Aamulla selvisin pitkästä aikaa eksymättä roskakatokselle ja takaisin. Kauppaan lähtiessä sitten taas vähän eksyin, olin jotenkin saanut itseni toiselle puolelle autotietä. En tajua, miten onnistuin siinä! Ilmeisesti maailma pyörähti ympärilläni sillä välin, kun minä pysyin paikoillani. Ja tämä tapahtui nanosekunnissa. Muuta selitystä ei voi olla. Onneksi ystävällinen setä opasti minut oikeaan suuntaan. ”Sä näytit niin epävarmalta.” Takuulla näytinkin.
Ja sitten, tuota… Ööh… Alepa aukeaa sunnuntaisin kymmeneltä. Tämä tiedoksi lähinnä itselleni, etten enää toistamiseen yritä mennä sinne puolta tuntia liian aikaisin. Voin kertoa, ettei ole herkkua seistä 20 asteen pakkasessa puolta tuntia. Kun joku ei tajunnut edes mennä välissä takaisin kotiin. Näpit hiukan jäätyivät, kun välillä kirjoittelin tekstareita kaverille.
Kaupasta kotiin selvisin sitten eksymättä ja sen kummemmin jäädyttämättä mitään ruumiinosiani. Lämpimissä sisätiloissa sainkin sitten soitella äidille, josko hän löytäisi käsityölehdestään pinaatti-tunikan neuleohjeen. Tahtoisin nimittäin tehdä sellaisen. Sitten piti mennä takaisin pakkaseen kaverin taksia vastaan.
Eilen soitin melkein koko illan kitaralla Telemannin menuettia, kun se minulla nyt on läksynä. Sen jälkeen, kun sitä oli pari tuntia putkeen soittanut, alkoi se jo ihan sujua. Tai siis ne vaikeat kohdat sujuivat kyllä, mutta helpot kohdat menivät taas ihan pieleen. Tänään minä sitten soittelin kyseistä menuettia kaverin viululla. Oli aika hauskaa. Sain sen jopa melkein oikein… Kai kerran.
Ruokavalioomme kaverini kanssa tänään kuului aikaisemmin kertomani kana-nuudelihässäkkä ja jälkiruuaksi suklaafondue erinäisten hedelmien kera. Kokkailumme ja ruokailumme jälkeen saattoi löytyä suklaata jostain muualtakin kuin meidän vatsoista.
Mitä kaksi lukiolaista yleensä tekevät yhdessä? Eivät ehkä ainakaan soita asteikoita vapaa-ajalla. Sitä me kuitenkin teimme. Sen jälkeen, kun minä olin ensin epätoivoisesti yrittänyt soittaa A-molliasteikkoa viululla. Ei kuulostanut kovin nätiltä. Viulistikaveriltani se sujui vähän paremmin ja piti niitä asteikoita sitten soittaa ihan duettona. ”Nyt mä voin sanoa viuluopelle, että olen harjoitellut.”
Hassuun päiväämme kuului paljon kikatusta, epätoivoisia kaksiäänisiä lauluyrityksiä, vanhojentanssiharjoituksia pienessä keittiössä ja jälkiruuan jälkiruokana suklaajätskiä (sekä yksi karannut, jäinen pakastemansikka, joka myöhemmin löytyi lattialta; allekirjoittanut ei edes astunut päälle). Sain minä myös tietää saaneeni siitä itsenäisesti suorittamastani yhteiskuntaopin lakitiedon kurssista 9.
Hervottomassa hyperaktiivisessa tilassani minä menin Googlettamaan viuluja ja päädyin tilaamaan sellaisen itselleni. Kiitoksia Kela, kun tuette minua niin paljon, että voin toteuttaa hetken mielihaluja ja hulluja ostopäätöksiäni (ja kiitoksia äiti, joka olet lainannut minulta niin paljon rahaa, että voin hyvällä omalla tunnolla ostaa asioita ”kohta se äiti maksaa velkansa, niin…”). Tämä on varmasti samaa kategoriaa kainalosauvojen kanssa; jos viulun tykötarpeineen saa 100 eurolla, niin pakkohan se on ostaa!
Uusia tuulia, uusi blogisivu
-
Yhdistin kaksi blogiani yhteen. Jatkossa juttujani urheilusta ja kaikesta
muusta mieleen tulevasta voit lukea uudelta sivustoltani. Kiitos kaikesta
ja terv...
12 kommenttia:
Hih. Minusta on hassua lukea näistä sinun ongelmista. Siis ei näin näkevänä ole tullut ajatelleeksi, että lumikin voi sekoittaa ihmisen. Tai no, sekoittaahan lumi aina liikenteen. Otsikoistahan sen saa lukea, autoilijat on ihan sekaisin, kun yhtäkkiä on lunta ja vähän liukkaampaa. Mutta kerrot niin elävästi eksymisestä, että tajuan sen paljon paremmin nyt.
Lisäksi en voi olla ihailematta, että pärjäät tavallisessa koulussa. Meillä oli opiskeluaikoina näkövammainen opiskelukaveri, jolle muodostui ongelmaksi se, että lehtorit eivät välittäneet/tajunneet tehdä ajoissa materiaaleja. Kiva kun luettavaksi tarkoitetut tehtävät tehtiin juuri ennen tuntia, eikä tällä kaverilla sitten ollut mitään mahdollisuutta lukea niitä, kun ei ajoissa saanut.
Myöhemmin aloitti toinenkin näkövammainen, hänestä en tiedä, pysyttelikö loppuun asti siellä, sillä itse valmistuin ja lähdin toiselle puolen maata.
