Yksin kaupungilla, osa XXX

Yleensä opettelen uudet reitit yhdessä liikkumistaidonohjaajan kanssa. Tästäkin blogista löytyy useita postauksia liikkumistaidontunneistani, erityisesti ihan blogin alkuajoilta, jolloin opettelin ensimmäisiä kertoja liikkumaan Helsingissä itsenäisesti. Silloin pelkkä kaupunkiympäristö, jalkakäytävät ilman turvallista nurmialuetta ennen autotietä,monikaistaiset ja vilkasliikenteiset tiet ja ratikat olivat minulle jännittävä asia. Ei meillä Tuusulassa sellaista.

Tässä reilussa viidessä vuodessa tilanne on muuttunut melkoisesti. Nykyään saatan lähteä itsekseni myös paikkoihin, joita en ole katsonut lt-ohjaajan kanssa, jos se ympäristö noin muuten on suhteellisen tuttua. BlindSquare auttaa tässä myös äärimmäisen paljon.

Tällä viikolla olen kahdesti kävellyt yliopistolta Kaisaniemestä kotiin Kallioon. Matkaa on noin 2 kilometriä. En ollut kävellyt sitä väliä koskaan kenenkään kanssa. Jonkinlainen käsitys kyllä oli siitä, miten tiet tällä reitillä oikein menevät. Olen sitä väliä kuitenkin kulkenut ratikalla niin, että olen BlindSquaresta seurannut matkaa. Kerran myös tutkin Kallio-Hakaniemi-alueesta tehtyä kohokarttaa.

Tästä huolimatta oikeasti matka Kaisaniemestä Kallioon oli minulle vieras. Kerrankin oli aikaa, eikä kiire heti jonnekin, siispä päätin lähteä käppäilemään. Selvisin suuremmitta ongelmitta Hakaniemeen. Siellä oli joku hämmentävä laaja alue, jossa ei ollut taloja eikä oikein mitään muutakaan (ei ollut tori, koska se on siinä toisella puolella). En vieläkään tiedä, mikä se oli. Tämän hämmentävän alueen, jonka onnistuin kyllä ylittämään ihan kivasti, jälkeen tuli sitten risteys, jossa mitä ilmeisimmin oli liikennevalot. Valot eivät kuitenkaan pitäneet mitään ääntä. Haahuilin siinä sitten miettien, että missähän kohtaa se suojatie oikein on. Kun sen löysin (valotolppa löytyi!), mietin, milloinkohan tästä voi mennä yli. Joku nainen tulikin siinä samassa tarjoamaan apua, koska näytin kuulemma siltä, etten ollut tutulla alueella. Heti perään oli toinen äänetön risteys, jossa kyllä ilmeisesti valot on. Sama nainen opasti minut siitäkin yli ja olinkin jo tutulla Hämeentiellä ja selvisin kivasti kotiin saakka.

Facebook-päivitykseni herättämän keskustelun innottamana kokeilin tänään sitten vähän toista reittiä sieltä Hakaniemestä loppumatkalle. Selvisin ensimmäisestä äänettömästä risteyksestä ihan mainiosti ilman apua – paitsi, että meinasin jäädä haahuilemaan keskikorokkeelle, kun en tajnnut sen ylityksen vielä jatkuvan. Joku taas vähän kysäisi, tarvitsenko apua. Sain ohjeistuksen jatkaa vaan suoraan. Tämän reittivalinnan ansiosta ei tarvinnutkaan ylittää sitä toista äänetöntä risteystä. Sen sijaan hetken kuluttua oli risteys, josta en ollutkaan varma, onko siinä valoja vai ei. Päättelin ensin, että yksi auto pysähtyi antamaan minulle tietä, mutten uskaltanut kuitenkaan lähteä yli, kun ketään muutakaan ei mennyt, enkä tosiaan tiennyt, onko siinä niitä valoja. Lopulta joku nainen taasen opasti minut tien yli ja vahvisti käsitykseni siitä, ettei siinä kohtaa ole lainkaan valoja. Kuvittelin tietäväni tarkalleen, missä olen, ja ehdin jo riemuita, että tästä on aaivan tuttu ja helppo reitti. Kävelin reippaasti eteenpäin, kunnes tajusin, että BlindSquare on jo hetken aikaa höpötellyt korvaani ihan väärän tien nimeä, kun se on kertonut, missä osoitteessaolen. Ei muuta kuin ympäri! Vastahan olin ehtinyt noin 200 metriäkävellä vääräänsuuntaan. Pienten sekoilujen jälkeen (valitsin vielä toisenkin väärän tien) löysin oikeasti oikealle ja tutulle reitille.

Tästä kaikesta olen oppinut ainakin pari asiaa.

Ensinäkin sen, että liikkumistaitoni riittävät aika moneen: voin lähteä vieraammalle (tai lähes täysin vieraalle…) reitille yksin ja selviän siitä hengissä. Aina voi myös kysyä, jos on oikeasti eksyksissä.

Tajusin myös sen, että on siitä liikkumistaidonohjaajasta oikeasti hyötyä. Se voi ainakin kertoa minulle, onko risteyksissä valot vai ei – siis siinä tapauksessa, että ne valot eivät pidä ääntä. Se myös kertoo, jos esim. joku tienylitys pitääkin tehdä vinoon eikä suoraan. LT-ohjaajan kanssa katsotaan myös erilaisia maamerkkejä, joiden avulla liikkuminen on helpompaa. Ja paljon muutakin. Eli vaikka pystyn jossain määrin liikkumaan pelkän kepin ja BlindSquaren varassa, tarvitsen kyllä myös ihmisiä, jos haluan saada oikeasti selkeän kuvan reitistä.

Sitäkin tässä olen miettinyt, että olisi siitä opaskoirasta apua… Se löytäisi ne suojatiet. Ja varmaan myös osaisi ylittää tien oikeaan suuntaan (suoraan tai vähän vinottain). Eikä välttämättä hämmentyisi yhtä paljon yhtäkkisestä avarasta alueesta kuin minä.

P.s. Täysin valottomat risteykset ovat monin verroin helpommat kuin ne, joissa on kyllä valot, mutta hiljaiset sellaiset. Ottaisin minä silti kaikkialle ääntelevät liikennevalot, kuten Tukholmassa. Tosin Tukholman valot ovat aika psykoottiset.

P.P.S. Mistä näitä ihmisiä oikein tulee! Blogillani on yli 102 000 sivunkatselua.