Ihmetyksen aiheita

Olen ihmetellyt ja kummastellut aika kauan, minkä ihmeen takia naisten ja miesten vaatteissa on napit eri puolella. Sama ilmiö on niin takeissa kuin kauluspaidoissakin. Naisten paidoissa ja takeissa napit ovat vasemmalla puolella niin, että vaatteen oikean puoleinen miehusta tulee päälle - samoin takeissa, joissa on nepparikiinnitys, oikea puoli tulee päälle. Miehillä homma on täysin päinvastainen.

Ostin viikko sitten itselleni uuden talvitakin, kun äiti pakotti. Kuulemma farkkutakilla ei pärjää talvella (ja pah). Tässä takissa on vetoketjun päällä sellainen neppareilla kiinnitettävä suojalärpäke, joka siis on siinä yllä kuvailemallani tavalla. Viikonloppuna laitoin banaanin povariin, koska kaikki maalipalloleirillä mukana olleet laukkuni olivat niin täysiä, ettei sinne oikein banaanikaan mahtunut. Tällöin huomasin, että naisten vaatteita ei todellakaan ole suunniteltu siihen, että käden saisi helposti sujautettua povitaskuun. Olen siis hyvin kateellinen kaikille miehille.

Ei riitä, että napitus on vaatteissa väärin päin niin, että jos haluaa laittaa kätensä vasemmalla puolella olevaan povariin, on napitettava käytännössä koko takki auki (paitsi jos on riittävän pitkä takki). Sen lisäksi vielä vetoketjun alla oleva lärpäke on vasemmalla puolella - siis estämässä sitä kättä pääsemästä taskuun. Miesten takeissa tämäkin on toisella puolella! Käytännössä siis miehen ei tarvitse avata takistaan enempää nappeja, kuin mitä käden sujauttamiseen tarvitsee, kun takin lärpäkkeet ovat ihan antamassa tietä kädelle oikeaan suuntaan. Useissa kirjoissa - ja varmaan myös elokuvissa - tapahtuvaa tilannetta, jossa käsi sujautetaan povariin (usein käsiaseen ympärille) ei siis voi kovin yksinkertaisesti ja sulavasti suorittaa naisten takilla.

Mitään muuta selitystä tälle ilmiölle en ole keksinyt. Ilmeisesti ajatellaan, ettei naisten tarvitse päästä niin kätevästi povitaskuunsa käsiksi. Harva kun siellä taitaa säilyttää eväsbanaaniaan. Mutta on se kännykkäkin kiva saada nopeasti käsille, ettei aina tarvitse napittaa koko takkia auki... Mistähän syystä en pidä kännykkää povarissa? Olisi pitänyt ostaa miesten takki. Voisin sulavasti esittää tarttuvani käsiaseeseen, vaikka oikeasti se onkin banaani.

Joo.

Minulla alkoi tällä viikolla ruotsin kolmas kurssi opettajalla, joka ei ole opettanut minua koskaan aikaisemmin. Jo ensimmäisellä tunnilla hän tuli pahoittelemaan sitä, ettei ollut vienyt monistetta etukäteen kansliassa olevaan lokeroon, josta avustajani sen saisi käännettäväksi. En muista, että kukaan muu olisi tuossa vaiheessa vielä tiennyt, että ne monisteet pitää viedä sinne. Tai ehkä on periaatteessa tiennyt, mutta ymmärtäminen käytännön tasolla on jo sitten eri juttu.

Tänään tunnilla muilla oli karttatehtävä, jossa piti Kristiinankaupungin kartasta kertoa, missä sijaitsee mitäkin. Opettaja oli itse, ilman mitään erityishuomioita, tajunnut, etten minä voi tehdä tehtävää näin ja tehnyt minulle ihan oman tehtävän, oikein kolmin kappalein. Edellinen ruotsin (ja englannin) opettaja olisi vaan tullut sen monisteen kanssa viereeni huokailemaan ja miettimään, että mitenköhän sinä nyt voisit tehdä tämän ja lopputuloksena olisi suurin piirtein ollut, että lue kirjasta sanoja. Nyt minulla oli siis oikeasti saavutettava tehtävä, jonka vielä kaiken lisäksi saan (joudun) lähettää opettajalle tarkastettavaksi ja korjattavaksi.

Mistä näin fiksuja opettaja oikein tulee?

Opettajan tahti tunneilla on kyllä sen verran ripeä, että olen melkein koko ajan hukassa ja jäljessä ja joudun oikeasti keskittymään, jotta pysyisin edes jotenkin vauhdissa mukana. Ehkä osa putoilustani johtuu myös kielitaidon puutteesta, joten tässä on melko suuri motivaattori ruotsin opiskeluun. Pakko lukea, jotta pysyisi edes melkein kärryillä tunnilla. En kyllä varmaan ehdi ikinä tehdä tehtäviä siinä ajassa, missä ne pitäisi ehtiä, mutta saanpahan sitten tehdä niitä loppuun kotona kaikessa rauhassa.

