Deadlinet painaa päälle

Olen tässä parin viime kuukauden aikana ajatellut yllättävän monestakin asiasta, että siihen on vielä niin pitkä aika, ettei minun tarvitse vaivata asiallani vielä päätäni. Viimeistään tällä viikolla olen herännyt todellisuuteen: se entinen "niin pitkä aika" ei ole enää kuin pari viikkoa!

Joulukuussa minulta kysyttiin, lähdenkö maaliskuun puolivälin tienoilla Allianssi-risteilylle VNY:n paneeliin puhumaan. Tietysti lupauduin ja ajattelin, että minulla on vielä kolme kuukautta aikaa miettiä viiden minuutin puheeni aiheella "minut otettiin mukaan", tai jotain sinnepäin. Pyyntönä oli, että puhuisin lukiostani ja siitä, miten minut on lukiossa otettu porukkaan. Nyt tämä runsas kolme kuukautta on hiipunut kahteen viikkoon, eikä minulla ole vieläkään edes mitään alustavaa runkoa puheelleni.

Joskus joulu-tammikuussa sovimme Näkövammaisteatterin näytöksistä ja kevään ylimääräisistä harjoitusajoista. Erityisesti ensi-iltaan olen suhtautunut ajatuksella: "siihen on vielä niin pitkä aika, eihän tässä vielä mitään hätää." Nyt alan vähitellen sisäistää, että ensi-iltaan on enää reilu kuukausi ja jo ensiviikon viikonloppuna meillä on viikonlopun tehoharjoituksia, joihin piti olla vielä pitkä aika. En tunne olevani yhtään niin valmis, mitä pitäisi tässä vaiheessa olla.

Joskus tammi-helmikuun puolivälissä löysin nettilehden Juoni.net, johon kyseltiin lisää innostuneita toimittajia. Mitäs muutakaan minä siinä mediakurssien jälkeisessä innostuksessa olisin voinut tehdä kuin ilmoittautua halukkaaksi toimittajaksi. Ideoita piisasi ja deadlineen oli mukavan pitkä aika. Ideat ovat vähän luhistuneet tässä muutamassa viikossa ja vihoviimeiseen deadlineen ei ole enää kuin reilu viikko. Pitäisi ilmeisesti ryhdistäytyä.

Olen aika harvoin ollut näin säälittävä ajan käyttäjä, että deadlinet vaan yhtäkkiä hyökkäävät päälle ja huomaan, etten ole tehnyt mitään. Vaikka päivä- ja viikko kerrallaan eläminen on ihan hauskaa ja rentoa, pitäisi kai ottaa vähän suurempi perspektiivi aina silloin tällöin käyttöön. Muutoin en saa ikinä tehtyä mitään. Johan tässä mainekin menee.

Ehkä iso osa haparoivasta ajankäytöstäni ja venähtäneistä tehtävistä johtuu epäsäännöllisestä unensaannistani. Nukun lähes joka viikko vähän eri rytmillä, jonka muutoksiin en tunnu voivan itse hirveästi vaikuttaa. Joskus pyörin sängyssä valveilla koko yön, vaikka illalla tuntuikin olo väsyneeltä ja siltä, että voisin nukkua hyvin; unta saatan saada vasta sen jälkeen, kun herätyskello on soinut. Joskus herään kolmen aikaan aamuyöstä aivan pirteänä, vaikka takana olisi vain pari tuntia unta. Nyt muutamana viime päivänä olen koulusta tultuani ollut niin rättiväsynyt, että olen suurinpiirtein nukahtanut istuvillni, jos olen hetkeksi jäänyt istumaan tekemättä mitään. Sitten taas olen herännyt aamulla viiden aikaan aivan pirteänä, niin tänäänkin. Vaikka nukahdan nopeasti, heräilen yöllä moneen kertaan, eikä uni tunnu kovin virkistävältä. Kyllä minulla silti on niitäkin aikoja, jolllin nukun ihan normaalisti. Niitä vaan tuntuu olevan välillä yllättävän harvassa.

Etenkään nyt, kun nukahtelen pystyyn heti kotiin tultuani, en saa tehtyä illalla mitään. Nukkuessa on vaikea tehdä läksyjä tai muita lupaamiaan asioita. Taas silloin, kun en nuku, alku- tai loppuyöstä, en tajua mennä tekemään mitään hyödyllistä, vaan makaan sängyssä ja yritän nukkua. Silloin yleensä nukun vielä vähemmän. Olen kokeillut kaikki mahdolliset konstit paremman unen saamiseksi, mutta niistä ei ole ollut hirveästi hyötyä. Äitini neuvo on mennä lääkäriin ja pyytää melatoniiniä univaivojen parantamiseen. Hän on täysin vakuuttunut siitä, että epäsäännöllisesti toimiva unirytmini johtuu melatoniinin häiriöistä: sokeana kun sitä ei välttämättä erity luonnollisesti valon ja pimeyden vaihtelun puuttuessa. Arvatkaa vaan, olenko saanut varattua itselleni lääkäriaikaa.