keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Kolme k:ta: Koulua, kotia ja kommelluksia

Varoitus: Paljon ja pitkästi ehkä turhaakin selitystä.

Koulua on ehditty käydä jo reilun viikon verran ja minä ehdin kirjoittaa vasta nyt. Kertookohan tämä siitä, että lukiolaisen arki on kiireistä? Uskoisin, että se kohdallani kertoo enemmän siitä, miten käytän vuorokauden kaikki 24 tuntia... Hyvin huonosti.

On ihmeellistä, miten muutaman päivän aikana pääsee jo hyvin kiinni koulurytmiin. Ensimmäisen kolmen päivän jälkeen minusta tuntui taas, että koulussa on oltu jo vaikka kuinka pitkään. Ensimmäiset kolme päivää olivat myös ihan hirveää hälinää ja sekasortoa välituntisin, kun uudet ykköset taisivat olla välillä vähän hukassa. Nyt on jo rauhoittunut ja jopa minä uskallan välillä liikkua itsekseni käytävillä välkällä, kun kuuleekin jotain.

Koulussa on suurinpiirtein samat opettajat (paitsi minulle pari uutta) ja samat käytännöt, joten ei tässä ole mitään kummallista sanottavaa. Historian kurssin teen osittain itsenäisesti, kun samalla palkilla on myös kirjallista ilmaisua, josta pidetään vain tunti viikossa.

Koulumatkani olen kulkenut tähän asti reippaasti julkisilla. Tai, tuota... Yhtenä aamuna menin taksilla, mutta sitä ei lasketa, eikös vain? Se oli ensimmäinen kahdeksan aamu, enkä vielä tiennyt, mihin aikaan minun pitää herätä, jotta ehdin bussiin. Heräsin siis liian myöhään.

Oppikirjat olen saanut ihan ajoissa, melkein kaikki. Matikan kirjasta minulla on vasta ensimmäisen kappaleen teoriaosuus eikä yhtään tehtäviä. Olemme menneet siitä jo aika paljon eteenpäin. Onneksi tilastomatikka ja todennäköisyyslaskenta on hiukan helpompaa ilman kirjaa kuin vektorit. Vaikka tilastomatikassa onkin vaikeutena se, ettei minulla ole aineistoja. Olisi niitä läksyjäkin ihan kiva joskus pystyä tekemään. Kirjaa odotellessa. Tänään laskin tunnilla yhden aivan ihanan laskun, jonka lauseke oli pisteillä viisi ja puoli riviä. Sitä oli mukava naputella laskimelle: virhe, aloitetaas alusta... virhe, taas alusta... virhe... virhe... Taisin naputella sen ainakin seitsemään kertaan, kunnes sain oikeasti kaikki luvut ja sulkeet ja merkit oikein ja sen oikean tuloksenkin koneesta pihalle.

Huomenna on matikan viitoskurssin, vektorikurssin, uusintakoe. Tässä on siis laskettu ahkerasti vektoreita ja siinä sivussa tehty muita läksyjä, hoideltu tavallisia kotiaskareita ja valmisteltu perjantaisia tupareita. En ollut yhtään innoissani kun huomasi uusintakokeen ja tupareiden olevan peräkkäisinä päivinä. On nimittäin tullut laskettua niitä vektoreita ehkä vähän liian vähän, mutta uskon (melkein) pärjääväni. Maol varmaan pelastaa minut.

Opettajat eivät joko tahdo tällä kertaa käyttää kauheasti monisteita tai sitten eivät muista antaa niitä avustajalleni. Täytyy vielä muistuttaa avustajaa, että kun hän kirjoittelee monisteet minulle tietokoneelle, saa laittaa kaikki omiin tiedostoihinsa. Helpottaa oikean monisteen löytämistä.

