tulisi vielä nukuttua.