tiistaina, elokuuta 05, 2008

Näinkö se menikin? - liikkumistaidontunti osa 3

Kuukausi ilman ratikoita, kuukausi ilman kaupungissa liikkumista. Kuukausi ilman mitään sellaista, jota tulen tekemään lähes päivittäin muutaman seuraavan vuoden aikana, lukuunottamatta kesää.

Eilen oli siis ensimmäinen liikkumistaidontunti kesäkuun jälkeen. Suoraan ratikkaan, ja joku ei muistanut, mistä maksukaukalo löytyi. Muutenkin oli ratikan sisätilat ihan hukassa ja jännitti sairaasti. Olin siis täysin eksyksissä ja tunsin itseni jälleen maalaiseksi. Etenkin, kun oltiin aamusta liikkeellä niin, että siellä oli paljon liikennettä. Hyvä, kun tänään meinasi kuulla ratikoiden paikalle tulemisen.

Koulun sisätilat sentään vielä muistin, mutta portaiden kävely oli rankkaa, kun ei ole kuukauteen tehnyt juuri mitään sellaista. Toisaalta voisi kuvitella, että 190 kilometrin polkupyöräily viikonlopun aikana olisi kasvattanut etureisiä... No, silti tuntui aika paljon, kun ramppasi sitä viittä kerrosta ylös alas.

Eilen paluumatkalla oli vanha ratikka, kun mennessä oli uusi. Vanhassakin ratikassa oli sitten se maksukaukalo hieman hukassa, vaikka se löytyikin jo paremmin. Minä myös muistin paremmin vanhan mallisessa raitiovaunussa, missä siellä oli penkkejä.

Tänään tutustuimme tarkemmin Pengerkadun koulurakennukseen, jossa on myös Torkkelin, eli kuvataidelukion, tiloja. Osaan sen rakennuksen paremmin kuin lt-ohjukseni ja kerroin jo sille, mistä löytyi mitäkin. Samoin on tosin käynyt myös ihan sen koulun päärakennuksen kanssa.

Tänään menimme ensimmäisen kerran bussilla Helsinkiin. Tänään tuli myös ensimmäisen kerran tunne, etten ehkä pärjääkään koulumatkaani julkisilla. Murskasin sen tunteeni nopeasti, sillä ratikalla kulkeminen ei ole minulle mikään ongelma, eikä siis bussimatkastakaan saa tulla sellaista. Ehkä omituiseen tuntemukseeni vaikutti myös se, että olen jättänyt viime päivinä nukkumisen enemmän muille.

Koululta takaisin päin tullessa oli sama raitsikkakuski kuin eilen ja hän jo sanoi, että muistinkin tälläkertaa sen maksukaukalon paikan. "Olet nopea oppimaan." Jep, kyllähän sitä, kun tuollaisia pikku juttuja itselleen välillä mieleen muistuttelee.

Pengerkadun tiloissa on ylimmässä kerroksessa Studioteatteri. Lavalla oli ovi käytävään ja minun piti katsoa, mitä sen oven takana on. Yritin ensin kauheasti avata sitä väärään suuntaan, vihdoin kun sain oven auki ihan oikeaan suuntaan, astuin siitä suoraan ulos. Noh, en tietenkään tässä vaiheessa käyttänyt keppiä ja siis melkein putosin metrin, mutta lt-ohjukseni ehti napata kiinni. En ihan tajunnut, että koska lava on lattiatason yläpuolella, on se myös käytävän yläpuolella. Uskon, että tulen vielä useasti putoilemaan siitä ovesta, jos minun tarvitsee sitä käyttää. Kepin käyttöhän on ihan turhaa... Hih. Ei minusta tuollainen pieni pudotus ole edes kovin paha. Ihan normaaliahan se on, että minä putoilen ovista (en ole ikinä edes lavalta pudonnut) ja törmäilen hyllyjjen reunoihin, oviin ja ihan seiniinkin, kun on vähän liikaa vauhtia päällä. Minä olen niin tottunut siihen, että lähinnä naureskelen vain. Lt-ohjus ei ole kanssani samaa mieltä siitä, että se olisi mitenkään hauskaa.

Bussilla kulkemisessa minulla on siis tässä vaiheessa ongelmana se, mistä tiedän, milloin jäädä pois. Se on kyllä helppo kohta, sillä se on ensimmäinen pysäkki ratikkakiskojen ylittämisen jälkeen. Ja jos sanon kuljettajalle jääväni Mäkelänrinteessä pois, hän luultavasti osaa jättää minut siinä pois. Bussipysäkiltä löydän ratikkapysäkille, kunhan kuulen Mäkelänkadun metelissä ne liikennevalot. Ratikassa pitäisi muistaa, missä on maksukaukalo tai myöhemmin leimauslaite ja penkit. Ei yhtään helpota asiaa se, että liikenteessä on niitä uusia ja vanhoja ratikoita, jotka ovat ihan erinäköisiä keskenään. Onneksi ne tunnistaa siitä, että toisissa on portaat ja toisissa ei. Ratikalla kulkiessa pitäisi tarkasti laskea tärinöitä (=kiskojen ylittämisiä) ja pysäkkejä. Tänään en ainakaan meinannut huomata niitä tärinöitä yhtään, kun olin välillä niin omissa ajatuksissani. Ehkä kannattaisi nukkua joskus.

Ei kommentteja: