Ostin tällä viikolla ompelukoneen

Kyllä minulla oikeastaan oli jo aikaisemmin ompelukone, sellainen poljettava Singeri. Siinä tosin on vaan se huono puoli, ettei se toimi. Joku jousi ainakin sieltä oli rikki. Hienohan se silti on. Ellen aivan väärin muista, se on isän äidin vanha.

Alkuviikosta soittelin äidille kysyäkseni, onko hänellä lähiaikoina tarvetta ompelukoneelle – haluaisin lainata sitä. Hetken mutistuaan äiti totesi: "Mikset sä osta omaa?" Eihän siinä sitten muu auttanut kuin suunnata ompelukonekauppaan. Nenä kohti Malmia, sieltä kun sellainen kuulemma löytyy.

Sain kovin epämääräisen ohjeistuksen kaupan sijainnista, vaikka sitä jopa kaksi henkilöä yritti minulle selittää. "No se on siinä eläinkaupan vieressä, siinä ainoalla kadulla, joka menee Malmin keskustan läpi." Okei. Näillä ohjeilla lähdimme avustajani, joka ei ollut käynyt kuin kahdesti elämässään Malmilla, kanssa metsästämään kyseistä kauppaa, jossa äitini ei ollut edes itse käynyt, vaikka sitä niin hanakasti mainosti. Kauppa löytyi, kun ensin vähän käveltiin katua väärään suuntaan.

Kerroin myyjälle tarvitsevani ompelukoneen, sellaisen yksinkertaisen, jolla pääsee suoraa ja siksakkia. Vaikka äitini mielestä olen kovinkin rikas nainen, en uskaltanut myyjän kysyessä sanoa budjetikseni kuin noin 150 euroa. Muuten hän olisi varmaan onnistunut myymään minulle 500 euron koneen. Tai oikeastaan ei, ei hän niin hyvä myyjä ollut. Joka tapauksessa budjettiini sopivia koneita löytyi kaksi (tai kaksi hän minulle esitteli), jotka molemmat olivat käytettyjä. Päädyin melkoisen vanhaan metalliseen Singeriin, jossa oli hämmentävän monta vipua ja rinkulaa. Sillä sai ommeltua jopa joustinommelta, mikä toisella koneella ei onnistunut.

Kun pääsin kotiin koneeni kanssa, pakkohan sitä oli heti ruveta räpläämään. En tosin ymmärtänyt siitä mitään. Osasin juuri ja juuri laittaa ylälangan, kun katsoin mallia siinä aikaisemmin olleesta langasta. Silti olin senkin laittanut väärin. Puolan laittaminen onnistui hivenen heikommin, kuten itse puolaaminenkin. Piti siis vain kiltisti odottaa seuraavaan päivään, että äiti tulisi opettamaan minulle koneeni käyttöä.

Äiti tuli (tuliaisinaan munkkeja ja simaa) ja heti ensi töikseen sanoi (siis heti sen jälkeen, kun oli ensin vähän moittinut keittiön siisteyttä), että olin tainnut maksaa koneestani liikaa sen maksaessa 150 euroa. Yritin puolustella hintaa kahden vuoden takuulla ja vaihto-oikeudella. Hetken ajan päästä äiti tuli sinuiksi koneeni kanssa, eikä enää väittänyt sitä liian kalliiksi ikäisekseen, vaikka kovin vanha herra se jo onkin. Sain pikakurssin koneeni käytöstä, puolaamisesta sekä lankojen oikeaoppisesta laittamisesta. "Sit sä teet ite." "Enkä tee, kyllä mä tajusin. Ei se niin vaikeeta ole."

Nyt sitten, kun omistan toimivan ompelukoneen, olen käyttänyt vappuviikonlopun yksinäisyyttä hyväkseni ja perustanut keittiöömme pienompelimon. Siellä on somasti Singerit päällekäin -- vanha herra ja vielä vanhempi rouva. Poljettava ompelukoneeni on nyt nimittäin päässyt sähköisen koneen työpöydäksi.

Vastaperustetun ompelimoni ensimmäisenä työnä on ollut kaksien vähän liian pienten ja reikäisten housujen silppuaminen ja niille uuden elämän kehittäminen. Myönnettäköön, että ajatus oli muhinut päässäni jo pidemmän aikaa: housuistani tulisi uudessa elämässään olkalaukku, jota voi käyttää molemmin puolin. Työn tiimellyksessä unohdin aivan täysin ajantajun, keveästi sain samalla luettua Cosmopolitanin (elämäni ensimmäinen Cosmo), Maalla- ja Tiedelehden sekä Humisevan harjun kokonaan. Tämän romanttisen kirjan jälkeen havahduin siihen, etten ollut syönyt koko päivänä mitään muuta kuin aamulla pari munkkia ja juonut puoli litraa simaa ja kello oli puoli yksitoista.

Tällä hetkellä olkalaukku on kovin hyvällä mallilla ja olisi varmaan jo valmis, ellei tuolla arvokkaalla vanhalla herrallani olisi hieman rasittavia tapoja. Se nääs tykkää katkaista ylälangan aina aika-ajoin. Langan neulansilmään laittaminen on niitä harvoja asioita, joihin menetän hermoni nopeasti. En ymmärrä, miten joku voi saada niin mahdottoman pienestä reiästä langan läpi ilman apuvälineitä, vaikka sen reiän näkisikin.

Minulla on langan pujottamiseen hauska pujotin, jonka päässä on hyvin ohuesta metallilangasta muotoitu suunnikas. Suunnikas tökätään neulansilmästä sisään, lanka laitetaan suunnikkaasta läpi ja suunnikas vedetään takaisin – voila: lanka on neulansilmässä. Pahaksi onnekseni ompelukoneen neulalla on silmä sellaisessa suunnassa, että pujottimeni taittuu sitä käytettäessä. Koska vanhaherrani on niin kovin itsepäinen, on pujotin joutunut kovaan rasitukseen, eikä kestänyt sitä enempää. Metallilankasuunnikas irtosi ja se oli sen pujottimen tarinan loppu. Enkä minä suinkaan saa lankaa siitä pienestä reiästä läpi ilman pujotinta, ainakaan näillä peukaloilla.

Harmittavaa, että työ seisoo nyt vain sen takia, etten saa laitettua lankaa paikalleen. täytyy heti huomenissa käydä ostamassa uusi pujotin, jotta ompelimoni työnseisaus ei kestäisi liian kauaa. Taidan tarvita lisätyövoimaa pujottamaan lankani oikeaan paikkaan. Olisi siinäkin avustajalle homma.

(Olisin voinut kertoa myös ompelukonekaupan myyjästä ja siitä, kuinka hän esitteli koneiden ominaisuuksia lähinnä avustajalleni, mutta se ei kuulu tähän tarinaan. Ehkä joku toinen kerta sitten.)

Kauratyynyt kylmiin talvi-iltoihin

Pistin taas käteni töihin ja väsäsin ystävilleni joululahjaksi kauratyynyjä rentouttamaan jäykkiä lihaksia ja niin edelleen. Mukavia, halpoja, lämmittäviä lahjoja, joissa on pieni oman käden leima.

Ensin kokeilin fleege-kankaan leikkaamista ilman kaavoja. Jos olisin leikellyt pelkkiä suorakaiteita, homma olisi varmaan toiminut. En leikannut kuitenkaan yhtään suorakaidetta, joten kaavat piti piirtää. Varmaan olisin periaatteessa pärjännyt pelkkien *vahanauhojen kanssa, mutta ne eivät pysyneet kunnolla paikallaan ja niin isoja kuvioita en uskaltanut lähteä leikkelemään ihan vapaalla kädellä.

Kaavapaperia ja vahanauhoja. Niillä homma toimi varsin näpsäkästi. Piirsin kaavan, leikkasin kankaan ja surautin saumurilla. Enää kaurat puuttuivat.

Kauratyynyn täyttäminen kauralla on melko rasittavaa puuhaa. Kauroja lenteli sinne tänne ja niitä löytyy varmaan vielä pitkään lattioiltamme... Mutta sain jokaisen tyynyn täytettyä, joten piti vielä käsin ommella reikä umpeen. Sain yllättävän vähän pistoja sormiini. Onnistuin kuitenkin leikkaamaan saksien kärjillä yhteen sormenpäähän ja kerran kämmeneen. En kuitenkaan vuodattanut kertaakaan verta.

