Possupiikki

Koulussamme piikitettiin kaikki rokotuksen haluavat opiskelijat eilen. Seinällä oli vaan aikataulu, jonka mukaan piti yläsaliin mennä piikille. Meidät oli jaettu sukunimien alkukirjaimen perusteella kolmeen ryhmään.

Yläsalin oven ulkopuolella piti täyttää lomakkeeseen henkilötiedot, osoite ja puhelinnumero ja tallustaa lapun kanssa sitten saliin, jonka ovelta koulun terveydenhoitaja ohjasi ihmiset vapaan pöydän ääreen. Minut nähdessään hän...

"Ai hei, Ronja. Minä vien sinut, Ronja, tuonne pöydän ääreen. Nyt Ronja kävellään tästä. Täältä tulee Ronja. Siinä on Ronja tuoli. Ohjatkaa Ronjaa sitten."

Viimeinen lause oli suunnattu niille kahdelle, jotka kyseisen pöydän ääressä olivat rokotusta antamassa. En oikein osannut päättää, naurattiko vai itkettikö minua taas tuo terveydenhoitajan käyttäytyminen; jälkikäteen sille ainakin on voinut hyvin virnuilla.

Sain rokotuksen käsivarteeni ja ei-rokottanut ihminen sanoi sille toiselle: "Sun pitää varmaan antaa tämä käteen." Rokottanut tapaus sitten ojensi minulle rokotuskortin käteen ja lähti opastamaan salin toiseen päähän penkille istumaan, jossa piti istuskella vartin verran. En muuten istunut ihan sitä varttia, kun lähdin kaverin kanssa pois jo vajaan kymmenen minuutin päästä...

En oikein tajua, miten sokean ihmisen kohtaaminen voi olla niin vaikeaa. Minä esimerkiksi tiedän nimeni ihan itse ilman, että sitä toitotetaan minulle moneen kertaan ja ehkä ne rokottavat ihmiset olisivat ilman erillistä kehotustakin tajunneet "opastaa" minua. Ihan hirveän paljon siinä penkillä istuessani ja käsivarteni paljastamisessa minä opastusta tarvitsinkin. Ja kuvittelisin, että on myös ihan itsestään selvää, että sokealle annetaan asioita käteen asti, eikä vaan jätetä puolitiehen ilmaan. Lähtiessäni salista terveydenhoitaja sanoi vielä minulle erikseen heipan. Toisaalta tällä kertaa hän ei kysynyt, miten osasin tulla paikalle ja vielä oikeaan aikaan, oikeassa sukunimiryhmässä. Edistystä sekin.

Ei varmaan ole kovin reilua, että pidän hauskaa terveydenhoitajani kustannuksella ("Oletko sä ajatellut ajaa mopoa?"), mutten voi vaan sille mitään. Jos en osaisi nauraa tuollaisille, ne saattaisivat satuttaa - parempi siis nauraa. Toisten tietämättömyyden kustannuksellakin.

No mutta, takaisin aiheeseen.

Eilen iltapäivästä alkoi piikitettyä kättä vähitellen jomottaa ja aamuyöstä siihen sattui jo aika paljon. Onneksi nukuin toisella kyljellä, mutta kun yritin vaihtaa kylkeä, oli se aika kivuliasta. Päivän mittaan kipu käsivarressa on hieman laantunut, mutta yön aikana nousi kuumekin. En vaan osaa päättää, onko minulla kylmä vai kuuma. Mihinkään en oikein pysty keskittymään eikä olo tunnu mukavalta. Kuumemittari näyttää noin 37,5, mikä ei sinänsä ole paljon, mutta kun lähtölämpönä on noin 35,5, tuntuu tuokin. Muistin sentään ilmoitella opettajille, että olen kurssilla, vaikken ensimmäiselle tunnille ilmaannukaan. Ja tiedän, etten ole ainut meidän koulusta, joka on piikin takia tänään kuumeessa. Toivon vain, että tämä menisi nopeasti ohi. Minulla on ollut tajuttoman tylsä päivä toimeettomana.