*******

Tiskaamisen ja pyykinpesun suunnitteleminen on ihan kivaa, mutta se toteutus ei sitten toimikaan enää niin helposti. Onneksi saimme tällä viikolla tiskikoneen, joten nyt ei välttämättä enää ole tiskipöytä niin suuren astiavuoren alla kuin tässä muutamalla kerralla. Tiskikoneen käyttökin onnistuu helposti, kun sinne on laitettu pari *)kuplatarraa. Aikaisemmin äiti sanoi minulle samasta koneesta, etten voisi käyttää sitä, koska en voi tietää, mihin kohtaan minun pitää systeemiä kääntää. "No mutta kun siinä ei silloin ollut kuplia." "Siihen ei ilmeisesti voinut silloin laittaakaan niitä kuplia..." Noh, ei se mitään. Eipähän tarvinnut silloin ikinä laittaa tiskejä, kun "en voinut" käyttää konetta.

Tänään vektoreiden laskemisen lomassa imuroin keittiön. Siinä imurin kanssa lattiaa kontatessani mietin, että joku näkevä voisi hoitaa saman homman nopeammin kuin minä, mutta minä saatan olla jopa huolellisempi, mistä en kyllä todellakaan mene takuuseen. Näkevänä voisi silmämääräisesti vilkaista, että siistiltä näyttää, kun minä taas konttaan käsikopelolla ja sen imurin kanssa jok'ikisen nurkan.

Pyysin veljeäni viemään roskat ja tänään kouluun mennessään hän sen tekikin. Tulin siihen tulokseen, että veljeni on tosiaankin mies. Jos pyydän viemään roskat, saatan ehkä kuitenkin tarkoittaa niitä molempia täysiä roskiksia, jotka ovat keittiössä. Rakas veljeni oli vienyt vaan toisen... vaikka se toinenkin roskis on vähintään yhtä täysi. Miehiltä ei taida voida odottaa liikoja. Kuten ei sitäkään, että he spontaanisti siivoisivat, tiskaisivat, laittaisivat ruokaa tai kävisivät kaupassa. Ei, kyllä veljeni noitakin tekee, jos on ihan pakko. Eli silloin, kun minä en ole tehnyt sitä ensin. "Ihan pakko" tarkoittaa tiskaamisen kohdalla sitä, että astiat loppuu, kaupassakäynnin kanssa sitä, että ruoka loppuu... Siitä en tiedä, milloin hän siivoisi ilman, että siihen kehotetaan.

Olen tuntenut oloni hieman ristiriitaiseksi avustajan suhteen. Toisaalta pystyn tehdä vaikka mitä asioita itsenäisesti ja haluan tehdä niitä itsenäisesti, haluan myös kokeilla, mistä kaikesta selviän ilman apua. Toisaalta taas yritän keksiä jotain järkevää tekemistä avustajalleni, ettei kaikki työtunnit olisi koulussa fysiikan varastossa istumista. Laskin, että tarvitsen viikossa oikeasti todellakin maksimissaan vajaat 10 tuntia apua, kun avustajatunteja minule on myönnetty 35. On ainakin suurempi mahdolisuus, että avun tarve ja saantimahdollisuudet ovat samaan aikaan. Tänään me mm. leivoimme tupareihini kaikkea jännää.

*******

Kyselin sossusta, miksei taksikorttini toimi ja miksi minulta ja veljeltäni peritään kuukauden matkoista suurempaa hintaa, mitä meiltä opiskelijoina pitäisi periä. Kysyin kyllä myös siitä, mitä teen, jos en käytä kaikkia kuukauden 18 matkaa. Tai siis että maksanko minä joka tapauksessa kaikki matkat, käytän niitä tai en.

Sain selville, että opiskelijahintaista omavstuuta ei saa, ellei ole myös koulumatkoja. Minulle pahoiteltiin sitä, että heiltä oli "epähuomiossa" jäänyt tekemättä minulle päätös koulumatkoista. Ehkä siihen saattoi vaikuttaa myös se, etten hakenut niitä... Eilen sain kuitenkin postissa päätöksen koulumatkoista ja tiedon uudesta omavastuusummasta, joka on noin 18 euroa halvempi kuin edellinen. Tänään tuli sitten postissa uusi taksikortti vanhan ja toimimattoman tilalle. On aika hauskaa, että sain (kuten veljenikin) enemmän matkoja kuussa ja maksan niistä vähemmän. Silti niihin vapaa-ajan matkoihin on edelleen se 18 matkaa, koulumatkoiksi kun lasketaan vain kodin ja koulun väliset matkat. Ei siis esimerkiksi edes sellaisia, että menen koulusta suoraan jonnekin muualle tai että jos koulusta on retki jonnekin muualle ja menen sieltä kotiin/kotoa sinne. Ne eivät ole koulumatkoja. Hölmöä.

