Taikurimietteitä

Olen miettinyt viime aikoina melko paljon, miksi oikein haluan taikoa ja esiintyä taikurina; mitä minä siitä saan ja mitä haluan antaa katsojille? Miksi käytän tunteja - ja avustajatunteja - vain yhden tempun harjoittelemiseen? Millainen on taikuripersoonani? Mitä oikein tahdon sanoa?

Viime vuoden Taikapäivillä Pete Poskiparta käski luennollaan kaikkien miettiä juuri sitä, miksi esiintyy ja mitä taikuudellaan haluaa sanoa. En osannut esiintymiseni syyksi siinä parin minuutin miettimisajan jälkeen sanoa kuin jotain siihen suuntaan että "esiintyminen on kivaa ja ainakin mulla on hauskaa siellä lavalla, siksi mä sitä haluan tehdä". Hyvä alku kai sekin, mutta tuolla periaattella tuskin pärjää pidemmälle.

Kun aloitin taikuuden harrastamisen noin kolme ja puoli vuotta sitten (käsittämätöntä, miten siitäkin on jo niin kauan!), taisin haluta vaan yksinkertaisesti oppia "hauskoja temppuja", joita voi näyttää kavereille ja perheenjäsenille. Silloin minulla ei ollut mitään sen suurempaa filosofiaa koko taiteenlajista. Halusin olla vain taikuri, en ensisijaisesti mikään sokea taikuri. Kaikeksi onneksi minulle melko pian opetettiin ja itsekin tajusin, että sokeus on niin suuri osa minua ja kaikkea, mitä ikinä tulenkaan tekemään, ettei sitä ole mahdollista jättää ulkopuolelle - eikä tarvitsekaan. Sokeana taikurina oleminen on se, jolla erotun kaikkien muiden joukosta. Se on asia, joka tekee minusta kiinnostavan. Niinpä olen rehellisesti sokea taikuri.

Mitä minä sitten sokeana taikurina haluan yleisölleni sanoa ja antaa?

Yksi suuri osa on tietysti sellaista kaupanpäällisiksi tulevaa asennekasvatusta ja erilaisuuden hyväksymistä: näytän, että sokeana pystyy tekemään ihan hyvin muutakin kuin soittaa ja värkätä harjoja tai rottinkikoreja. vähennän ennakkoluuloja ja haluan ihmisten tajuavan, ettei mikään vamma itsessään määritä ihmistä tietynlaiseksi vaan jokainen - oli sitten vammainen tai ei - on oma persoonansa ja loppujen lopuksi se on asenne, joka ratkaisen hyvin paljon.

Haluan myös opettaa, että meillä on muitakin aisteja kuin näkö. Haluan näyttää, kuinka helposti huijattavissa näkö oikeasti onkaan. Haluan tuottaa visuaalisia harhoja ja leikitellä näkemättömyyden ja näkemisen tuomilla eroilla havannoida maailmaa sekä sillä, miten erilaisessa asemassa olenkaan näkevään yleisööni nähden. Haluan antaa ihmisille jotain pureskeltavaa myös kotiin viemisiksi. tietysti toivon, että tämän kaiken asennekasvatuksen ja silmien avaamisen lomassa ihmiset myös viihtyisivät.

Tällä hetkellä harmittaa ehkä eniten tieto siitä, että jos olisin harjoitellut tämän kolme ja puoli vuotta aktiivisesti ja ahkerasti, voisin oikeasti olla jo sairaan hyvä taikuri. Toisaalta olen tänä aikana käynyt lukion melkein kokonaan, harrastanut teatteria, alkanut soittaa jälleen kitaraa ja aloittanut uuden instrumentin. On vähän harmi pitää niin monesta asiasta, ettei missään kykene kehittymään täydelliseksi. Olen ikuinen keskinkertaisuus, mutta siihen on kai tyydyttävä, jos tunkee lusikkansa kerralla joka soppaan. Seuraavat viikot on kyllä oikeasti harjoiteltava ahkerasti, jotta voisin edes melkein hyvällä omalla tunnolla kutsua itseäni elokuussa taikuriksi. Huijaaminen ei ole helppoa hommaa.

*******

Viimeöisen valvomisen seurauksena nukuin tänään päivällä muutaman tunnin, eikä nyt tietenkään ole unta ihan äkkiä tulossa. Aloin sen kunniaksi hieman järjestellä (vähintäänkin suunnitella järjestelemistä) kirjahyllyäni. Sieltä löytyi kangaskassi, johon äiti pari vuotta sitten Tuusulasta Helsinkiin muuttaessani keräsi kaikki huoneestani löytyneet irralliset korttipakat. Voi olla, että kassi on sen jälkeenkin hieman täydentynyt. en ole kertaakaan tutustunut kassin sisältöön sen tarkemmin, tunkenut sen vaan hyllyn perälle. nyt otin asiakseni katsoa, mitä se on oikein syönyt.

14 korttipakkaa, joista kuusi täysiä ja kahdeksasta pakasta puuttui yksi tai useampi kortti. Niiden lisäksi oli irrallaan (kai) neljä ässää. vähän mietin, miksi aina avaan uuden pakan, kun noistakin suurin osa oli miltei käyttämättömiä.

Kangaskassillisen lisäksi hyllyssäni on kolme avaamatonta pakkaa, pöydälläni neljä avattua ja taikurisalkussa kai kuusi tai jotain. Yksittäisiä pakkoja saattaa myös löytyä melkein jokaisesta käyttämästäni laukusta. Sunnuntaina tilasin laatikollise (12 pakkaa) lisää.

Joskus voisi heittää noita vanhoja pakkoja, joita en ihan oikeasti enää käytä, pois. Toisaalta voisin yrittää keksiä pelikorteille myös jonkin uuden käyttötarkoituksen. Miten olisi vaikka muistilappuja? Tai ehkä annan kaikille tutuille kirjanmerkki-pelikortteja.