Pikakuulumisia Taikapäiviltä

Olin pääsiäisen Taikapäivillä Kouvolassa. Nyt en aio tehdä yhtä kattavaa raporttia sieltä kuin aikaisemmin, kunhan jotain kirjoitan ylös.

Olen edellisen kerran ollut kipeänä joskus viime elokuussa. Lauantaiaamuna – tai jo oikeastaan perjantai-iltana – tavallaan tiesin, että taidan olla tulossa kipeäksi. vielä silloin ei mitään kuumetta tai mitään sellaista kuitenkaan ollut, joten pakko Kouvolaan oli lähteä. viimeistään sunnuntain vietin kuumeessa, jonka korkeudesta minulla ei ole hajuakaan. Ainakin se toi jännän lisäelementin valvomisesta johtuneeseen väsymykseen. Ei ollut kovin helppo keskittyä englanninkielisiin luentoihin, kun noin puolet meni jo kielitaidon ja sokeuden takia ohi. Onneksi oli veli, joka kirjoitti minulle luentomuistiinpanoja.

Näin ensimmäisen kerran elämässäni sirkus Finlandian. Oli aika mahtavaa. Niillä on varmaan paras valotekniikka ikinä: kaksi heppua kiipesi tolppiin (ilman mitään turvavarusteita) ja heilutteli spotteja sieltä.

Kävin pyytämässä ulkomaisilta taikureilta nimmareita kangaskassiini. Kolmen luennoineen taikurin nimmari sieltä puuttuu, koska en muistanutkaan aina ottaa kassia mukaan ja skippasin pari luentoa.

Tämä oli siis ensimmäinen kerta Taikapäivillä, kun jätin luentoja väliin. Toinen väliin jättämäni luento on minulla kuitenkin äänitettynä, kiitos veljeni. Kuume pakotti nukkumaan.

Ian Rowland ennusti minulle korteista ja antoi muistoksi ”mahdottoman” pelikortin, jollaisia hän ainoana maailmassa väkertää. Hän ei kuulemma koskaan myy niitä kortteja, vaan antaa ihmisille, joista pitää. Tunnistin Ianin kynsistä kitaristiksi (siis veljeni kertoi, että hänellä on toisessa kädessä pitkät kynnet – kuten minulla – ja arvelin, että hän soittaa kitaraa, tarkistin asian hänen nettisivuiltaan).

Ymmärsin englantia yllättävän hyvin. ensimmäisellä luennolla mietin, miksi hitossa pakotan itseni istumaan siellä, kun en tajua puhetta enkä tajua luennon sisältöä, kun en näe, mitä se taikuri siellä puuhaa. Elän vaan siinä toivossa, että jos istun riittävän pitkään englanninkielisillä luennoilla, alan vielä joskus ymmärtämään sitä. Ainakin siis Ian puhui sen verran rauhallisesti brittienglantia, että minäkin pysyin kohtalaisesti perässä. Esitystilanteissa suurimmalla osalla taikureista oli se puhetahti niin vauhdikas, että tipahdin kyydistä aika nopeasti. Poikkeus oli Pohjoismaiden mestaruuskisassa, jossa kenenkään äidinkieli ei ollut englanti ja tajusin todella yllättävän paljon.

mitä muuta sitä sanoisi? taikapäivien tavoitteena kohdallani oli saada lisää tulta harrastukseen, se ainakin toteutui – ei vähiten siksi, että sain viikonloppuna kaksi keikkapyyntöä. Varmaan puolet tapaamistani taikureista tulivat hehkuttamaan minulle viime Taikapäivillä pitämääni kisaohjelmaa. Ilmeisesti olin jäänyt mieleen. Nyt yritän vain malttaa pysyä vielä viikon erossa taikajutuista, koska musadiplomi olisi pakko saada valmiiksi.

Edit: Yksi taikaharrastuksen hienoimpia puolia on se, että niitä ammattitaikureita ja ulkomaalaisia huippuja ihan oikeasti tapaa käymällä taikuritapaamisissa ja -konferensseissa. Kuinka monessa muussa harrastuksessa voi esikuviaan tai innoittajiaan tällä tavoin tavata? Okei, minulla ei selkeästi itselläni ketään esikuvaa tai innoittajaa taikuudessa ole - tiedän taikureista yleisesti todella vähän - mutta niiden huippujen tapaaminen on silti mahtavaa. Istuin Jarmo Luttista vastapäätä juhlaillallisella, sain sen tosin tietää vasta sen jälkeen. Kävin juttelemassa Simo Aallon kanssa ja hän sanoi: "Kiva nähdä taas."