*******

Olen pariin kertaan mennyt junalla keskustaan ja tavannut junassa tai vasta Helsingin rautatieasemalla varsin mielenkiintoisia ihmisiä. Ensimmäisellä kerralla tapasin helluntalaismiehen, joka halusi opastaa minut lähemmäs paikkaa, josta oletti taikuri-kavereideni tulevan hakemaan minut (oli muuten ihan väärä suunta). Siinä kävellessämme hän kutsui minut tilaisuuteen, jossa uskoi minun saavan näköni takaisin. Pahoittelin, ettei minulla juuri sinä iltana ollut aikaa. En alkanut selittää miehelle mitään siitä, ettei tähän nyt enää mitkään Jeesukset auta ja että minusta on omalla tavallaan ihan mukava olla sokea. En olisi esimerkiksi häntäkään tavannut, jos olisin ollut näkevä nuori rautatieasemalla odottamassa ystäviään. Mies halusi kuitenkin väen vängällä kutsua minut tilaisuuteensa, jossa oli 58 vuotta evankeliumia julistanut heppu saarnaamassa. Tälle hepulle on kuulemma arkipäivää, etttä sokeat saavat näkönsä takaisin. Kukaan ei ole tosin minulle koskaan kertonut niin käyneen, siis Raamatun tarinoiden lisäksi. Tuli siinä myös mietittyä, että enkö minä kelpaa Jumalalle tai Jeesukselle tällaisenaan, kun minulle yritetään tuputtaa Jeesuksen nimissä parannusta?

Toisella kerralla tapasin jo Pukinmäen juma-asemalla humalaisen homopariskunnan ja heidän porukassaan olevan ystävättären. Toinen miehistä halusi auttaa minut junaan ja halusi huolehtia, että varmasti pääsen rautatieasemalla kavereideni luokse. Siinä 12 minuutin aikana, Pukinmäen ja Helsingin välissä, sain kuunnella välillä hieman kovaäänisemmäksikin yltyvää parisuhdekriisiä. Sanoin hyvin moneen kertaan tälle seurueelle, että pärjään kyllä itsekin, eikä heidän tarvitse jäädä odottamaan kavereitani. He halusivat kuitenkin olla ystävällisiä ja huolehtia, että varmasti löydän ystäväni. Kaverini olivat myöhässä ja sain/jouduin siitä syystä viettämään tämän humalaisen seurueen kanssa reilut puolituntia. Onneksi ainoiksi jääneet läheisemmät koskettamiset (=viinanhuuruinen hali sekä minulle että toiselle kavereistani) tulivat vasta silloin, kun oikeat ihmiset asemalta löytyivät -- tai kun oikeat ihmiset löysivät minut.

Haluaisin tietää, miten yli-innokkaista auttajista oikein pääsee eroon.

Ja niin, juna-asemilla ilmeisesti tapahtuu kaikkea jännää... Tänään aamulla, kun menin junalla kouluun (ensin myöhästyin junasta, sitten bussista ja ehdin seuraavaan junaan), joku halusi olla Pasilan asemalla ystävällinen ja estää törmäykseni hisseihin ja kohta niiden jälkeen porraskaiteeseen. Valitettavasti tämä joku oli ystävällinen sanomatta mitään ja ohjailemalla minua takaapäin, pitämällä repusta kiinni. Tämän ilmeisen mykän ja avuliaan ihmisen ansiosta olin jo melkein hukassa, sillä olisin ottanut siitä hissistä ja portaista suuntaa ja silloin oikeasti tiennyt, mihin menen. Onneksi pystyin myös kuuntelemaan muita ihmisiä ja löysin oikeasta ovesta pihalle.