Opiskelun apuvälineet ovat varmasti viime vuosina kehittyneet hurjaa vauhtia. Parikymmentä vuotta sitten niistä ei varmasti osattu edes kuvitella.
Kiitos Ronja kirjoituksistasi, avaat näin keski-ikäistyvälle rouvalle ;) ikkunan nuorten maailmaan.
p.s. mikä on pinaattitunika?
Mums, minä voin mielelläni maistella pinaattitunikaasi, kun saat sen valmiiksi, jos se vain on syötävää... ja vaikka ei olisikaan. Mmm, pinaattia, herkkua.
Kiara: Minä sentään osaan varautua siihen lumeen, toisin kuin liikenne... Silti se sekoittaa minut, kun kaikki on samaa höttöä eikä ole mitään selkeitä reunoja, mitä seurata.
Pinaattitunika on tunika, josta en osaa kertoa oikeastaan sen enenpää. Googlettakaa, ihmiset. ;D Se vaan kuulostaa hauskalta ja koska niin moni bloggaava neuloja on sen tehnyt, tahdon minäkin tehdä.
Vaan Savelan Siwapa aukeaa sunnuntaisin yhdeksältä. :) Sun voisi olla ihan hyvä opetella sekin, jos satut tulevaisuudessa tahtomaan kauppaan kukonlaulun aikaan sunnuntaiaamuna.
Sari, ei yhdeksän ole kukon laulun aikaan... Vaikka näin talvella se taitaa olla, kun aurinko nousee vähän myöhemmin (mitä en koskaan muista). Ja varmaan minun kannattaisi se Siwakin opetella, kun Jutan mukaan saattaa olla jopa lähempänä kuin tuo Alepa. Ja kai siellä uudessa K-Marketissakin pitää käydä, vaikken välttämättä halua mennä heti yksin testaamaan myyjien avuliaisuutta.
Haih, kiva tunika. Malli on nätti. Väriksi ottaisin jotain muuta kuin pinaatin, mutta yksivärisen, korkeintaan jonkin meleeratun, ei mitään liukuvärjättyä. :D
Hah, mutta tuskin minun äitini tuollaista alkaa värkkäämään. Joten enpä esittele sen enempiä kommentteja aiheeseen.
Kaunis malli!
Hei!
Eksyin aivan sattumalta lukemaan tätä blogia googlettaessani koulutyötä varten. Olet varmaan kuullut jo tämän liiankin monesti, mutta on todella avartavaa tajuta, miten erilaiselta maailma voi näyttää toisenlaisesta näkökulmasta.
Jään seurailemaan blogiasi, kirjoitat mielenkiintoisesti ja elävästi :)
Hei, wau! Sulla on ihan mahtava blogi ja upea asenne. Aivan sattumalta tänne eksyin ja ei voi muuta kuin hattua nostaa sulle. Ihanan valoisalta ja positiiviselta ihmiseltä vaikutat. :)
Kuten jo Anonyymikin kirjoitti niin oot varmaan kuullut noi samat kehut jo sata kertaa, mutta ei se mitään. Ikinä ei voi kehua liikaa, ainakaan silloin kun ne on oikeesti paikallaan.
Mä tulen varmasti toisenkin kerran lukemaan blogiasi. Kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä koulun kanssa. :)
Ensimmäistä kertaa blogisi ääressä - kiitos mukavasta lukuhetkestä. Tutun oloiselta näytti harrastuslistasi, kun itse olen taidekasvatusta opiskeleva luku- ja musiikkitoukka (voikohan noin sanoa?) ja jongleerauskin kiehtoo kovasti.
Pidän kovasti laulamisesta ja musisoinnista ja saimme juuri säästettyä miehen kanssa oman pianon ostoon. Kuljetus tuli onneksi kaupan päälle - olisimme ehkä olleet hiukan neuvottomia tuon tonnikeijukaisen edessä luhtitalon portaita katsellessamme :)
Mutta tarkoitukseni oli siis hiukan esittäytyä ja sitten kysyä, olisiko sinulla mielenkiintoa auttaa kanditutkielma-projektissani? Aiheenani on "Näkövammaisen värikokemus" ja yritän kartoittaa tietämystäni muun muassa haastattelun keinoin. Eräs ystäväni Helsingin seudulta (ent. oululainen) lupautui jo haastateltavaksi, mutta mielelläni tietysti laajentaisin tutkimukseni toiseenkin haastateltavaan!
Vastaile kun ehdit, osoitteeseeni netissä on zaara-87@suomi24.fi
-Saara Tuomela
Kiara, näin olen päätellyt, että se on kiva malli. :) Pitää vaan saada se äitini etsimään se ohje minulle...
Anonyymi: Jep, olen kuullut tuon aika monesti. :) Mutta on kiva olla hyödyksi ja silleen. Hauskaa, että aiheutan ajattelemista muille.
Nikita: Samat sanat sinulle, kuin Anonyymillekin. On hauskaa, että ihmiset ylipäänsä löytävät blogiini. .:D Ja teille molemmille tervetuloa uudestaan.
Saara: Oh, kuulostaa mielenkiintoiselta. Ja kyllä minua sinänsä kiinnostaisi osallistua... Olenkin jo lupautunut toiseen kandintyöhön "tutkimusaineistoksi", että kyllä minua nyt käytetään kovasti hyväksi. :) Laittelen sinulle mailia, kunhan ehtinen... Tässä joskus.
Naureskelin jo Facebookissa jo tota sun viulujuttua ;D Ihan pimee..
Lähetä kommentti