Taikapäivät 2010

Taas oli Kouvolassa Taikapäivien vuoro, 30.7-1.8 oli kaupunki täynnä taikaa ja taikureita. Näin parillisina vuosina kesäisin Taikapäivillä on taikureille suunnattujen luentojen lisäksi juniortaikureiden SM-kisat lähi- ja näyttämötaikuudessa, viihdeohjelmien SM-kilpailut sekä yleisötapahtuma Kouvolan kävelykatu Manskilla. Kaksi vuotta sitten ajattelin, etten ikinä uskaltaisi osallistua juniortaikureiden SM-kisoihin. Kuitenkin minut siellä tänä vuonna nähtiin; olihan se pakko, kun oli viimeinen mahdollisuuteni osallistua.

Perjantaina iltapäivällä Taikapäivät pääsivät käynnistymään Rick Merrillin luennolla. Tiedän jääväni luennoilla paljosta paitsi, kun en tajua kaikkea, mitä puhutaan (onneksi avustajana pyörinyt kaveri tulkkasi) enkä näe, mitä lavalla tehdään. Monet luennoitsijat opettavat luennoillaan temppuja, joista minä jään käytännössä täysin osattomaksi, sillä niiden oppiminen pelkän selostuksen perusteella on hieman haastavaa. Etenkin, kun selostusta kääntää ihminen, joka ei itsekään tiedä juurikaan, mitä siellä tapahtuu. Merrillin luennolla olin oikein ylpeä itsestäni tajutessani yhden tempun ilman, että sitä vielä ehdittiin edes selostaa.

Illalla oli close up -show, jossa nautimme ulkomaanelävien taidoista. Chad Long (esintyi suomeksi kahden viikon kieliharjoittelun jälkeen), Rick Merrill, Shoot Ogawa ja Mike Caveney. Upeaa taikuutta pienistä kömmähdyksistä huolimatta. Show'n jälkeen hotellilla oli vuorossa iltasessiot, jotka itse jätin väliin mennessäni harjoittelemaan seuraavan päivän kisaohjelmaa.

Lauantai alkoi omalta osaltani kahdeksan jälkeen, kun menin Kouvolatalolle tutustumaan tarkemmin saliin, jossa kisa pidettäisiin. Muutama muu juniorkisaaja harjoitteli ohjelmansa vielä läpi, mutta minä kieltäydyin sitä tekemästä - ei se enää olisi mihinkään vaikuttanut. Aamupäivän Chad Longin luento oli mielenkiintoinen ja viihdyttäväkin, mutta mitään käytännön hyötyä en siitäkään tainnut irti saada.

Sitten tuli niiiden kisojen aika... parin viime viikon aikana tuntemani jännitys ja paniiikki oli oikeastaan lientynyt edellisenä iltana lähes täysin (vaikka harjoittelinkin illalla ohjelmani viimeistä temppua varmaan viiteen kertaan ja se meni vain kerran oikein - siis silloin viidennellä kerralla), mutta aamun aikana jännitin kyllä taas. Kisan alkaessa helpotti huomatessani, kuinka muutkin jännittivät. Olin neljäs kilpailija ja lavalle mennessäni en enää kunnolla tajunnut jännnittäväni, ohjelmani aikana huomasin jännityksen lähinnä käsien tärinästä ja siitä, etten aina ihan ollut selvillä, mitä suustani päästän (minun ei esimerkiksi pitänyt todellakaan sanoa, että se oli synttäripäiväni). Yleisö tuntui nauttivan ja lavalta pois päästyäni olin itsekin aivan vallan tyytyväinen, minulla ainakin oli hauskaa.

Lauantain toinenluento oli Shoot Ogawan. Luento sisälsi jälleen sen verran paljon temppukikkailua, että jäin siitä taas hiukan osattomaksi. Japanilainen Shoot puhui englantia sellaisella korostuksella, että jopa minä tajusin välillä. Ehkä se muistutti suomalaista korostusta.

Iltapäivä ja ilta vietettiin kävelykatu Manskilla viihdeohjelmien SM-kisojen ja Taikapäivien taikayön merkeissä. Viihdeohjelmakilpailuissa oli monta viihdyttävää ja erilaista esitystä ja Taikayössä näimme viihdeohjelmakilpailun finalistien lisäksi ulkomaalaisten vieraiden lyhyet esitykset, saman ruotsalaisen koomikko Janin kuin pari vuotta sitten (enkä muista vieläkään hänen sukunimeään) sekä Jari Tapanaisen kahlittuna puhelinkopin kokoiseen vesisäilyöön. Yösessioissa hotellilla minulle opetettiin yksi oikein mukava temppu, joka oli tullut tempun opettaneelle mieleen, kun hän näki kisaohjelmani. Totesinkin harrastukseni olevan kovin helppo, kun muut keksivät minulle temput ja opettavatkin ne.

