Tänä vuonna olen tehnyt elämässäni uuden aluevaltauksen, nimittäin lentomatkustamisen yksin. Lentoyhtiöillä ja -kentillä on velvollisuus tarjota avustuspalvelua sitä tarvitseville (näkövammaisille, liikuntavammaisille, vanhuksille yms), eli sinänsä yksin lentely on kohtuu vaivatonta. Silti ensimmäiset lentomatkat yksin olivat hieman jännittäviä, kun heikon kielitaitoni kanssa lähdin lentämään vieraaseen maahan ja vielä vaihdon kanssa.
Kesällä lensin Berliiniin Tukholman kautta. Hyvin sujui. Tukholmassa ehdin tosin jo pelätä, että minut on unohdettu, kun lennon lähtöaikaan oli jäljellä noin vartti, eikä kukaan ollut tullut minua hakemaan. Berliinin päässä sitten oli jännittäviä hetkiä, kun puhelimessa oli kenttää vähän vaihtelevasti ja yritin saada kiinni ihmisiä, jotka ehkä tulisivat hakemaan minut kentältä…
Berliinistä lensin sitten Lontooseen. Silläkin matkalla piti alun perin olla vaihto, mutta se lento peruttiin jasaintilalle suoran (joka olijotakuinkin samaan aikaan perillä kuin se alkuperäinen vaihdollinen lentoni). Muuten kaikki meni ihan hyvin, mutta Lontoon päässä odottelin koneessa noin 40 minuuttia, ennen kuin minut tultiin hakemaan. Siinä sitten rupattelin lentoemäntien kanssa melko ontuvalla englannillani. Minulta kysyttiin ensin, että haittaako, jos he aloittavat koneen siivouksen. Kun siivous oli suoritettu, eikä vieläkään hakijaa näkynyt, kysyttiin, että haittaako minua, jos aloittavat seuraavan lennon boardingin. Vastasin toki molempiin, ettei haittaa, mutta mietin kyllä, olisiko minulla ollut mahdollisuus viivyttää sen koneen seuraavaa lentoa. Sekin olisi varmasti ollut ihan hauskaa. Matkustajat olisivat varmaan miettineet, että ehkä koneessa on joku vika… Mutta syypää olisikin ollut yksi vammainen, joka ei saanut apua ajoissa. Hahaa.
No, Lontoossa minut kuskattiin autolla lentokoneesta terminaaliin. Terminaalissa pääsin taas odottamaan. Seuranani oli kyllä yksi nainen (joka väitti, että puhun hyvin englantia), mutta hän ei opastanut siitä pisteestä pidemmälle. lopulta tuli sitten sellainen heppu, jonka kanssa haettiin matkatavarani ja vastassa ollut ihminenkin löytyi.
Tällä viikolla harrastin myös lentelyä, kun kävin Göteborgissa. Molempiin suuntiin oli taas vaihto, koska ne nyt vaan usein on halvempia lentoja. Menomatkalla vaihdoin Frankfurtissa ja siellä minua auttanut tyyppi vähän naureskeli sille, että menen Suomesta Ruotsiin Saksan kautta. ”Okey, you have time but not money?” Niinpä niin. Frankfurtissa kaikki apua tarvitsevat tyypit tuupataan omaan tilaansa, sellaiseen ’salonkiin’, jossa oli tarjolla kahvia/teetä ja jotain keksiä (keksit oli loppu, kun minä sinne tulin) ja myös mahdollisuus nukkua bedroomissa. Siellä minä vietin vajaat neljä tuntia. Seuraavalle lennolle minut kuljetettiin sähköautolla, kun lähtöportti oli aika kaukana. Sain myös ajella sillä autolla vähän pidemmän lenkin, kun ensin veimme toisen tyypin hänen portilleen.
Göteborg oli kiva paikka. Pysäkkikuulutuksia ja opasteraitoja pysäkkialueilla. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa, nyt piti puhua lentämisestä.
Paluumatkalla vaihdoin vähän fiksummin Tukholmassa. Göteborgin kentälle mennessä ehdin jo pelätä, että mahdanko myöhästyä check-innistä. En myöhästynyt. Apua sain tosin odotella jonnin aikaa, mutta en ehtinyt (kauheasti) hermoilla sitä, koska tiesinhän toki pääseväni kentän henkilökunnan tyypin kanssa kaikista turvatarkastusjonoista ohi ja vielä ensimmäisenä koneeseenkin. Ja tulihan se apu vihdoin. Mukava göteborgilaismies (tai mistä minä tiedän, asuiko se siellä), jonka kanssa juteltiin siinä samalla, englanniksi. Osasin jopa keskustella kohtuu sujuvasti, mikä hämmästytti itseni suuresti.
Tukholman kentällä ensin odoteltiin jonkin aikaa, tulisiko joku minut hakemaan koneesta. ketään ei näkynyt, niin stuertti lähti sitten opastamaan minua terminaaliin sisään, josko avustajaheppu tulisi vastaan. Vieläkään ketään ei näkynyt. Stuertti kävi selvittämässä asiaa ja kävi ilmi, että tieto tulostani (tai siis avustustarpeestani) ei ollut kulkenut heille. Siinä sitten stuertin kanssa odoteltiin, noutaisiko joku minut. Vähän alkoi ilmeisesti jatkolentoji lähtö lähestyä. Minä en tosin sitä ehtinyt yhtään stressata, koska en ensinäkään muistanut, moneltako lento lähtee, enkä myöskään tiennyt, paljonko kello on. Ihan rennosti taas vähän rupattelin englanniksi.
viimein minut haki Niklas, jonka kanssa pääsin ajelemaan ulkokautta autolla lähtöportilleni, kun tosiaan vähän kiirekin alkoi siinä jo olla. Jatkolentoni olikin kuitenkin sitten vähän myöhässä, joten lopulta odottelimme kymmenisen minuuttia, ennen kuin pääsin koneeseen. Koneessa olikin sitten suuri helpotuksen tunne, kun henkilökunta oli suomalaista. Vaikka näemmä sillä englannillakin pärjään, vaatii jo pelkkä ymmärtäminen toisinaan aika paljon ponnisteluja.
