"Hyvinhän se meni."

Minulla oli tänään koululla ensimmäinen kunnon akrobatiatunti. Ihan muistutukseksi, koko syksynä ei minulla käytännössä ole muuta koulua kuin tuo yksi akrobatiakurssi, ellei yhtäkkiä kiinnostakin tehdä vielä jotain muuta. Tänään oli siis ensimmäinen tunti, jolla oikeasti tehtiinkin asioita.

Aloitimme tunnin alkulämmittelyillä, lihaskunnolla ja venyttelyllä. ”lajinomaiseen” harjoitteluun päästiin sivuttaisilla kuperkeikoilla, eli käytännössä sikiöasennossa pyörittiin ympäri. Kun olin pyörinyt patjan päähän, yksi ryhmäläinen totesi: ”Hyvinhän se meni.” Oliko aihetta epäillä jotain muuta?

Hetken kuluttua teimme kuperkeikkoja eteen ja taaksepäin. En ole koskaan kokenut niitä vaikeiksi, olen myös liikuntakerhossa ohjaajana ollessani opettanut muita kuperkeikkojen saloihin. Tiedän osaavani kuperkeikat ihan mallikkaasti. Opettaja hetken pyörimistäni seurattuaan totesi: ”Ronja, sä olet ihan kone.” Niin, pitikö sen olla vaikeaa? Myönnetään, kyllä minulle myös annettiin lisävinkkiä kuperkeikkojen tekniikkaan.

Harjoittelimme käsilläseisontaa jalat seinällä 90 asteen kulmassa. Opettaja näytti esimerkkiä ja antoi kohtalaisen selkeät sanallisetkin ohjeet. toimimme kolmen hengen ryhmissä. Kun minun vuoroni tuli, ryhmäläiseni alkoi neuvoa: ”Tässä on tää seinä. Laita sit kantapäät sitä vasten. Noin...” Paikalle tuli vielä opettajakin antamaan lisätukea lantiosta – joka kerta, kun olin seinällä, eikä hän oikeastaan edes katsonut, pärjäisinkö ilman.

Tänään jos koskaan huomasin pääosin melko ennakkoluulottomienkin ihmisten ennakkoasenteita sitä kohtaan, mitä sokkona voi osata tai pystyä tekemään. Akrobatia ei ehkä kuulosta ihan ensimmäiseltä sokkolajilta, mutta tiedän kyllä oikeasti akrobatiaa harrastavia syntymäsokkoja. Minä olen sentään joskus nähnyt ja harrastanut käytännössä koko ikäni enemmän tai vähemmän liikuntaa, eikä siinä ole mitään vaikeuksia. ”Sokeus ei ole liikuntarajoite”, kuten Mikael asian totesi.

Joudun selvästi tekemään taas hieman enemmän työtä kuin muut, jotta löydän paikkani ryhmässä. Saan myös tehdä työtä sen eteen, että ryhmä – opettajaa myöten – ymmärtävät minunkin kykenevän liikunnallisesti samoihin asioihin kuin muut. siitä olen varma, että ne vielä tulevat huomaamaan sen. Tarvitsen ehkä apua joissain asioissa, en välttämättä ymmärrä kaikkia liikkeitä vain sanallisesta selityksestä enkä aina löydä patjan päätä itsenäisesti, mutta ei se estä minua seisomasta käsillä tai tekemästä kuperkeikkoja.

Tänään alkoi myös musiikkiopistolla jälleen teoriatunnit. Bussipysäkiltä opistolle vievä tie oli käytännössä täysin auki ja kuljin hieman epävarmasti. Parkkipaikalle tullut nainen kysyi: ”Saanko mä auttaa sua, vai haluatko sä harjoitella?” Harjoitella, mitä? En ihan ymmärtänyt, mutta otin kyllä avun vastaan, vaikka siitä kohtaa olisinkin jo löytänyt itse.

Nainen lähti sitten opistolla vielä etsimään minulle oikeaa luokkaa, kun tietojeni mukaan luokka oli vaihtunut (ei ollutkaan, mutta netissä oli ilmoitettu eri luokka). menimme portaisiin ja kun – yllätys yllätys – onnistuin kävelemään portaita alaspäin kompastumatta, putoamatta tai muuten loukkaamatta itseäni tai hajottamatta ympäristöäni, nainen sanoi: ”Hyvinhän se meni.”

******

Olen ylpeä tämän päivän sosiaalisuudestani: istuin musaopistolla käytävässä, kun paikalle tuli uusi teoriaryhmäläiseni. aloitin oma-aloitteisesti keskustelun hänen kanssaan, muutama vuosi takaperi olisi se ollut sula mahdottomuus. Taisin myös aiheuttaa hänelle ja toiselle uudelle ryhmäläiselle hieman hämmentävän tilanteen, kun käytävllä istuessani minulla oli keppi siististi kasassa ja poissa näkyvistä. Hetken kuluttua aloimme epäillä olevamme väärässä paikassa ja lähdimme asiaa selvittämään, minä etunenässä. Nousin siis paikaltani ja otin vaan kepin esiin, lähdin johdattamaan meitä kohti teoriaopettajamme ääntä. en usko kummankaan heistä tajunneen tätä ennen, etten minä näe. Luokkaan tullessamme teoriaopettaja luuli minun ja sen ensimmäiseksi tapaamani uuden ryhmäläisen tuntevan toisemme etukäteen. No, olimmehan me jo viitisen minuuttia ehtineet jutella.

*******

Hieno filosofian lukusuunnitelma meni pieleen heti ensimmäisellä viikolla, kun olinkin kipeä. Nyt olen jo oikein kunnolla jäljessä. Onneksi suunnitelma oli löysä ja jätti loppuun paljon aikaa, joten ehkä kuitenkin ehdin. Taidan olla myös vähän jäljessä muuton kanssa: viikon kuluttua saan avaimet uuteen asuntoon, enkä ole vielä juuri mitään tehnyt.