Terveydenhuollon pyörteissä

En yleensä ole kovin tapaturma-altis, vaikka toimintani saattaakin siltä joskus vaikuttaa (luulen, että kohta pitää jo tämäkin mielipide itsestäni muuttaa…), mutta tässä parin viikon sisällä on taas tapahtunut ja olen piipahtanut kahteen kertaan terveydenhuollon hoivissa.

Kaksi viikkoa sitten teatteriharjoituksisa jätin sormeni liikuteltavan väliseinäpalan ja seinän väliin. Syy oli vain ja ainoastaan omaa ajattelemattomuutta ja huolimattomuutta. Harjoitukseni alkoivat reissulla Myllypuron terveyskeskuspäivystykseen.

Lähdin päivystykseen taksilla, sormet kylmäpakkauksen sisällä. Taksikuski ystävällieesti auttoi minut vastaanottoon, otti vuoronumeron ja kävi vielä kansliassa asti kertomassa, että olisi tällainen näkövammainen asiakas. Hyvä niin, sillä Myllypuron uudessa ”hienossa” tervveyskeskuksessa ei ole kovinkaan järkevästi tuota asiakaspalvelupistettä järjestetty. Vastaanottavat työntekijät eivät näe odotustilaan eikä odotustilasta näe kuin vuoronumerotaulun. Välimatka on myös niin pitkä, ettei hoitajat oikein voi edes huudella niitä numeroita, koska ei se kuuluisi. Eli toisin sanoen: jos ei syystä tai toisesta näe taululla olevaa vuoronumeroa, on melkein mahdotonta selvitä siitä odotustilasta mihinkään ilman apua.

Mutta onneksi taksikuski kävi kertomassa minusta ja pääsinkin (lyhyen jono ohi, hähä) suoraan vastaanottavan hoitajan huomaan. Hän otti tietoni ylös ja lähti viemään minua alakertaan vastaanottohuoneeseen (tässä toinen tyhmä järjestely: asiakaspalvelu on 2. kerroksessa, mutta akuuttivastaanottohuoneet 1. kerroksessa… Hieno puhuva hissi siellä sentään on).

Hoitaja katseli turvonneita sormiani ja soitti lääkärin paikalle. Tuomiona verenpurkaumia kynnen alla, muttei niin pahoja, että olisi tarpeen tehdä kynteen reikää. Sain kipulääkepiikin pakaraan ja todella katu-uskottavan paketin sormeen, ettei kynnen alta tihkuva veri sotkisi paikkoja. Mietin vaan, miksei terveyskeskuksessa ole leikattavaa laastaria.

Hoitaja opasti minut aulaan, pyysi vahtimertaria soittamaan taksin ja tuli vielä pihalle odottamaan sitä taksia kanssani. Käyntini päivystyksessä kesti noin puoli tuntia ja palasin takaisin teatteritreeneihin.

Melko pitkään sormi oli kipeä, etenkin soittaminen ja tietokoneella kirjoittaminen oli vaikeaa, kun paine kynnen alla kasvoi. Nyt kynsi on melkein irronnut ja vain odottelen, että se lähtisi kokonaan irti. Välillä tekisi mieli itse repiä se pois, mutta niin masokisti en taida olla.

Toinen reissuni terveydenhuollon pariin olikin sitten ilmaiseen opiskelijaterveydenhuoltoon, YTHS:ään. Käyntini oli ensimmäinen (mutta tuskin viimeinen) siellä. Syynä maanantai-iltana nyrjähtänyt nilkka. En enää illalla lähtenyt testaamaan uudestaan Myllypuron päivystystä, sillä, kun tätä kokemusta nilkan nyrjähdyksistä on jo kertynyt, ajattelin ensin vain katsella tilannetta, millaiseksi nilkka mahtaa kehittyä. Seuraavana aamuna turvotusta oli kuitenkin vielä sen verran, että totesin parhaaksi käydä näyttämässä sitä lääkärissä – etenkin, kun se nyt oli jo kolmas nyrjähdys puolen vuoden sisällä.

Puhelimessa minulle neuvottiin jo aika hyvin, mistä akuuttihoitohuoneet löytyvät. Koska käyntini tosiaan oli ensimmäinen ja paikka täysin vieras, kysyin kuitenkin infotiskiltä, jonka sijainti myös puhelimessa kerrottiin, mihin suuntaan minun pitäisi lähteä. Tosin ensin oli selvittävä taksista sisään rakennukseen – se ei ollut mikään helpoin homma, kun kuski vain tipautti minut ulos eikä neuvonut sen pidemmälle. Joka tapauksessa infotiskin täti lähti opastamaan minut oikeaan paikkaan.

Melkein ehdin takamukseni laskea penkille, kun jo minut kutsuttiin sisään. (Huomautettakoon, että sain ajan kahden tunnin päähän soitostani – kohtuu nopeasti akuuttiaika ilman päivystyksessä istuskelua.) Hoitaja katseli hetken nilkkaani, totesi sen vain nyrjähtäneen (ehkä vielä joskus onnistun murtamaankin sen) ja pisti siteen. Kun kerroin nyrjähdyksen olleen jo kolmannen laatuaan tässä melko lyhyen ajan sisällä ja eetä se tapahtui ihan vain kävellessä, matalan rotvallin reunan kanssa, hoitaja kehotti jatkossa varovaisuuteen… Heh, itse en olisikaan tuota keksinyt. Siteen lisäksi sain myös noin kahden viikon hyppy- ja juoksukiellon (ärsyttää), jota taisin jo eilen vähän rikkoa, kun juoksin portaat ylös.

Tiistai-iltana, nyrjähtäneestä nilkasta huolimatta, lähdin ainejärjestöni fuksisitseille, eli akateemisiin pöytäjuhliin: laulua, ruokaa ja juomaa (allekirjoittaneella alkoholittomasti, toim.huom.). Pienistä jaloista ja tavallisesti hieman liian isoista kengistä oli kerrankin hyötyä, kun korkokenkään meni mukavasti myös side. Saanen kiittää myös äitiäni, jolla ko. kengät ovat olleet melko pitkäaikaisessa lainassa ja joka hieman paksumpijalkaisena on tainnut vähän venyttää kenkien nahkaa. Luulen tosin, ettei korkkarit nyrjähtäneen nilkan kanssa ollut ihan se, mitä YTHS:n hoitaja tarkoitti kehoittaessaan varovaisuuteen… Mutta ilta oli hauska ja oli ihan piristävää pukeutua mekkoon ja korkokenkiin piiiiiitkästä aikaa.

J.K. Haluaisin kirjoittaa vielä pidempiä virkkeitä ja vielä enemmän sulkeita ja ajatusviivoja, mutta se ei liene kovin järkevää. Taitaa olla vielä vähän oppimista tässä kirjoittamisessa.

Keittiöstä tulee ihastuttavia tuoksuja, sillä ravintolakoulua käyvä avopuoliskoni leipoo veljenpoikani synttäreille keksejä… Mums.