litsepääsemätön yksinlaulukammo

Monesta pelosta ja kammosta olen päässyt eroon, mutta näemmä olen saanut uuden kammon, joka nyt ihan oikeasti vaikeuttaa asioita.

Yksin laulaminen on tällä hetkellä varmaan kamalinta, mitä tiedän. en ymmärrä, mistä kammoni on oikein tullut.

Pystyn laulamaan läheisimpien kavereideni kuullen ongelmitta, vähän vähemmän läheisten kavereiden kuullen hieman jännittäen, pystyn laulamaan ”läpällä” ihan hyvin. Mutta jos minun täytyy esiintyä yksin laulaen, en kykene siihen. Esiintymiseen lasketaan tässä nyt kaikki tilanteet, joissa oikeasti lauluani kuunnellaan.

Kahdeksannella luokalla olen vielä esiintynyt isoisäni syntymäpäivillä laulaen yksin kitarasäestyksellä. Lukion ensimmäisellä luokalla musiikinkurssin palautetilanteessa lauloin opettajalleni, vaikka se jännitti melkoisen paljon. Viime vuonna Shakespearia esittäessä pystyin laulamaan yksin, vaikka se jännittikin aivan mielettömän paljon – helpotus oli, kun sai rauhassa laulaa pieleen. Ja, kuten kaverini minua muistutti, vuosi sitten pystyin vielä laulamaan musiikkiopiston pääsykokeissa pieniä melodiapätkiä, vaikka se jännittikin. nyt en saa suustani ääntäkään.

Viime jaksossa olleessa musaproggiksessa olisin saanut yhteen kappaleeseen laulusoolon. Parissa harjoituksissa lauloin sen, jännitin aivan sairaasti ja lauloin pieleen ja väärään aikaan ja mitä vielä. Loppujen lopuksi minun oli aivan pakko pyytää, että saisin laulaa sen jutun jonkun toisen kanssa, koska en vaan oikeasti pysty siihen yksin. Taisin olla ainut proggiksessa laulaneista, joka ei laulanut sooloa. Minä en vaan kyennyt.

Maanantaina minulla oli musiikinteoriakoe, jonka jälkeen olisi pitänyt suorittaa pieni primavistalaulukoe – siis laulaa noin tahdin mittaisia pätkiä suoraan nuoteista. Kirjoitin nuotit pisteille, enkä oikeastaan ehtinyt jännittää laulamista etukäteen lainkaan. Opettaja lauloi ensimmäisen tahdin malliksi ja pyysi toistamaan. Olin vähällä avata suuni, mutta sadasosan miettimistauko esti kaiken. en saanut suustani nuotin nuottia. Opettaja lauloi tahdin uudestaan malliksi, mutta minä en kerta kaikkiaan pystynyt laulamaan. Menin käytävälle odottamaan, että kaverini käy suorittamassa saman kokeen.

Kammoni yksinlaulua kohtaan on salakavalasti päässyt kasvamaan niin suureksi, että kun opettaja tuli vielä kysymään, haluaisinko yrittää laulaa ne kuusi tahtia, minä kieltäydyin itkien. En vaan yksinkertaisesti pystynyt siihen.

en todellakaan tajua, mistä kammoni on tullut tai mitä oikeastaan edes pelkään. Tiedän osaavani laulaa ihan hyvin, tiedän pysyväni äänessä ja kaikkea sellaista. Pystyn laulamaan heti, jos joku muu laulaa kanssani – vaikka vain eri stemmaa, mutta kunhan on joku toinenkin äänessä. Tuossa primavistakoetilanteessa sisältäni nousi vain niin suuri esto, että hyvä kun pystyin edes hengittämään.

Vuosi sitten olisin vielä kyennnyt tuonkin kokeen selvittämään. Nyt siitä ei tullut mitään.

Minun olisi pakko päästä laulukammostani eroon, jotta voin läpäistä musiikin teoriakokeen. Joko ensi tai sitä seuraavana maanantaina pitäisi uudestaan laulaa primavistana. en tiedä, pystynkö.