Hämmästyin tänään sitäkin, että koulumme vahtimestari osasi opastaa. Usein ihmiset hämmentyvät ja kysyvät hyvin epävarmoina, että mitä ihmettä kanssani pitäisi tehdä. Pahimmassa tapauksessa lähtevät enempiä kyselemättä kiskomaan johonkin suuntaan. Koulumme vahtimestari - tai kouluisäntä, kuten se virallinen nimeke taitaa mennä - osasi kuitenkin ojentaa minulle suoraa käsivartensa. Pointsit hälle!

Koulun läheinen Siwa on mennyt - minulta lupaa kysymättä - muuttamaan asioiden järjestystä. Onneksi en siellä ihan yksin asioi, mutta myös myyjän kanssa pyöriessä minä olen ihan kateissa, kun vanha sisäinen mallini ei pidäkään enää kaikilta osin paikkansa. Ainakin karkkihylly oli vaihtanut paikkaa... Ja jotkut kylmätuotteet.

Tänään Siwassa asioidessani sain avukseni kaupan epävarmimman myyjän. Kaupassa oli - harvinaista kyllä - aika monta muutakin asiakasta kerralla. Perässäni kauppaan tuli pari meidän koululaista. Menin suoraan kassalle, josta myyjä tulikin heti kysymään, tarvitsenko apua. Hetkellisen alkuselvittelyn jälkeen lähdimme hakemaan minulle evästä. Banaanien jälkeen myyjä palasi hetkeksi kassalle palvelemaan paria asiakasta, sillä hän taisi olla yksin paikalla - tai ei hoksannut hälyttää varaston puolelta lisäapua. Kun vihdoin olimme saaneet kaikki ostokseni hoidettua, myyjä kävelytti minut suoraan muutaman ihmisen jonon ohi ja latoi ostokseni hihnalle. Toisaalta ihan kiva joo, mutta olisin minäkin voinut siinä nätisti jonottaa... Kun ensin ne ihmiset saivat siinä odotella hetken, että minä olin saanut ostokseni hoidettua, ja vielä sen jälkeen minut laitetaan törkeästi ohittelemaan. En ollut kovin ylpeä tästä erikoiskohtelusta.

Kaupan ulkopuolella ne pari koululaistamme ottivat minut kiinni ja kommentoin heille jotain siitä, etten kovin usein "pääse" tuolla tavoin ohittelemaan. "Hyöty toikin", totesi toinen. Minut ymmärrettiin siis väärin.

Kaikkien ihmetysten ja kummastelujen lopuksi voin vielä kummastella sitä, minkä ihmeen takia kuljen nykyään niin paljon taksilla. Voisin ihan yhtä hyvin mennä julkisilla, mutta ei: aina minä otan puhelimen käteen ja soitan taksin. Rasittavaa, jopa omasta mielestäni. Joka kerta on muka hyviä syitä. Tai ainakin hyviä tekosyitä.

*******

Allekirjoittaneesta tuli tänään täti pienelle pojalle. Huomenna menen katsomaan tätä veljenpoikaa, joka sai lempinimekseen Junnu. Kyllä veli kuulosti väsyneeltä, kun hänelle soitin. Ei ollut edes muistanut siskoaan informoida aiheesta, vaan äidiltä sen kuulin. Poika oli syntynyt aamulla, minä kuulin siitä vasta illalla. Mutta kai se pitää ymmärtää, että on niillä tuoreilla vanhemmilla ehkä muutakin ajateltavaa kuin se, keille kaikille pitää ilmoittaa.

Ensimmäinen jakso takana

Ja ensimmäinen koeviikko myös. Tämä jakso on pitänyt sisällään ihania onnistumisia ja vähäsen hankaluuksiakin, mutta onneksi niitä on vain vähän.

Kavereita olen saanut, nopealla arviolla laskeskelin niitä tulleen ensimmäisen jakson aikana melkein enemmän kuin koko peruskoulussa yhteensä. Toisaalta peruskoulun kaverilaskuista pudotin rankasti ne, jotka myöhemmin olivat kaikkea muuta kuin kavereita. Minä olen ehkä vielä hivenen arka luomaan oikeasti kunnon kaverisuhteita, mutta hiljaa hyvää tulee. Miten oikeasti mennään kysymään toiselta puhelinnumeroa tai meseosoitetta? Minä en ole koskaan sitä tehnyt, muut ovat ehtineet aina ennen minua.

