Avustaja, ruokaa ja kaikkea häröä

Minulla on nyt ollut suunnilleen viikon verran uusi avustaja. Jostain kumman syystä kapinoin joka kerta pari ensimmäistä päivää koko avustaja-ajatusta vastaan. Tuntuu siltä, kuin avustajasta olisi melkein enemmän haittaa kuin hyötyä ja että pärjäisin kyllä ihan yhtä hyvin ilmankin ja äh. Kyllähän minä pärjäsin pari viikkoa koulusakin ilman avustajaa ja sain helposti kavereita mukaani, kun piti käydä esimerkiksi ostamassa uusi kieli kitaraan katkenneen tilalle.

Viime viikonloppuna kun avustajan työsopimusta kirjoittelimme ja äiti sanoi avustajalle tehtäviä, joita hänen mielestään minun pitäisi tehdä avustajan kanssa, alkoi tämä sisäinen kapinani avustajaa vastaan. Ei minulla ole mitään sitä ihmistä vastaan, joka tällä hetkellä avustajanani on, vaan ylipäänsä "avustajuutta" vastaan. Miksi minulla muka pitäisi olla joku tyyppi avustamassa, kun ihan itsekin pärjään? Miksi minun pitäisi käyttää jotain ulkopuolista ihmistä apunani, kun kavereita ja perheenjäseniäkin on?

Parin ensimmäisen päivän aikana olin suunnilleen valmis luovuttamaan koko avustajan suhteen: en millään jaksaisi selittää koulun käytäntöjä ja sen lisäksi vielä kaikkea sitä, missä ja miten minä tarvitsen apua. Liikaa hommaa, kun pitää perehdytyttää uusi ihminen työhönsä. Parin ensimmäisen päivän aikana oikeasti ajattelin, että avustajasta on paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Sen pitäisi olla apuna arkipäivässäni, mutta jos minä joudun joka asian neuvomaan melkein kädestä pitäen... Mitä apua siitä silloin on? Erityisesti näin kesken vuotta tuo kaikki tuntui liian raskaalta.

Ensimmäisen viikon aikana avustajani on kivasti oppinut jo monta asiaa, eikä minun tarvitse olla koko aikaa neuvomassa. Hän tosin välillä vähän unohtaa opastaa minua ja saan huudella vähän perään, että jos ottaisit minutkin mukaasi. Sekin tosin loppui jo melkein kokonaan sen jälkeen, kun hän pari kertaa oli minut unohtanut. Kyllä minä tiedän, että siitä ihan hyvä avustaja tulee, mutten vaan jaksaisi aina tutustua uuteen ihmiseen ja opettaa häntä tehtäväänsä. Miksei jossain puussa kasva valmiita avustajia? Toisaalta jokainen avustajaa käyttävä tarvitsee apua vähän eri asioihin, ettei sekään varmaan toimisi. Silti uskon, että viime kesänä valitsin hakijoista väärän ihmisen, minulla kun olisi ollut siellä ehkä parempikin tarjolla. Ainakin se toinen oli lukenut pitkän matikan. Mutta enää ei oikein voi valittaa.

*******

Veljeni elää suurin piirtein einesruuilla; pizzoilla, lihapiirakoilla, nakeilla, lihapullilla ja pinaattiletuilla. Minun on siis itse tuotava kaupasta ruokani, jos ja kun haluan syödä vähän terveellisemmin ja "paremmin". Syön tosin koulussa aina kunnolla, joten viikolla tulee harvemmin syötyä kotona enää mitään leipää kummempaa. Olen nyt kuitenkin alkanut vähän enemmän tehdä ruokaa. Siis enemmän kuin se, että keitän makaronit ja lämmitän pari nakkia...

Veljeni ovat mukavasti kertoneet minulle parin helpon, halvan ja suhteellisen nopean ruuan reseptin. Toista niistä tein viime maanantaina, toista ajattelin viikonloppuna vääntää. Ajattelin myös jakaa nämä ruokavinkit täällä.

Keskimmäinen isoveljeni harrastaa aina välillä laneja kavereidensa kanssa; viitisen nuorta miestä kokoontuu yhteen tietokoneineen ja pelaavat pari päivää putkeen. Veli sanoi, että heidän ruokavalionsa on usein laneissa ollut pizzaa, mutta he halusivat vähän vaihtelua, joten syntyi seuraavanlainen ruokalaji:

hunajamarinoituja kanasuikaleita, suunnilleen 1/3 paketista per ruokailija
tomaattimurskaa, yksi purkki per ruokailija
murskattua nuudelia, yksi systeemi per ruokailija

Kanasuikaleet ruskistetaan pannulla, sitten heitetään joukkoon tomaattimurska ja nuudelit. Nuudelipussin mausteita voi laittaa ihan sen mukaan, kuinka tulisesta ruuasta tykkää. Ruokaa siinä sitten keitellään sen aikaa, että nuudelit tuntuvat hyviltä ja pistellään poskeen.