Maanantaina koulusta kotiin tullessani juttelin kaverin kanssa puhelimessa, kun kävelin bussipysäkiltä juna-aseman kautta kotiin. Siinä iloisen rupattelun välissä sanoin kai pariin kertaan "hups". Toinen kerta johtui siitä, että olin vähällä pudota raiteille. Hiukan siinä pelästyi, kun toisen jalan alla oli vain puoliksi maata... Onneksi tästäkin selvisi ihan vain säikähdyksellä ja löysin jopa tämänkin jälkeen vielä oikeaan paikkaan ja pääsin siis hengissä kotiin. Oli ensimmäinen kerta, kun olen meinannut pudota raiteille. En usko, että on viimeinen.

Kävin eilen Iiriksessä näkövammaisteatterin tämänvuotisen ryhmän ensimmäisessä tapaamisessa. Lähdin Itiksestä bussilla kotiin, kuten tähän mennessä jo niin monta kertaa ennenkin. Aina ennen olen osannut jäädä oikealla pysäkillä pois, nyt en osannutkaan. Olin aivan varma, että tekstaria kirjoittaessani ajoimme Pukinmäen aseman ohi -- siltä se kohta ainakin kuulosti. Jäin seuraavalla pysäkillä pois ja melkein ensimmäiseltä vastaantulijalta pyysin apua, jotta pääsisin vastakkaiselle pysäkille ja siis yhden pysäkin verran taaksepäin. Ihan mukavan oloinen nuorimies opasti minut pysäkille ja kummasteli kanssani liikennevaloja, joissa ei ollut ääniohjausta. Muuten olisinkin varmaan itse pysäkin löytänyt, sillä tiesin siinä kohtaa olevan risteyksen ja valot (tämän verran saa selville pelkästään autoja kuuntelemalla), mutta koska valot eivät piipittäneet eikä paikka muutenkaan ollut tuttu, en uskaltanut lähteä ylittämään tietä.

Menin siis bussilla pysäkin taaksepäin ja poistuin kyydistä. Kuulostelin hetken ympäristöä ja hyppäsin takaisin kyytiin; olin ilmeisesti mennyt kaksi pysäkkiä ohi, koska emme todellakaan olleet tunnelissa. Seuraavalla pysäkillä jäin sitten pois ja paikka kuulosti jo vähän paremmalta.

Etsin betoniseinän ja lähdin sitä seuraamalla oikeaan suuntaan. Ympäristö ei vaikuttanut ihan siltä, miltä sen olisi pitänyt... Eikä siinä vieressä ollutkaan seinä... Ihan vaan joku kivi muuri ja kasvillisuutta... Sitten tuli ihmeellisiä aukkoja... Olin siis taas aivan väärässä paikassa. Siellä ei edes liikkunut ihmisiä.

Riittävän kauan odoteltuani (ja pari hätäistä tekstaria lähetettyäni) sain pysäytettyä ihmisen ja pyydettyä taas opastusta toiseen paikkaan. Junarata oli autotien toisella puolella, joten pyysin, että minut opastettaisiin juna-asemalle, osaisinhan siitä kotiin. Maahanmuuttajamies lähti kiltisti opastamaan minua asemalle ja rupatteli kanssani siinä samalla. Pääsimme portaisiin ja mietin, ettei Puksun asemalla taida kyllä olla tällaisia portaita, joissa pitää kääntyä. Auttajani sanoi, että mentäisiin hissillä, niin ei tarvitse käyttää liukuportaita. Mitä? Juuri kävelimme portaat ylös ja nyt hän haluaa hissin... Tai liukuportaat. Eikä kumpiakaan kyllä ole Pukinmäen asemalla, ei takuulla.

Menimme liukuportaat alas, sillä hissi ei toiminut. Minulta tiedusteltiin, olinko menossa junalla Helsingin suuntaan. Selitin, etten ollut menossa junalla, halusin vaan asemalle, koska asun ihan vieressä ja pääsen kotiin. Jotain vielä sanoimme, kunnes minulle kertrottiin: "Tämä on Malmin asema." Mitäh? Miten ihmeessä minä olin onnistunut sähläämään itseni Malmille ja Malmin asemalle, vaikka minä olin jo hyvin monta kertaa mennyt samalla bussilla Pukinmäen asemalle ja jäänyt pois oikeassa paikassa? Eipä auttanut muu kuin mennä junalla keskustan suuntaan sen yhden asemanvälin verran.

