- Suoritin viime viikolla 3/3-kitaratutkinnon arvosanalla korkea kiitettävä (4/5).
- Äänitaideteokseni musiikit vaativat vielä viilausta, sitten se alkaa olla vikojen musajuttujen äänittämistä ja editointia valmis. Musadiplomi pitäisi palauttaa opettajalle viimeistään ensi viikon perjantaina.
- Englantia opiskelen taas kovasti, läpi pitäisi päästä.
- Lähden pääsiäisen viettoon Kouvolaan Taikapäiville. Ehkä taikuusharrastus saa sieltä taas uutta tuulta alleen.
- Todennäköisesti en ota ensi syksylle yhtään kurssia lukiossa, joten saan miltei kokonaisen välivuoden.
- En tiedä, mitä teen välivuotenani: hanttihommat, kuten kaupan kassana oleminen, ei sokkona onnistu. Jotain hulluja suunnitelmia kuitenkin on, niistä kerron ehkä lisää vasta sitten, kun teen jotain päätöksiä.
- Scrap my book –kurssilla olen päässyt sitomaan kirjaa. se on kansia ja tekstejä vaille valmis, sidonta on siis jo tehty. Kirjansidonta oli hauskaa.
- Nautin kevään tulosta, lumien sulamisesta ja lämpimästä ilmasta. Paikat näyttää taas kovin erilaisilta ilman lunta ja liikkumiseen on pitänyt tavallaan totutella uudestaan. Odotan innolla hiekoitushiekkojen puhdistamista, jotta pääsen rullaluistelemaan. Valitettavasti vaan saatan joutua odottamaan kesäkuulle.
Pitkään kirjoitusväliin ei ole mitään syytä. nytkään ei oikein tunnu olevan sanottavaa. Nautin keväästä, siivoan ja suunnittelen mahdollista huoneen uudelleen sisustamista nyt, kun voin hankkiutua eroon tuosta reilusta viidestä hyllymetrillisestä matikan kirjoja, eikä minun siis enää tarvitse sisustaessa miettiä, mihin saan kirjani mahtumaan. Tein pyörälleni keväthuollon (sillä ei ole ajettu puoleentoista vuoteen, mutta josko tänä kesänä…) ja haluaisin parvekkeelleni riippumaton.
Kävin tiistaina katsomassa Ryhmäteatterissa Eduskunta –näytelmän ja nautin siitä kovin, rankkaa settiä. tapasin sairaslomalla olevan kirjallisen ilmaisun opettajani ja onnistuin tiputtamaan keppini katsomon alle. Moneen paikkaan olen kepin unohtanut tai kadottanut, mutta Ryhmäteatterin katsomon alainen maailma on niistä ehkä yksi kummallisin. En olettanut siinä lattiassa olevan reikää. Onneksi teknikkoheppu pelasti keppini sieltä ja narikkamies viihdytti meitä sillä välin.
Tarvitsisin "karvalankaa", mutten löydä sellaista mistään. Kävin viime viikolla kahdesta lankakaupasta etsimässä. Toisesta ei löytynyt mitään, toisesta löytyi, mutta aivan väärän värisiä. Haluaisin siis lankaa, joka olisi karvaista tai oikein kunnolla pörröistä. mutten tahdo valkoista, pinkkiä tai vaalean sinistä. Jotain vähemmän hempeää, kiitos. Netistä löysin "karvalanka"-hakusanalla jotain, mutten oikein tiedä niistä sitten. Enkä väreistä tiedä, koska ne on ilmaistu vain numerokoodein. Pitäisi kai opetella tuo värien numerointi ulkoa. Minulta löytyy valkoista karvalankaa ja hätätapauksessa voin käyttää sitäkin, jos mitään muuta ei löydy. Mutta jos joltain teistä lukijoista sattuisi löytymään ylimääräistä karvaista neulontalankaa tai tiedätte, mistä sellaista voisi saada, otan kaiken tiedon mielelläni vastaan.
Uusia tuulia, uusi blogisivu
-
Yhdistin kaksi blogiani yhteen. Jatkossa juttujani urheilusta ja kaikesta
muusta mieleen tulevasta voit lukea uudelta sivustoltani. Kiitos kaikesta
ja terv...
9 kommenttia:
Välivuosi, EVS ja avara maailma?
Karvalankaa, jos esim. Novitan Rose Mohair käy, löytyy varmaan Anttilasta.
Oletko käynyt Oulunkylän kauppakeskus Ogelixin lankakaupassa? Lankamaailma taisi olla nimeltään. Se on tällä hetkellä pohjoismaiden suurin, joten luulisi sieltä ainakin löytyvän.
Löysin äsken blogisi ja täytyy sanoa että olet äärimmäisen vahva ja huippuhieno ihminen!
Ogelin lankakaupassa on ainakin mustaa ja ruskeaa hapsulankaa, jos se nyt on sitä mitä tarkoitat eli sellaista, josta tehdään pörrökaulaliinoja ja siililapasia.
Muistaakseni siellä ogelissa kyllä oli monenlaista hapsulankaa, koska minäkin olen sieltä sitä ostanut.
Hilpeetä pääsiäistä!
Neiti Nomad: EVS olisi ihan hyvä vaihtoehto, mutten tahdo keskeyttää musiikkiopisto-opintoja. Sitäpaitsi nyt olisi jo vähän myöhäistä lähteä hakemaan EVS-paikkaa, tai kai sitä kevääksi vielä ehtisi... Mutta en taida.
Anonyymi 1: En ole käynyt Oulunkylän lankakaupassa. Pitäisi varmaan.
Anonyymi 2: Kiva kuulla. Tuota sama sanoi Ian Rowland, taikuri joka ennusti minulle korteista. :D
Anitta: Hapsulanka on varmasti tarkoitukseeni sopivaa, aion siis tehdä piakkoin ajokortin saavalle ystävälleni karvanopat. täytynee käydä ogelissa katsomassa.
Ahaa, karvanopat siis. Hapsulanka ei sitten ehkä olekaan se paras, koska siinä nopansilmät jää hapsujen sisään. Jokin mohairlangan tyyppinen voisi sopia paremmin. Tulee vähän pörröinen pinta, mutta silmät ei häviä näkyvistä.
No, Ogelissa on kyllä monenlaista lankaa ja myyjiltä voi kysellä sopivuudesta.
Kävin tänään Ogelin lankakaupassa. Laskin yli 50 erilaista pörrölanka tai hapsulankakerää. Alennuspisteen vieressä oli myös muutama hapsulankakerä. Hintoja en muuten katsonut, mutta tumma oranssi maksoi muistaakseni 60 senttiä kerä.
Väreissä ja laaduissa siis löytyy, toivottavasti myös sinulle sopiva.
Jees, minä kävin eilen Ogelin lankakaupassa (mahtavan iso paikka) ja löysin ihan hyvät langat. :) Värien suhteen en saanut ihan sitä parasta vaihtoehtoa, mutta toisiksi paras löytyi. vielä kun ehtisi neuloa nopat viikossa, saisi tuleva ajokortin haltija yllätyslahjansa heti inssipäivänä. Jos se nyt siitä läpi pääsee.
Lähetä kommentti