lauantaina, kesäkuuta 04, 2011

Sekalaista

En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan. En vaan jotenkin ole ehtinyt. Elämästäni on tullut liian hengailua.

Kerrottakoon aluksi ne huonoimmat kuulumiseni: en päässyt englannin kokeista (taaskaan) läpi. Voin vielä loman jälkeen uusia toisen niistä. Jos silloinkaan en pääse läpi, en voi kirjoittaa englantia syksyllä ja koska olen käsittämättömän huonosti suunnitellut tämän (tai siis kun en arvannut englannin kurssien suorittamisen olevan näin vaikeaa) joutuisin aloittamaan kirjoittamisen alusta ja kaikki tähän asti kirjoittamani mitätöityisivät. Niin että paras olisi vihdoin päästä läpikin jostain. Nyt on hieno rivi englannin numeroita: 5, 5, 5, 4, 4, 4.

Ylihuomenna – tai oikeastaan jo huomenna – lähden Maltalle. Sitä ennen täytyy vielä käydä juhlimassa veljen ja kavereiden lakkeja. Sitäkin ennen on vielä piiirrettävä niille kavereille kortteja ja vähän pakattava. Sitten pitäisi viedä roskat ja katsoa, ettei tänne kauheasti jäisi pilaantuvia elintarvikkeita.

Minulle iski viime viikonloppuna suuri kirjallinen kriisi. En ole sitä vielä ohittanut. Tuntuu siltä, etten osaa kirjoittaa enää, että kaikki tekstini on tönkköä, kömpelöä, kuivaa, yksipuolista ja köyhää. Luultavasti yritän liiikaa: sekä olla fiksumpi kuin olenkaan ja kirjoittaa jotenkin superhienosti. Pitäisi lakata yrittämästä ja vain kirjoittaa. Joskus osasin. Ehkä vielä opin, kunhan harjoittelen riittävästi.

Väsyttää kyllä melkoisen paljon. Silti täytyy vielä sinnitellä hereillä, koska kopioin äänikirjojen kuuntelulaitteelle itselleni kuunneltavaa ja vielä yksi kortti pitäisi piirtää… Välillä vähän mietin, miksi kummassa jätän asioita näin viime tinkaan. Sitä se hengailu taitaa teettää.

En ole varmaan ikinä ennen pakannut niin ylimitoitetusti kuin nyt Maltalle. Viiden päivän reissulle etelään ei ihan hirveästi vaatetta tarvitse. Minulla on sinkkrinkka, jossa taitaa olla miltei puolet tyhjää ja silti vaatetta ainakin kolmasosa ylimääräistä. Eipähän lopu kesken. Kysyin äidiltä, onko meidän loma-asunnossamme lakanoita. Valitettavasti on. Lakanoilla olisin saanut rinkkaani edes vähän täydemmäksi.

Nyt on kyllä jo luovutettavaa. Piirrän ehkä sen viimeisen kortin aamulla, jos jaksan. Tarvitsen unta. Pakatakin pitää aamulla loppuun.

Viiime viikonlopun saldoon kirjallisen kriisin lisäksi kuului miniläppärin hajonnut kovalevy. En todellakaan aio raahata tätä isoa läppäriäni mukaan Maltalle, joten olen koneetta. Ehkä sitten taas, kun palaan koto-Suomeen, ehdin jotain kirjoitellakin. Tämä oli nyt vähän tällainen sekalainen pläjäys.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen ajatuksissa mukanasi seuraavassa englannin kokeessa ja toivotan sinulle siihen onnea! Nyt pyydä kavereilta apua, valmistaudu kokeeseen yhdessä jonkun muun kanssa.