Ylistys kosketusnäytöille

Luultavasti kaikki blogini lukijat tietävät minun käyttävän iPhonea – varmaan myös aika moni sellainen, joka ei seuraa blogiani, tietää sen. Tai jos täällä nyt on joku lukija, joka ei ole tietoinen asiasta, niin nyt täytetään se aukko tietämyksessä!

Siihen, miksi minusta muutama vuosi sitten tuli iPhone-käyttäjä, on pari hyvää syytä. Niitä, ja iPhonen tarjoamia mahdollisuuksia, valotan tässä hiukan.

Ennen iPhonea käytin Nokian Symbian-puhelinta, mikä oli käytännössä ainut vaihtoehto sokeana, jos halusi puhelimellaan tehdä muutakin kuin soittaa itse muistamiinsa numeroihin. Kun Nokia lopetti Symbian-puhelinten valmistamisen, siirtyi katseet kohti Applea, jonka puhelimissa, tableteissa ja tietokoneissa on käyttöjärjestelmään sisäänrakennettuna ruudunulukuohjelma. Sitä ei siis edes tarvinnut ostaa erikseen, kuten Nokialla, jonka puhelimet eivät nykyään tue käytännössä mitään ruudunlukuohjelmaa.

Joku saattaa miettiä (saatoin miettiä itsekin silloin muinoin), miten kosketusnäytön käyttäminen onnistuu sokkona. Hyvin! IPhonen ruudunlukuohjelma, VoiceOver, kertoo, mitä sormen alla on. Sillä voi myös selata näytön kohteita liu’uttamalla sormea oikealle (seuraava) tai vasemmalle(edellinen, vastaa vähän tietokoneen nuolinäppäimiä ja tabulaattoria.

Sen lisäksi, että iPhonen peruskäyttö onnistuu pienen opettelemisen jälkeen sokkona aivan mutkattomasti, kosketusnäyttö mahdollistaa minulle sellaisia asioita, joita en ajatellut enää elämässäni tekevän.

Kun käytän tietokonetta (sama oli myös niissä Nokian puhelimissa), minulla ei ole mitään käsitystä siitä, missä kohtaa näyttöä asiat sijaitsevat. Minulle ne on vaan yhtä ja samaa pötköä. Mitään visuaalista muistia ei siis oikein pysty hyödyntämään, kun kaikki on samaa puhetta. Myöskään neuvot siitä, että jokin linkki tai painike löytyy näytön oikeasta reunasta, eivät auta mihinkään: en minä tiedä, mitkä asioista sijaitsee missäkin.

Kosketusnäytön kanssa tiedän!

Nokian puhelimissa muistin, missä kohtaa valikkoa haluamani asia on. Tiesin siis, montako kertaa minun piti painaa nuolinäppäimiä mihinkin suuntaan. IPhonella muistan, missä kohtaa näyttöä haluamani asia on ja kosketan sitä suoraan, ilman mitään hakemista.

Kosketusnäyttö mahdollistaa esimerkiksi sudokun pelaamisen. En harrastanut sudokuja ennen sokeutumista, koska olin siihen vielä ehkä vähän nuori. Sittemmin sudoku vaikutti kuitenkin kiinnostavalta asialta ja koetin kovasti keksiä, miten pystyisin pelaamaan sitä. Mitään kovin toimivaa ratkaisua en ikinä kehittänyt tai löytänyt – paitsi nyt. (Sudokun pelaamisen takia keksin kirjoittaa tämän koko tekstin.) Puhelimessani on sudoku, jota voi pelata VoiceOverin kanssa: kun kosketan jotain kohtaa näytöstä, VO kertoo, mikä ruutu se on (esim B8) ja – jos siinä on numero – mikä numero siinä on. Toki sokeana sudokun pelaaminen on hitaampaa ja vaatii paljon muistamista, mutta iPhonen kosketusnäytön kanssa se on monin verroin kätevämpää kuin aikaisemmat viritelmäni pistenäytöllä, jolloin näin vain rivin kerrallaan ja jonkun piti kertoa minulle ensin, missä mitkäkin numerot on. Sudoku ei suinkaan ole ainut jollain tavoin visuaaliseen näkymään perustuva peli, jota iPhonella pystyn pelaamaan.

kosketusnäytön kanssa löydän verkkosivuilta painikkeita ajattelemalla sivun näkymää visuaalisesti: jos minä olisin painike, missä kohtaa tätä sivua sijaitsisin. Tietokoneella joudun käymään sivua aivan eri tavalla läpi. Sama toki eri sovellusten kanssa. Jos joskus joudunkin vähän enemmän etsimään asioiden sijaintia, seuraavalla – tai sitä seuraavalla - kerralla tiedän suoraan, missä ne ovat.

Kosketusnäyttö mahdollistaa minulle siis käytännössä visuaalisen muistin ja hahmotuskyvyn hyödyntämistä. Käytän tätä mahdollisuutta mahdollisimman paljon hyväkseni ja oikeasti nautin siitä, että ohjelmat ja verkkosivut ovat minulle taas vähän muutakin kuin pelkkää sanapötköä. Sen lisäksi iPhoneen saa valtavan määrän kaikkia mahtavia sovelluksia, jotka helpottavat elämää ja ratkaisevat sellaisiakin ongelmia, joita en välttämättä aiemmin ole pitänyt ongelmina. Ei niistä kuitenkaan nyt sen enempää.

Kaikkien puhelinvalmistajien pitäisi ottaa mallia Applesta. Minäkään en nyt niin Apple-uskovainen ole, ettenkö voisi käyttää jotain muutakin puhelinta kuin iPhonea, jos tarjolla olisi yhtä hyvä vaihtoehto. Olen testikäyttänyt yhtä Samsungin puhelinta ja tablettia, mutta niiden käytettävyys sokkona on Appleen verrattuna hyvin paljon jäljessä. Suurella mielenkiinnolla odottelen kyllä Applelle jotain kilpailijaa tässä käytettävyysasiassa.

Kaverini opiskelee Tampereella hyvinkin samaa alaa kuin minä nyt tästä syksystä lähtien Helsingissä, siis tietojenkäsittelyä. Hän kirjoitti blogiinsa varsin mainion tekstin tilanteesta, jossa sokkona ohjelmoi ohjelmaa, jota ei pystynyt itse testaamaan. Toimivalla kosketusnäyttöpuhelimella testauskin olisi sujunut!

Tuukan blogikirjoitukseen vetoan heti, jos joku yrittää epäillä mahdollisuuksiani ohjelmoijana. Se kertoo myös vähän siitä, että sokkona työmarkkinoilla (tässä tapauksessa ihan vaan opiskeluprojektissa) pärjäämisen kannalta kannattaa hankkia hieman parempi ammattitaito kuin keskivertokollegoilla, koska kilpailu on kovaa. Tuukan tekstistä käy ilmi sekin, että sokeudesta johtuvat työskentelytavat voivat olla suorastaan hyväksi.

Edit 21:54: Vasta tämän tekstin kirjoitettuani minulle tuli mieleen, että oikeasti voin nyt iPadilla katsoa, miltä vaikka tämä blogini näyttää. Tai tarkemmin sanottua sen, miten nuo kaikki lisäjutut (blogihistoriat yms) on aseteltu sivulle. Usein nimittäin joku netin selailu on kuitenkin näppärämpää liu'uttelemalla kuin näyttöä tutkimalla, enkä siis tätä ole nettisivujen kohdalla niin hirveän paljon hyödyntänyt. Nyt blogini sivupalkki on oikeasti siinä sivussa, eikä kaiken muun tekstin perässä jossain kaukana. Jännää!