Kalliolaisuus sydämessä ja auttavaiset ystävät

Valitsin ensi vuodelle kaksi kurssia: akrobatiaa ja kirjallista ilmaisua. Molemmat ovat eri jaksoissa. Kuulostaako rennolta? Niin minustakin. Tosin en tiedä, saanko mennä akrobatiakurssille – se on tanssi kakkonen ja ykkönen pitäisi käydä ensin, eikä minulla ole aikomustakaan käydä sitä – ja viitsinkö ylipäänsä sitten syksyllä raahautua enää kolmesti viikossa koululle. Aika näyttää.

Muuten aion välivuoteni viettää kirjoittamalla, soittamalla ja taikomalla. Ainakin keikkatöitä todennäköisesti saan tehtyä. Ja voin kirjoittaa lehtijuttuja ja tehdä juttuja myös äänilehteen. Ehkä siis en kuole nälkään, vaikka pääasiallinen tulonlähteeni lakkaakin vuodenvaihteen jälkeen. Onneksi olen oppinut myös säästämään.

Mietin lukion ykkösellä aika monta kertaa, onkohan Kallio sittenkään se oikea paikka. Harkitsin vakavasti vaihtavani matikkalukioon, joka oli yhteishaussa toinen vaihtoehtoni – ehkä melkoiset ääripäät. En kuitenkaan vaihtanut ja siitä olen nyt oikein tyytyväinen.

Kallio on ollut näiden kolmen opiskeluvuoden aikana minulle totisesti se oikea paikka. Olen kasvanut koulukiusatusta, teiniangstisesta ja epävarmasta nuoresta hyväksytyksi, itsevarmemmaksi ja elämään tyytyväiseksi nuoreksi aikuiseksi. Olen saanut tehdä asioita, joista pidän, olen päässyt ylittämään rajojani, olen tuntenut itseni niin normaaliksi kuin varmaan ikinä tulen tuntemaan, olen saanut paljon ystäviä ja mukavia tuttavuuksia, olen saanut esiintymiskokemusta ja ennen kaikkea: olen nauttinut lukioajastani.

Pikkuveljeni on nyt siellä matikkalukiossa, johon menemistä minäkin harkitsin. Hänen juttujensa perusteella olisin saattanut viihtyä sielläkin, mutta toisaalta minulle riitti aivan mainiosti myös normaali lukion pitkä matematiikka. Kuinkakohan paljon enemmän minulla olisikaan matikankirjoja kuin nyt, jos olisin matikkalukioon mennyt? en ehkä tahdo ajatellakaan. Kalliossa on sentään saanut ”harrastaa” muutakin kuin matikkaa.

Jos en olisi tullut Kallioon, tuskin olisin päässyt niin hyvin mukaan porukoihin. Jos en olisi tullut Kallioon, tuskin seurustelisin. Jos en olisi tullut Kallioon, tuskin pitäisin filosofiasta niin paljon (monissa kouluissa tuntuu olevan surkeita filosofian opettajia). Lista voisi olla pidempikin.

Vaikka tämä onkin nyt suurta Kallion ylistyspuhetta, on siinä koulussa – kuten taatusti kaikissa kouluissa – myös huonoja puolia. Eikä Kallio varmastikaan ole kaikille hedelmällisin opiskelupaikka. Minulle se on sitä ollut.

Toisaalta tuntuu hieman haikealta, kun suurin osa kavereista kirjoittaa nyt ulos eikä heitä näy enää koululla, ja minullakin on enää puoli vuotta tätä kalliolaisuutta jäljellä ja joudun jättämään lukion ensi joulukuussa. Toisaalta olen ihan valmis jatkamaan elämässäni eteenpäin, enkä suunnittele päätyväni takaisin Kallioon opettajaksi, kuten yksi ystäväni. Se aika elämästä oli jo tässä, seuraavaksi jotain muuta.

Oikeasti minun ei pitänyt kirjoittaa ylistyspuhetta tuolle Suomen jotakuinkin suosituimmalle lukiolle, johon haetaan Virosta saakka.

Minun piti kirjoittaa siitä, miten otettu olen ystävieni auttamishalusta. En tajua, miten ihmiset jaksavat koko ajan olla auttamassa yhtä sokkoa. Toisaalta kun mietin, että jos itse olisin näkevä ja minulla olisi sokko ystävä, varmaan auttaisin ihan yhtälailla.

Tässä jaksossa olen yhden kaverini kanssa kahdella samalla kurssilla. englannin tunneilla hän kertoo kaikki tehtävien vastaukset, tekee paritehtävät kanssani (kestää siis huonoa kielitaitoani, hidasta lukemistani ja ylipäänsä tuskaista opiskeluani). Opettajakin kiitti häntä siitä, että hän on ”avustajani” tunnilla. Scrap my book –kurssilla hän taas on esimerkiksi kiertänyt kanssani Tiimarissa etsimässä kirjaani kaikkea ällösöpöä krääsää, hän hakee kuvisluokassa minulle tavaroita ja on paljon silminäni tarvittaessa. voisin käyttää näihin kaikkiin asioihin myös avustajaani, mutta jotenkin se on vain mennyt tähän. Lupasin tarjota kaverilleni kiitokseksi vähintäänkin jäätelön. Ei kuulemma tarvitsisi, mutta minusta hän on todellakin ansainnut kiitoksen.

*******

Ääniteos valmistui viime perjantaina. Puolen vuoden uurastus on siis ohi. Nyt voisi keksiä jotain muuta. Tai keskittyä vaikka taikomaan.

Olen varmaan hullu, kun lupauduin vetämään taikurikeikan äitienpäivätapahtumassa yhdellä karavan-alueella sunnuntaina. Sitä siis kysyttiin minulta tänään. Vaatii tehotreeniä.