Yksi tyynyistä sai kilpikonnan muodon. Sen kilpeen piti ommella lokeroita, jotta kaurat pysyvät tasaisemmin tyynyssä. Minä pöljä en ihan hallinnut äidin ompelukoneen käyttöä (en tajunnut laittaa sitä puolaamisasennosta normaaliin ompeluasentoon vaan kirosin koko koneen, kun se ei muka toiminut) ja jouduin ompelemaan käsin. Suoran ompeleen ompeleminen käsin on melko haastavaa, kun ei ollut mitään kätevää kohtaa, mihin sitä vertailla. Siihen meni myös paljon aikaa, sillä en ole nopea käsin ompelemisessa.

Toisen tyynyn kanssa kävi sama homma. Meni koko päivä parin tyynyn valmistamiseen vain siksi, etten siirtänyt yhtä tappia oikeaan kohtaan. Onneksi seuraavana päivänä äiti tuli ja pelasti minut, joten sain tehtyä ompelukoneella vielä yhteen tyynyyn nätisti lokeroita. Sen jos olisin joutunut tekemään käsin...

Nappien ompeleminen on ihan hauskaa. Koko puuha on hauskaa, kun saatoin kuunnella samalla yhtä aivan ihanan mahtavaa fantasiakirjaa.

Minulta kysytään, miten voin tehdä tuollaisia asioita sokkona. Minä kysyn ennemmin, miksi en voisi tehdä ja miten se muka on vaikeaa. Kädet minulla toimivat varsin hyvin, eikä ompelukoneen käyttöön niin silmiä tarvita. Ainut ongelma minulla on siinä langan saaminen neulaan, mutta laitoin äitini tekemään sen. Käsin ommellessani sain jopa itse laitettua monta kertaa langan neulansilmään, vaikka yleensä saan tapella senkin kanssa monta kertaa. Lyhyillä töppösormillani on langan päähän solmun tekeminenkin joskus ollut aika haastavaa, mutta nyt minä onnistuin siinä siististi joka kerta.

Saumurissa ja normaalissa ompelukoneessa on paininjalka, jonka reunassa sormeaan voi pitää turvallisesti ilman, että ompelee senkin. Siihen ei tarvita mitenkään sen kummallisemmin silmiä katsomaan, mistä sitä ompelee. Okei, minun ajovauhtini kyseisillä vempaimilla ei ole välttämättä niin nopea, kuin joillain näkevillä, mutta lopputuloksen siisteys on mielestäni tärkeämpi asia kuin se nopeus. Voi sinne tietysti halutessaan teippailla jotain suuntaviivoja, mutta itse olen kokenut sellaiset turhiksi.

Ompelemiseen on kehitetty paljon eri apuälineitä, mutta minä olen tähän asti pärjännyt ilman sellaisia. Joku langan pujotin on varmasti kätevä juttu ja ehkä hankin vielä joskus sellaisen. Tai oikeastaan minulla on ollut joskus sellainen, mutten kertaakaan ehtinyt käyttää sitä ja äiti kadotti sen. Ompeleminen sokkona ei ole juuri sen haasteellisempaa kuin näkevänäkään. Mitään millin tarkkaa työtä en ehkä pysty tekemään (tai mistä sitä tietää, jos riittävästi harjoittelee), mutta ihan riittävästi itselleni.



Tässä kuvassa poseeraa kilpikonnan muotoinen kauratyyny, jonka nykyinen omistaja nimesi sen heti Kyöstiksi. Toiset tyynyt saivat kuun, käärmeen ja salmiakkikuvion muodon.

Tämä on kirjoitettu jo 8.11, mutta pakko julkaista vasta näin joulun jälkeen, ettei lahjan saajat päässeet kurkkimaan lahjojaan etukäteen.

* vahanauha
Vahanauha on sellainen 15 cm pitkä vahapötkylä, jonka sisällä on kai joku langan tapainen. Sitä pystyy muotoilemaan helposti ja vahan ansiosta nauha tarttuu kiinni melkein mihin vaan. Käytän niitä enemmän piirtämisen apuvälineenä, kuten nytkin kaavojen piirtämisessä.

Kuva: Lilithea