Helsinki-Vantaalle saavuttiin lopulta, vähän myöhässä. Istuskelin rauhassa paikallani muiden matkustajien poistuessa, kun tiesin, että minut siitä kumminkin tullaan hakemaan. Pari vanhempaa miestä jo yrittivät saada minut mukaansa. ”Eikö tyttö lähde? Eikös me lähdettäisi jo?” Kyllä minäkin lopulta sitten sieltä koneesta poistuin. Joku lentokenttähenkilökuntaan kuuluva tyyppi soitteli avustuspalvelun perään (en tiedä, mikä sen tyypin rooli oli – kai joku koneen huoltamiseen liittyvä), kun ketään ei taaskaan näkynyt. Lentoemot pakkailivat työvuoronsa päätteeksi tavaroitaan ja jäivät kanssani odottelemaan, mutta tämä kentän henkilö sanoi kyllä odottavansa kanssani, niinpä koneen henkilökunta sitten lähti. Avustajan perään soiteltiin uudestaan. Paikalle tuli jo siivoojaporukkaa, joista erityisesti yksi vaikutti hieman huonotuuliselta ja oli jotenkin todella närkästynyt siitä, ettei minua oltu vielä haettu ja siellä putkessa jouduin odottamaan. Hän lähtikin sitten opastamaan minua terminaalin puolelle, mistä aluksi tuli vähän kinaa, voiko minua sinne viedä. Myös se lentokentän henkilökuntaan kuulunut herra vaikutti vähän ärtyneeltä. Siellä minä sitten istuskelin penkillä ja odottelin. Ei minulla mitään ongelmaa ollut, ihan kotiin vaan kun olin menossa. Ei tarvinnut mihinkään edes kiirehtiä. Ihmetytti vaan, miksi ihmiset, joille minun odottelemiseni ei oikeastaan edes kuulunut, ärtyivät asiasta. Ehkä kaikkia niitä väsytti siinä yhdeltätoista illalla. Kyllä minä jälleen avun lopulta sain, ja koska sitä avustusta koneella jouduin odottamaan, laukkuja ei sitten tarvinnutkaan odotella. Minut opastettiin taksiin ja pääsin turvallisesti kotiin.
Kaikilla näillä lennoillani koneen henkilökunta on myös ollut todella mukavaa. Olen saanut yksityiskohtaisen turva-asioiden esittelyn (periaatteessa ne pitäisi kai esitellä minulle aina, mutta tasan kerran olen sen oikeasti saanut), kutsunapin paikka on näytetty ja muutenkin otettu hyvin huomioon. Göteborg-Tukholma-lennolla stuertti loikki edessä olevan tyhjän penkkirivistön puolelle, kun puhutteli minua – näin hän pääsi koskettamaan käsivarttani tyyliin ”hei, mä puhun sulle” ja ojentamaan juomia paremmin. Tukholma-Helsinki-lennolla onnistuin ehkä jonkin aikaa feikkaamaan vierustovereilleni näkevää… Se oli ihan vahinko, mutta annoin asian mennä niin. Minulta siis kysyttiin,tarvitsenko valoa. Tuskin feikkaukseni toimi kuitenkaan ihan loppuun asti, kun lentoemännät välillä kävivät minulta erikseen kysymässä, onko kaikki hyvin, ja onnistuin puhumaan paikalta juuri poistuneelle stuertille.
Niin. Tulipa tästä taas pitkä. Lentäminen on kivaa.
Uusia tuulia, uusi blogisivu
-
Yhdistin kaksi blogiani yhteen. Jatkossa juttujani urheilusta ja kaikesta
muusta mieleen tulevasta voit lukea uudelta sivustoltani. Kiitos kaikesta
ja terv...
4 kommenttia:
Mulla on ollut Tukholmassa tuota samaa ongelmaa. Todennäköisesti nuo Hesan pään ongelmat johtui ihan siitä samasta: tieto ei ollut kulkenut varauksesi yhteydessä. Mä olen alkanut tarkistaa tuplasti, ensin check-inistä ja sitten vielä koneeseen päästyäni henkilökunnalta, ne voi soittaa ohjaamosta kohdekentälle ja varmistaa asian.
Helsingin ongelmat johtui todennäköisesti ihan siitä, että samoihin aikoihin laskeutui paljon koneita ja tyypeillä oli kiire. Mutta toi Tukholma mua hämmensi. Tieto ei selvästikään ollut kulkenut, mikä musta on outoa siksi, että soitin avustustarpeestani suoraan lentoyhtiölle (yritin tosin ensin matkatoimiston kautta). Mun menomatkani oli Lufthansalla ja paluumatka Sassilla ja mä soitin ensiksi Sassiin, koska niiltä löysin asiakaspalvelun numeron ja tiedon, että se palvelee myös suomeksi. Sassin tyyppi sai tiedon laitettua koko tilaukseen niin, että se meni sille LH:lle myös. Menomatkalla ei mitään ongelmia ollutkaan, mut sitten tää Sassin oma matka olikin vähän ongelmaisempi. Pääasia kuitenkin oli, että mä sain apua ja ehdin lennoilleni ja kaikkea. :)
kiitos tosi mielenkiintoisesta postauksesta!
Ole hyvä!
Lähetä kommentti