Sunnuntaina väsytti, vaikka olin mennyt kohtuullisen aikaisin nukkumaan ja sain nukkuakin pidempään kuin edellisenä päivänä. Aamun ensimmäisellä luennolla, jonka Mike Caveney piti, pysyin vielä vallan hyvin hereillä. Caveneyllä oli oikein miellyttävä ja rauhallinen tapa puhua niin, että minäkin pysyin välillä mukana. Luennon jälkeen näimme juniortaikureiden SM-kisojen lavataikuussarjan.

Päivän toinen luento oli Pete Poskiparran ja kielenä oli suomi. Vaikka asia oli kovin mielenkiintoista ja olisin oikeasti halunnut seurata kunnolla, välillä väsytti niin kovin, etten meinannut milllään pysyä hereillä. Ehkä se johtui siitä, kun ei tarvinnut ponnistella ymmmärtääkseen kieltä, saattoi enemmän rentoutua. Iltapäivällä oli vielä amerikkalaisten kaksosten Dan ja Dave Buckin luento, joka oli korttikikkailua - jälleen siis osastoa, joka meni suurimmaksi osaksi minulta ohi. Jotain pientä kuitenkin sieltä sain.

Taikapäivien päätteeksi oli loppugaala, jossa esiintyi kaikkien luennoitsijoiden lisäksi juniortaikureiden lavakilpailuun osallistunut Salla Pyyny sekä Mike Caveneyn vaimo Tina Lenert. Gaala-show'ssa jaettiin myös juniorkilpailuiden palkinnot. Kilpailijoiden vähyyden vuoksi alle 14-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden sarjat yhdistettiin, joten palkintoja jaettiin vain lähitaikuus- ja lavataikuussarjoissa. Erikoispalkintoja jakoivat Suomen Taikapiiri, Suomen viihdetaitelijat (muistaakseni ainakin se oli se) sekä Suomen taikurit kiertopalkintonsa. Lähitaikuussarjassa jaettiin palkinnot kolmelle parhaalle ja lavataikuudessa kahdelle. Minä tulin lähitaikuussarjassa toiseksi ja kannoin kotiin myös Taikapiirin erikoispalkinnon (hienoa oli, kun Taikapiirin palkinnon ojensi Robert Jägerhorn). Mietin jo siellä, mihin ihmeeseen pokaalini tungen, kun pieni palkintokaappini on jo aivan täynnä urheilumitaleja... Onneksi kaapin päälle mahtui.

Vaikka jäänkin melko paljosta paitsi Taikapäivillä, on siellä silti aina ihan mahtavaa. Nyt olin jo oikeasti kesän aikana miettinyt, että jos lopettaisin koko harrastuksen. Kuitenkin aina muita taikureita nähtyä ja itse jotain tehtyä (=esiinnyttyä) motivaatiota ja intoa riittää taas ihan eri tavalla. Eli ei, en ole lopettamassa taikomista. Se on aika mahtavaa.

Olin kovin otettu kaikista saamistani kiitoksista ja kehuista kisojen jälkeen. Erityisesti ihmiset tuntuivat pitäneen itseironiani määrästä, enkä minä edes tajunnut olevani niin kovin itseironinen. Ehkä se alkaa olla normaalia minulle. Siinä heti kisan jälkeen mukanani ollut kaveri sanoi monen ohikulkiessaan hymyilleen minulle ja nostaneen peukkunsa pystyyn. Kiva, että tekivät niin, mutta enhän minä sitä huomannut... Monet myös sanoivat, etteivät arvanneet minun olevan "niin hyvä". En oikein arvannut minäkään. Se oli aika hassua.


P.s. Turun junassa kuukausi sitten keskiaikamarkkinoille mennessäni minua Pasilassa ja Turussa auttanut mies sattui olemaan myös Gaala-show'ssa. "Onneksi olkoon, Ronja. Mä olen se häirikkö Turun junasta kuukausi sitten", sanoi hän gaalan jälkeen. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka hän tarkkaan ottaen on, mutta on kyllä maailma pieni!

Taikaa täynnä

Kouvola, Taikapäivät, 2-3.8.08. Siellä minäkin olin. Upea kokemus - Kouvolan täydeltä huipputaikureita.