Istuskelin odottamassa junaa ja kun se tuli, vieressäni istunut mies tarjosi minulle apua (onpas minua nyt miehet kuljetelleet paikasta toiseen...). Valitettavasti vaan hän puhui englantia ja sitäkin huonosti. Yritin ensin kysyä suomeksi, mikä juna paikalle tuli, koska kaikki Malmilla pysähtyvät junat eivät pysähdy Pukinmäessä. Mies ei vastannut kysymykseeni vaan ohjasi minua junalle päin. "What is this...?" "Train." "Yes, but what train? Is this I?" Oli se.

Pääsin lopulta turvallisesti kotiin. Noin 20 minuutin matkassa Iiriksestä kotiin kesti tälläkertaa reilut 45 minuuttia. Pariin kertaan ehdin kunnolla pelästyä siitä, missä oikein olen. Olen loppujen louksi aika ylpeä itsestäni, sillä näin tosipaikan tullen uskalsin pysäyttää ohikulkevia ihmisiä ja pyytää apua.

*******

Tiputin tässä yhtenä päivänä lähes täyden suklaamuropaketin lattialle. Sen jälkeen paketti ei ollut enää täysi. Niitä pyöreitä suklaamuroja pyöri hyvin laajalle alueelle keittiössä. Ei auttanut muu kuin ottaa imuri kaapista ja yrittää olla tallomatta kaikkia muroja murusiksi jalkojeni allaa. Pyörivät kaverit eivät tykänneet minusta. Enkä minä heistä, sillä puoli yhdentoista aikaan illalla olisin ehkä mieluummin ollut jo nukkumassa, enkä imuroimassa jotain pirullisia suklaamuroja lattialta.

Siinä meni kauan. Kaikki murot pomppivat eri suuntaan ja lähtivät välillä kunnolla karkuun imurin suutinta. Ne myös kolisivat hyvin mielenkiintoisen kuuloisesti imurin sisälle. Se kuulosti niin mielenkiintoiselta, että minun oli pakko hakea äänityslaite ja saada kolina nauhalle.

Meidän imurillamme on siis aika paljon paremmat herkut kuin suurimmalla osalla kollegoistaan. Vai mitä teidän imurinne ovat viimeksi syöneet?

*******

Tässä samalla jyrähteli hiukan, mutta minä ja Zoomini (hieno äänityslaitteeni) myöhästyimme siitä hiukan.

---

*)kuplatarrat: puolipallon muotoisia tarroja, joilla voi merkitä juuri esim. kodinkoneisiin erilaisia asioita. Niitä saa kirkkaina ja mustina, ainakin. Minulla kuplia löytyy mikrosta, tiskikoneesta ja pyykinpesukoneesta.

13 kommenttia:

tyttism kirjoitti...

Kuule, mulle Celia ilmoitti, ettei kreikankirjaa voida tuottaa Luetuksena aakkoston vuoksi. Pdf ei onnisu kustantajasta riippuvista syistä. Äänikirjaan ei ole kreikantaitoista lukijaa. Hohhoijaa.

Liiolii kirjoitti...

Moi! Jos vielä haluat esilukea sen opinnäytetyöhön liittyvän koskettelukirjan, niin olisi kiva nähdä homman merkeissä! Pääsisitkö tulemaan tänne Lauttasaareen vaikka? Tai mä voin tulla jonnekin muuhun tapaamispaikkaan... Laitatko sähköpostia mulle osoitteseen
astuvan_akka@yahoo.com

Sari kirjoitti...

:) :)

Olet siis tutustunut Malmin juna-asemaan. Seuraavaksi voisit ottaa sen kauppakeskuksen. :) Erityisesti suosittelen Prismaa, jossa on kauhea remontti ja tosi nuivajohtaja. Jos haluat jotakin haasteellista, se on ehdottomasti parhaita. Prismassa ei ole saanut apua päälläänseisomallakaan johtajan vaihtumisen jälkeen.