Opettajat ovat olleet tosi mukavia, vaikka monisteiden etukäteen antamisen opettelu onkin ollut osalle hiukan hankalampi juttu. Kyllä minä sen sinänsä ymmärrän, kun ei ole koskaan aikaisemmin tarvinnut toimittaa monisteita ennen tuntia yhtään mihinkään. Mutta olisi minustakin ihan kiva saada käyttööni moniste, jota tunnilla käytetään. Toisaalta olen niin tottunut tähän, etten oikeastaan muista edes aina huomauttaa asiasta. Yksi opettaja minulta palautetta pyysi, muuten jättäisin varmaan asian sikseen. Parempi se kuitenkin on nyt hoitaa, ettei tarvitse tulevaisuudessakin kärvistellä monisteittomuuden kanssa.

Mutta on minusta oikeasti tunneilla ollut tosi ihanaa, kun en ole ollut mikään erityisen erityinen oppilas, jolta koko ajan kysellään, miten voin tehdä tämän ja tuon. Väistämätön tosiasia on, että olen muihin verrattuna erityisoppilas, kun joudun aina miettimään esimerkiksi sitä, kuinka teen kokeeni. Joudun niin monesta asiasta keskustelemaan opettajien kanssa etukäteen, kun taas toisten ei tarvitse ajatellakaan mitään erityisjärjestelyjä.

Koeviikko sujui varsin hyvin ja rennosti. Neljä koetta, kolme vapaapäivää. Yksi niistä neljästä kokeestakin oli ihan vain aineistoaineen kirjoitus, joten ei sitä niin kokeeksi voi laskea. Matematiikanopettajaa muistin muistutella kokeen antamisesta etukäteen avustajalleni, että saan sen varmasti pistekirjoituksella koepäivänä. Filosofian kokeen sain opettajalta suoraan muistitikulla ja biologian kokeen kanssa kävi vähän hassusti. Sain sen kuitenkin ihan ajoissa, kun kymmenen minuuttia ennen kokeen alkua opettaja kävi antamassa sen avustajalleni, joka äkkiä kirjoitteli kokeen minulle. Äidinkielen aineiden tehtävänannot sain suullisesti kokeen alussa. Loppujen lopuksi matematiikka ja biologia olivat ainoat kokeet, jotka ehdin oikeasti aloittamaan samaan aikaan kuin muut. Matikasta toisaalta en tiedä, koska tein sen eri tilassa, mutta filosofian kokeen alkua viivytti se, että opettajan piti aluksi laittaa se koneelta muistitikulleni, kun koulun muistitikut seikkailivat jossain.

Huomenna alkaa sitten jo uusi jakso. On tätä jaksoa astetta rankempi tapaus: kuusi lukuainetta, puheilmaisua ja kirjallista ilmaisua. Tulee hirvittävän pitkät päivät, mutta kyllä se tästä. Kyllä sen muuten varmaan hengissä selviäisi, mutta kun on englantia... Ikuine ongelmani. Lupaan vielä joskus oppia sen kielen - toivottavasti mahdollisimman pian.

Minusta olisi niin ihana, jos koeviikon jälkeen olisi edes yksi hengähdyspäivä ennen uuden jakson alkua. Onneksi tässä ehtii olla vain yksi päivä uutta jaksoa ennen viikonloppua, mutta olisi tässä välissä silti kiva olla sellainen hengähdystauko, jossa koeviikon stressi pääsisi laskemaan ja voisi kunnolla orjentoitua seuraavaan jaksoon. Parhaitenhan se toimisi, jos koeviikon ja seuraavan jakson alun välissä olisi viikonloppu. Mutta kyllä tämä näinkin.

Meillä olisi ollut tänään vielä ympäristöryhmän kokous, mutta inä - oikein suurena pahiksena - lähdin kotiin ennen sitä. On pari päivää jo päässä takuttanut sellainen tunne, että voisin tulla flunssaan kohta. Äidinkielen ainetta kirjoitellessani mietin, ettei meidän koulussa voi yhtäkkiä olla niin kylmä, että minä palelen koko ajan, vaikka on ihan armeijan villapaita päällä. Oli muutenkin ajatukset vähän kateissa, joten päätin lähteä kotiin nukkumaan. Minä ihan tosissani nukuin kolme tuntia, heräilin vain välillä vilkaisemaan kelloa.

Muuten, tiistaina kävi ihan kiva juttu bussiin mennessä: bussi ajoi vähän ohi minusta niin, ettei ovi ollut ihan kohdallani. Tämä oli tosi hienoa, sillä jostain syystä täysin kohdalla oleva ovi on paljon hankalampi kuulla. Tämän lisäksi toinen pysäkillä ollut meni ennen minua bussiin sisään, ja minä olin ihan "jeejee", kun kuulin senkin avulla paremmin, missä se ovi oli. Kiitoksia vain kuskille ja tälle matkustajalle. :)

Taidan tästä mennä orjentoitumaan seuraavaan jaksoon kaunokirjallisuuden avulla - yritän olla nukahtamatta, että yölläkin tulisi vielä nukuttua.