Lauantaiaamuna kahdeksalta astuttiin junaan kohti Kouvolaa, minä ja oppaani, jonka olin napannut mukaani NKL:n Nuorisotoimen leireiltä. Kouvolassa ensimmäinen haaste oli löytää Kouvolatalo, mutta se nyt loppujen lopuksi löytyi suhteellisen helposti.

Lauantaina saimme nauttia junioritaikureiden SM-kisoista ja minä, vähän reilut 5 kuukautta taikatemppuja harrastaneena, mietin hiljaa mielessäni, etten uskalla tosiaankaan tulla kahden vuoden päästä vastaaviin kisoihin, mikä on ollut hieman suunnitelmissa. Upeita esityksiä oli, enkä ainakaan tällä hetkellä pärjäisi niille mitenkään. Kaksi vuotta on kuitenkin onneksi pitkä aika.

Päivän ensimmäinen, samalla lauantain ainoa, luento oli espanjalaiselta taikurikolmikolta Fat Brotherseilta. Huonon kielitaitoni ansiosta en saanut luennosta niin paljoa irti, mitä olisin voinut ja ehkä halunnutkin, mutta hieno se oli. Hieno oli myös luentoa seurannut Close-up-show, jossa esiintyi Brothersien lisäksi Lennard Green, David Williamson ja Bob Sheets, kaikki maailman huippunimiä.

En ollut ehtinyt olla paikalla kuin ehkä tunnin, kun luokseni jo tuli sairaalaclowni, joka kysyi minulta apua ongelmassa nimeltä "näkövammaiset lapset sairaalassa - kuinka heitä viihdyttää". Lupauduin auttamaan häntä tässä ongelmassa - luonnollisesti. Viikonlopun ensimmäinen (jäi muuten ainoaksi...) käyntikortti siis kerätty.

Iltapäivällä oli sitten Taikapäivien julkinen osuus Kouvolan kävelykatu Manskilla. Siellä esillä oli läjäpäin viihdyttäviä viihdeohjelmakilpailun osallistujia. Niistäkin sai ihmeen paljon irti näkemättä, mutta näkevän kuvailua se vaati. Oma suosikkini oli Noora Karma, joka saavuttikin viihdeohjelmakilpailussa kolmannen sijan ja SM-hopeaa.

Viihdeohjelmakilpailun kahden osion välissä esiintyi Jokeri-Pokeri-Poks-mies Simo Aalto. Hauskaa se oli, mutta itselleni tästä maailmanmestaritaikurista jäi mieleen jotain aivan muuta - siitä myöhemmin. Yritän edes olla looginen tällä kertaa.

Taikapäivien Taikayö-osuudessa saimme nähdä ja kokea viihde-kilpailun finalistien lisäksi ulkomaanvieraita. Taikureiden lisäksi saimme nauttia myös ruotsalaisesta koomikosta, jonka nimestä en muista mitään muuta kuin sen, että etunimi oli Jan. Ei hävetä tai mitään...

Lauantai-illan huipentumana oli Jari Tapanaisen Kuoleman rovio -esitys, jossa kahlekuningas lukittiin kahleilla kunnolla kiinni ja tuikattiin tuleen. Itselleni tässä oli hienoin kohta se, kun ainakin kuvittelin nähneeni silmäkulmastani vähän liekkiä. En ikinä voi olla varma. Mutta ei voi muuta todeta kuin sen, että hulluja nuo taikurit.

Koko loppu ilta - aivan, yö - vietettiinkin sitten hotellin aulassa kaikkien näiden huipputaikureiden seurassa. Oma mainosmieheni Martti ¨Sirén (;) ) piti huolta siitä, ettei sohvalla vieressäni ollut ikinä kauaa tyhjä paikka. "Voisitko sä esittää yhden taikatempun? En tarkoita että näille, joiden seurassa nyt olet, eikä edes minulle. Tuolla on Ronja ja Ronja on sokea. Sulla on noin 30 sekuntia aikaa keksiä, mitä esität sokolle. Sen verran, kun nyt kierrät tästä sohvan toiselle puolelle." Kiitettävän moni otti haasteen vastaan, vaikka tuntui olevan vaikea paikka yhtäkkiä keksiä, millaisen tempun saisi myytyä sokolle ilman, että epäilen kaikkien huijaavan minua. Vieressäni oli aivan selvästi piinapenkki.

