perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Lunta, lunta!

Eilen, kun lähdin ennen seitsemää kotiovesta ulos, vastaani tuli hieno ylläri: maassa oli muutama sentti lunta! Talvi on sittenkin tullut.

Lumi on vähän ristiriitainen juttu. Toisaalta on tosi kiva, kun on lunta, se kun kuuluu suomalaiseen talveen ja sillä lailla. Mutta lumi on silti aika hankalaa. Kun maa on roudassa, silloin on jo vähän vaikeampaa erottaa kepillä hiekan ja asvaltin raja, kun ne ovat melkein yhtä kovia. Mutta sitten, kun siinä on vielä lunta päällä... Vähän jänskätti, löydänkö bussipysäkkiä. Se onneksi löytyi.

Eilinen aamu oli todella traaginen: kun menin bussiin, oli kivasti lunta maassa ja pakkasta, mutta kun astuin Helsingissä bussista pois, tuli taivaalta vettä. On tämä Tuusula niin kamalan pohjoisessa. Tänäänkin aamulla lähtiessäni oli 8 astetta pakkasta, kun taas Helsingissä oli juuri ja juuri nollan alapuolella.

Tänä aamuna kävelin aika yhtäaikaisesti bussipysäkille yhden toisen kanssa, joka oli tulossa samaan bussiin. Hän sitten kivasti opasteli minut pysäkille kun oli jostain kuullut, että lumi hankaloittaa sokkona liikkumista. Kiitos siitä. Vaikka pidän lumesta ja pidän talvesta, odotan koko ajan jotenkin jännittyneenä, koska sitä lunta on niin paljon, etten enää oikeasti erota mitään tien reunaa kepillä.

Tänään oli terveystiedon koe ja kun kävin palauttamassa muistitikulla kokeen opettajalle luokan toiseen päähän, törmäsin kätevästi matkalla melkein kaikkiin pulpetteihin. Meinasin tipauttaa yhden konseptit lattialle ja melkein kompastuin meno- ja tulomatkalla yhteen reppuun. Luokasta poistuessani en tiennyt yhtään, mistä pääsisi parhaiten pois ja varmaan yritin tunkea niistä kaikkein pienimmistä väleistä, enkä meinannut osata avata luokan ovea. Kyllä osaan siis sählätä.

Sain eilen verkkopankkitunnukset ja kävin tänään ensimmäisen keran omilla tunnuksilla tutkimassa Nordean verkkopankkia. Sain samalla ihan oikeasti käyttää sitä ensimmäisen kerran, kun piti maksaa maalipalloturnauksen kisamaksu, joka olisi pitänyt olla maksettuna tänään, mutta tuskin se tämän päivän aikana vastaanottajan tilillä on näkynyt. Onneksi Nordealla on tekstiversio verkkopankistaan. En - vielä ainakaan - käynyt edes katsomassa sitä normiversiota. Parempi ottaa varman päälle.

Hei, minä en tiedä nyt yhtään, mitä kirjaa lukisin. Hyllyssäni on 51 lukemattoman kirjan pino, mutten silti jotenkin osaa nyt lukea mitään. Tässä on nyt vain luettu äikänkurssin pakollisia kirjoja tai sellaisia kirjoja, joita olen odottanut melkein vuosikaudet, joten on nyt vaikea tarttua tuon pinon kirjoihin. Ehkä vain nappaan sieltä päällimmäisen.

Koeluokassa sähläämiseni ei jäänyt päivän viimeiseksi. Onnistuin lahjakkaasti tyhjentämään koko Outlookin saapuneet-kansion. Ei ollut ensimmäinen kerta. Tällä kertaa minä jopa tiedän, miten tein sen. Painoin yhden viestin kohdalla ctrl+delete, mutta sormeni lipsahti samalla painamaan myös home-nappulaa. Siinä meni kaikki vajaat 300 viestiä bittitaivaaseen. Olen keksinyt jo ainakin kaksi suht tärkeää juttua, jotka olisi ollut kiva jo tänään tarkistaa jostain saapuneesta viestistä, mutta enpähän enää tarkista.

2 kommenttia:

victoria kirjoitti...

ei tosiaankaan oo ihanaa ku on lunta! mä vihaan sitä. pyörällä ei pääse eteenpäin jne. jne.
pahimmin suomessa mättää tää ilmasto.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta lumi on kivaa. Tykkään oikeasti siitä. Ainoa huono puoli on vain se, että sitten koko maailma on vain yhtä valkoista höttöä. Mutta kyllä sen kestää, kun ajattelee niitä hyviä puolia: pääsee pulkkamäkeen ja voi temmeltää terveessä y mpäristössä pihalla. ;)