Piiri pieni pyörii...

Meidän koulussa on kuulemani mukaan ollut noin 35 vuoden ajan tapana tanssia/leikkiä piirileikkejä tässä joulun alla. En tiedä, onko aina piirileikit olleet joulujuhlan jälkeen, mutta nykyään ainakin on. Ja siellä käy kuulemma myös entisiä kalliolaisia pyörähtelemässä.

Alunperin suhtautumiseni piirileikkeihin oli melko skeptinen. Viime vuonna kävin yksissä harjoituksissa, mutten mennyt sitten edes sinne oikeisiin piirileikkeihin. Se ei tosin johtunut skeptisestä suhtautumisestani - harjoituksissa jo huomasi homman hengen - vaan oli muuta tekemistä. Tai sitten oli vaan kiva päästä äidin kyydillä kotiin. Palaan ehkä taas aiheeseen...

Piirileikeissä tanssitaan äärimmäisen helppoja piirileikkejä, joiden koreokrafiat eivät todellakaan huimaa päätä. Ne oppii jo ensimmäisellä kerralla ja mukana voi pyöriä vallan hyvin, vaikkei oikein tietäisikään, mitä tapahtuu. Melkein jokaisessa etsitään jossain vaiheessa pari ja sitten sen parin kanssa pyöritään jonkin aikaa.

Jotenkin minusta tuntuu, että piirileikit on sellainen tapahtuma Kalliossa, jossa huomaa kunnolla koulun hengen: jopa tällaisesta sokosta pidetään siellä huolta. Jos jään hetkeksi ilman paria, kohta jo joku ryntää nappaamaan käsistäni kiinni. Tai jos meinaan kävellä toisia päin "Lintu lensi oksalle" -leikissä, joku ohjaa minua vapaammalle reitille. Ja jos en tiedä, mitä minun pitää tehdä, joku kertoo sen minulle tai tulee näyttämään.

Minulla ei ole aavistustakaan, keiden kaikkien kanssa pyörähtelin tänään piirileikeissä. Olen ihan varma, etten todellakaan ole puhunut niiden kaikkien kanssa koskaan aikaisemmin, enkä tuntenut heitä äänestä tai mitään. Se tekee siitä vielä mahtavampaa: en olisi voinut kuvitellakaan, että peruskoulussa joku, jota en olisi tuntenut ja joka ei olisi tuntenut minua, olisi tullut niin vain ottamaan minut pariksensa ja vielä oikeasti ohjannutkin siellä väen tungoksessa. Tuolla se on ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Piirileikeissä vedetään kuitenkin kaksi sellaista laulua, joihin kieltäydyin tänään osallistumasta. Perjantaisissa harjoituksissa osallistuin niihin ja se oli melkoisen hirveää.

Homman nimi on se, että on sisä- ja ulkopiiri. Ulkopiirissä kulkee pareja käsikynkässä vastapäivään, sisäpiirissä kulkee "leskiä" (tai sinkkuja) yksin myötäpäivään. Sisäpiirissä olevien pitää koputtaa jotain ulkopiiriläistä olalle - sisempää tai ulompaa - ja tämä, jota on olalle koputettu, tulee sisäpiiriin leskeksi ja sisäpiiriläinen pääsee ulkopiiriin kulkemaan parin kanssa.

Se oli vielä kivaa, kun pääsi kulkemaan parin kanssa ulkopiirissä. Mutta sitten, kun jouduinkin yksin sisäpiiriin ja minun olisi vielä pitänyt onnistua koputtamaan jotain ohikulkevaa tyyppiä... No, onnistui se, kun niitä kuitenkin kulki siinä koko ajan ohi, mutta mukavaa se ei ollut. Sisäpiirissä ollessa minulla oli koko ajan hirveä stressi jo pelkästään siitä piirin mukana kulkemisesta, saati sitten toisten pysäyttelystä. Ja tällä koreokrafialla vedetään vielä kaksi laulua... Huh, huh. Jäin suosiolla sivuun ja fiilistelin siellä laulamalla mukana. "Ei ole leskeä ollenkaan, ollenkaan, ollenkaan, ei ole leskeä ollenkaan, ollenkaan..." "Ja se Ålannin sota oli kauhia..."

Viimeisenä tanssina piirileikeissä on Polonese, joka vielä tehdään niin, että ensin tanssivat opettajat ja abit, sen jälkeen 1.- ja 2.-vuosikurssin opiskelijat. Jos kaikki vetäisivät kerralla, olisi se homma pitkä kuin nälkävuosi... Tai oikeastaan kaikki eivät edes mahtuisi vetämään kerralla. Siinä opettajien ja abien hyppiessä meidän musiikinopettaja/kuoronjohtaja tuli kysymään minulta, olenko tanssinut ennen Poloneseä ja haluanko tanssia sen hänen kanssaan. Totta kai minä suostuin; olihan se hienoa, kun opettaja tuli kysymään.

Peruskoulussa opettajat olisivat tulleet pyytämään minua tanssimaan sen takia, ettei kukaan oppilas olisi tanssinut kanssani. Tai niin minä olisin ainakin ajatellut, ja niin ajattelin. Silloin oli minulle normaalimpaa tanssahdella opettajien/avustajan kanssa, jos nyt koskaan edes tanssin... Mutta siis muutenkin kuljin lähinnä vaan koulun henkilökunnan kanssa, jos toiset menivät kavereidensa kanssa. Lukiossa olen taas oppinut suhtautumaan tuohonkin vähän 'normaalimmin', eikä enää ole mikään nöyryytys tanssia piirileikkejä opettajan kanssa, kuten yläasteella se olisi ollut ("tanssin nyt tämän kanssa, kun kukaan muukaan ei tahdo..."). Nyt minä sentään tiedän, että muutkin suostuvat tanssimaan kanssani. Ja voi, miten mahtavaa oli, kun pääsin polonesen alussa sanomaan: "Sori, mua pyydettiin jo."

Ja onhan meidän kuoronjohtaja niin ihana ihminen, että mielellään sen kanssa myös yhden Polonesen tanssii. Siinäkin tanssissa muutkin kuin se opettaja huolehtivat mukavasti, että olen mukana hommassa: kun lopussa tehdään kuja, jonka keskeltä parit vuorotellen kävelevät ja myöhemmin laukkaavat, toiset tytöt huolehtivat minut oikeaan kohtaan piirissä, kun parina ollut opettaja oli kujan toisella puolella.

Perinteisesti piirileikit lopetetaan sisaruspiiriin, jossa kaikki yhdessä laulavat Maa on niin kaunis. Näin siis tänäkin vuonna.