Ensimmäinen henkilökohtainen oikeasti huippuhetkeni oli (tietysti sen jälkeen, kun olin esittänyt ensimmäisen kerran korttitempun taikurille), kun Jokeri-pokeri-poks-Simo istui viereeni (todistusaineistoa - valokuva). Mies, joka on maailmanmestari ja jota olen pienenä tuijotellut Pikkukakkosessa paljonkin. Noh, ei riittänyt, että Simo esitti minulle taikatemppuja, hän myös laittoi minut näyttämään itselleen sellaisen. Hienointa on, että tempun jälkeen sain kuulla hämmentäneeni tätä pitkän linjan ammattitaikuria korttitempulla. Simo sanoi tulevansa pian takaisin, että hän vain hakee yläkerrasta lisää välineitä, jotta voi esittää vielä vähän enemmän temppuja.

Tässä välissä Sirén oli ehtinyt jo puhua viereeni seuraavan uhrin, Suomen taikurit ry:n puheenjohtaja Kim Wistin. Itselläni kun ei enää silloin yöllä ollut mitään ajantajua, sain kuulla Wistin viihtyneen vieressäni 45 minuuttia. Minä näytin hänelle korttitempun, hän opetti minulle kaikkia hienoja juttuja, kun ei oikein keksinyt mitään temppua, joka toimisi kunnolla sokolle.

Kimin opetussession aikana Simo oli palannut välineiden hakureissulta ja istui viereisellä sohvalla odottamassa, että paikka vieressäni vapautui. Hän vain selitti vaimolleen, ettei vielä voida mennä nukkumaan, sillä ensin pitää näyttää pari temppua. Niinpä hän näyttikin ja sai minut ihan hämmentymään tempuilla, jotka luultavasti olivat suhteellisen yksinkertaisia.

Sain herätettyä ihmisten huomion ja mielenkiinnon pelkästään sillä, että istuin sohvalla valkoinen keppi vieressäni ja pläräsin kortteja. Minulta kysyttiin, onko tuntoaistini niin hyvä, että erotan korteista niiden arvon. Ei, ei se ihan niin hyvä ole, että normaaleista pahvi-muovikorteista saisi arvon selville, mutta onneksi pistekirjoituspakka on keksitty. Minusta on vain ihana huijata näkeviä otuksia ja olla lunttimatta korttien arvoja käyttämällä sitä normaalia pakkaa, josta en erota aina, onko se kuvapuoli ylös- vai alaspäin.

Illan - yön - lopuksi sain seuraani vielä maailman suosituimman taikurin, David (ei Copperfield) Williamsonin (kuten kuvasta näkyy). Hän ei näyttänyt minulle mitään temppua, mutta hämmästeli pistekirjoituskorttejani. En myöskään joutunut (tai saanut, riippuu vähän) näyttää hänelle mitään temppua. Ehkä myöhäinen - aikainen - ajankohtakin vaikutti tähän. David kysyi, kuinka monta vuotta olen ollut kiinnostunut taikatempuista sillä lailla enemmän. "Öö, viisi kuukautta." Miksi se oli kaikista niin hämmentävää?

Yön aikana sain siis esittää monta kertaa ammattitaikureille korttitemppuja. Näytin yhteensä vain kolme erilaista temppua, joista kahden useampaan kertaan. Suurimpaan osaan osaamistani tempuista olisi tarvinnut pöytää tai isompaa määrää katsojia.

Sunnuntai meni suurelta osalta vireystilan ollessa hyvin alhainen. Tämä tosin auttoi minua seuraamaan Lennart Greenin luentoa, sillä olen ennenkin huomannut ymmärtäväni ja puhuvani parhaiten englantia silloin, kun en juurikaan ole nukkunut. Muilla luennoilla nukkumattomuuteni oli enemmän ongelma, sillä aina välillä vajosin lähes koomaan ja havahduttuani uudestaan kunnolla hereille, oltiin joskus siirrytty jo aivan eri temppuun. Keskittymiskykyni ei siis ollut ihan parhaimmillaan. Onneksi kuitenkin olin jo päivän mittaan ehtinyt piristyä sen verran, että pysyin hereillä koko Gaalashow'n ajan illalla. Jotenkin nyt ei tule Show'sta sen enempää sanottavaa, vaikka sekin oli mielettömän mahtava ja upea juttu.

Taikapäivillä tuli ostettua taikuritarvikkeita. Omistan nyt noin 25 metriä taikurinarua, pari silkkihuivia, palloja ja pari korttipakkaa lisää. Näillä pärjää taas jonkin aikaa - toivottavasti. Mukaan tuolta viikonlopulta sain tietysti myyös ulkomaanelävien (-Williamson + Sirén) nimikirjoitukset korttipakkaani, muutaman uuden tempun ja kirjan verran taikuusjuttuja. Pitäisi vielä vain saada skanneri toimimaan, jotta pääsisin käsiksi siihen kirjaan.

Edith: Kuvat Martti Siren