Malmilla on siellä Novan puolella tosi kiva ja hyvä kahvila nimeltä Baquette. Siellä on mm. herkullisia sämpylöitä ja muuta kivaa. Novassa on myös Yliopiston apteekki, joka on auki tosi hyvin.

Pukinmäen asemalla on hissi. Se on Pukinmäen päässä asemaa ja siellä Pukinmäen puolelle menevien portaiden vasemmalla puolella ihan nurkassa. Tämä siis silloin, kun olet asemalaiturilla selkä keskustaan päin.

Et ole ainoa, joka on yrittänyt kävellä laiturilta raiteille tuossa asemalla. Talvella se on erityisen kiva, jos ei ole aurattu. Tässä päässä laituria on oltava tosi tarkkana.

Anonyymi kirjoitti...

Tytti: Tosi kiva. Kumma, jos ei yhtä kreikantaitoista löydy...

Liiolii: Sähköpostia lähetetty. :)

Sari: Oletko kokeillut sitä päällä seisomista? ;) -Taidan tehdä noin ison kaupan kuin Prisman ostokset mieluummin avustajan kanssa. Tuntuu jotenkin hölmöltä mennä kysymään myyjiltä apua. Tai pienessä ruokakaupassa se vielä meneekin...

Täytynee siis talvella olla vielä paaaaljon varovaisempi tuossa asemalla liikkuessa. Tai sitten en käytä talvella junaa. :D

Lotta kirjoitti...

Repeilin täällä itsekseni imurikertomukselle :D
Kyllä, meillä asuva kollega on viimeksi syönyt pölyä ja hiekkaa, joten se vaihtais varmaan mielellään omistajaa!

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy myöntää, että meidänkin imuri on nyt syönyt viimeksi pölyä ja hiekkaa yms, mutta ehkä se söi niitä nyt paremmalla ruokahalulla, kun sai välissä herkkuja. ;)

Hanna kirjoitti...

Ihan mahtavaa, että kirjoitat sun kommelluksista ja vieläpä elävästi ja hauskasti! Oon iloinen myös siitä, että olet alkanut uskaltaa pyytää apua ja saanut sitä - vaikkakin välillä oudoilta tyypeiltä. Älä pliis viitti pudota junaradalle!

Ja vielä lopuksi: jaksamista koulunkäyntiin ja kaikkeen muuhunkin!

Anonyymi kirjoitti...

Ilman omituisia kommelluksia elämä olisi liian tavallista ja tylsää, joten ne täytyy myös jakaa muiden kanssa. :)

Koulunkäynti vaatiikin voimia... Huh.

Ida kirjoitti...

Mitään en tunnusta. En ainakaan jutelleeni kanssasi puhelimessa, kun olit pudota raiteille. Ei hyvä.

Miehistä tuli mieleen, että kun viimeksi kepin kanssa kuljin, törmäsin polttariporukkaan, jossa tuleva sulhanen oli puettu mielenkiintoiseen alastonpukuun ja kommentti, joka perääni huudettiin oli jotakuinkin: "Tää on ainoo keppi, jota tarviit!" Iloista vispaamista ja vemputusta. Maailma on täynnä omituisia ihmisiä.

Mipe kirjoitti...

Hei,
Löysin sattumalta blogisi toisen lukemani blogin kautta ja nyt kävi niin huonosti että taisit saada minusta ikuisen riesan vakiolukijana ;)

Välillä en tiennyt itkeä vaiko nauraa kommelluksillesi, no toki nauroin.

Kiitos valtavan hyvin kirjoitetusta blogista, näin lähti päivä paremmin käyntiin!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos siitä, että tykkäät. :D Enkä koe vakkarilukijoita riesana, en suinkaan.

Minunkin päiväni lähti paremmin käyntiin, kun luin kommenttisi aamulla koulun käytävällä ennen tuntia. Lämmitti oikein kivasti mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

moikka! olen yks vaan joka bongas blogisi silmäterästä. toivottavasti päivittelet sitä taas pian.

Actinidia kirjoitti...

Miten sä pystyt lähettämään tekstareita? Tapahtuuks se jonkun sanelukoneen välityksellä`?

-Caro
www.carol-line.vuodatus.net