Nuudeleiden murskaaminen helpottaa huomattavasti ruuan syömistä sekä valmistusta. Ja on kuulkaa ihan maittavaa ja nopeaa ruokaa tämä. Jotain ne tietokonenörtit pelifriikitkin osaavat.

Vanhin isoveljeni kertoi minulle pastakastikkeen ohjeen, jota en ole vielä itse tehnyt, mutta viime kesänä veljellä kortteeratessani söin kyllä. Halpaa, hyvää ja suhteellisen nopeaa tämäkin.

tonnikalaa tomaattikastikkeessa, yksi tölkki per ruokailija
kaveriksi tuorejuustoa, suunnilleen yksi ruokalusikallinen ruokailijaa kohti

Tonnikaloja vähän keitellään kattilassa tuorejuuston kera, sekoitellaan hyvin ja tarjotaan pastan kanssa.

Näitä kirjoittaessa tuli oikein nälkä... Mutta menenkin tänään ihan ravintolaan syömään Saksassa asuvan tätini sekä iskän ja hänen naisystävänsä kanssa. Saksan-täti tulee käymään Suomessa suunnilleen vaan Matka-messuilla, joten yleensä olen käynyt kyseisillä messuilla vaan siksi, että näkisin tätini. Tänään emme messuille lähde, mutta tädin kanssa syömään kuitenkin. Isäni on menossa huomenna myös messuilemaan, mutta meillä on koulupäivä, joten jää nyt minulta messut (ja metrilakut...) väliin.

*******

Kävin keskiviikkona ortodoksikirkossa, sillä tein radiotyönkurssia varten radiohaastattelun ortodoksiksi kääntyneestä tuttavastani. Oli oikein mielenkiintoinen kokemus se ortodoksinen iltahartaus.

Tämä radiohaastattelu oli oikeastaan ensimmäinen "kunnon" haastattelu, jonka olen tehnyt. Kerran aikaisemmin haastattelin taikuria, mutten hirveän tarkkaan ollut suunnitellut sitä juttua etukäteen ja se meni vähän oudoksi koko juttu. "Hei, mitä mun piti kysyä?!" Nyt radiokurssilla olemme käsitelleet aika paljon jutun tekoa ja haastattelua, että tämä oli mukamas ammattimaisempi juttu. En siltikään ole ihan varma siitä, miten hyvin se meni. Onneksi voin editoida juttuani ja siirtää kysymyksiä esimerkiksi vähän parempaan järjestykseen... Kun en osannut kysellä kysymyksiäni ihan siinä järjestyksessä, mitä olin suunnitellut. Niin jännittävää se oli.

Ensiviikolla käsikirjoitamme tunnin ohjelman juonnot, valitsemme musiikit ja kaikkea sellaista. Parin viikon päästä meillä onkin sitten tunnin mittainen suora lähetys, jonka voi kuka vaan kuunnella netissä. Meidän lähetyksemme aiheena on uskonto, muiden kurssilaistemme ohjelma-aiheita on yötyöt, lentäminen ja musiikki.

*******

Kalliossa on kaivettu kuoppaa sellaiseen kohtaan, josta kuljen ohi, kun kuljen koulurakennuksesta toiseen. Kuljin siitä pari viikkoa ohi jännittäen joka kerta sitä työmaakohtaa. Yritin aina mahdollisuuksien mukaan kulkea jonkun muun perässä, että tietäisin, mistä minun kuuluu mennä. Lumi vielä vähän vaikeutti tilannetta, kun koko suojatien ylittäminen on ollut aika haastavaa suuren lumimäärän kanssa.

Kun olin riittävän monta kertaa kulkenut kuopan ja sitä kaivavien työmiesten ohi, he alkoivat jo suunnilleen moikkailla minua ja opastivat minut tien yli oikealle ovelle, jos ei sattunut muita koululaisiamme olla samaan aikaan liikkeellä. Yhtenä päivänä yksi työmiehistä sanoi: "Me ollaan laitettu tähän tällanen aita. Sä voit siitä hyvin seurata ja saat siitä suunnan ylittää tien oikein."

Tällä viikolla ei ole työmiehiä enää kuopalla näkynyt, mutta aita on edelleen tallella ja olen siitä aika kiitollinen. En pääse putoamaan kuoppaan.

Nyt, kun olen riittävän monta kertaa ylittänyt tien ja ohittanut kuopan jotain muuta seuraillen, uskallan ylittää sen taas yksiksenikin. Vähän jännitystä siinä joka kerta silti on, koska lumi sekoittaa minut välillä kyllä aika hyvin.

*******

Hmm, en ole tainnut kirjoittaa näin tökeröä tekstiä kovin montaa kertaa. Tänään tämä ei tunnu sujuvan yhtään mihinkään suuntaan. Hassua sinänsä. Ehkä olen liian tarkkaan miettinyt tässä viikon aikana, että mitä ja miten kirjoitan. Nyt, kun se sitten pitäisi kirjoittaa, ei se niin hyvin sujukaan. Ei pitäisi ajatella. Siitä on vaan haittaa.