Ihmetyksen aiheita

Olen ihmetellyt ja kummastellut aika kauan, minkä ihmeen takia naisten ja miesten vaatteissa on napit eri puolella. Sama ilmiö on niin takeissa kuin kauluspaidoissakin. Naisten paidoissa ja takeissa napit ovat vasemmalla puolella niin, että vaatteen oikean puoleinen miehusta tulee päälle - samoin takeissa, joissa on nepparikiinnitys, oikea puoli tulee päälle. Miehillä homma on täysin päinvastainen.

Ostin viikko sitten itselleni uuden talvitakin, kun äiti pakotti. Kuulemma farkkutakilla ei pärjää talvella (ja pah). Tässä takissa on vetoketjun päällä sellainen neppareilla kiinnitettävä suojalärpäke, joka siis on siinä yllä kuvailemallani tavalla. Viikonloppuna laitoin banaanin povariin, koska kaikki maalipalloleirillä mukana olleet laukkuni olivat niin täysiä, ettei sinne oikein banaanikaan mahtunut. Tällöin huomasin, että naisten vaatteita ei todellakaan ole suunniteltu siihen, että käden saisi helposti sujautettua povitaskuun. Olen siis hyvin kateellinen kaikille miehille.

Ei riitä, että napitus on vaatteissa väärin päin niin, että jos haluaa laittaa kätensä vasemmalla puolella olevaan povariin, on napitettava käytännössä koko takki auki (paitsi jos on riittävän pitkä takki). Sen lisäksi vielä vetoketjun alla oleva lärpäke on vasemmalla puolella - siis estämässä sitä kättä pääsemästä taskuun. Miesten takeissa tämäkin on toisella puolella! Käytännössä siis miehen ei tarvitse avata takistaan enempää nappeja, kuin mitä käden sujauttamiseen tarvitsee, kun takin lärpäkkeet ovat ihan antamassa tietä kädelle oikeaan suuntaan. Useissa kirjoissa - ja varmaan myös elokuvissa - tapahtuvaa tilannetta, jossa käsi sujautetaan povariin (usein käsiaseen ympärille) ei siis voi kovin yksinkertaisesti ja sulavasti suorittaa naisten takilla.

Mitään muuta selitystä tälle ilmiölle en ole keksinyt. Ilmeisesti ajatellaan, ettei naisten tarvitse päästä niin kätevästi povitaskuunsa käsiksi. Harva kun siellä taitaa säilyttää eväsbanaaniaan. Mutta on se kännykkäkin kiva saada nopeasti käsille, ettei aina tarvitse napittaa koko takkia auki... Mistähän syystä en pidä kännykkää povarissa? Olisi pitänyt ostaa miesten takki. Voisin sulavasti esittää tarttuvani käsiaseeseen, vaikka oikeasti se onkin banaani.

Joo.

Minulla alkoi tällä viikolla ruotsin kolmas kurssi opettajalla, joka ei ole opettanut minua koskaan aikaisemmin. Jo ensimmäisellä tunnilla hän tuli pahoittelemaan sitä, ettei ollut vienyt monistetta etukäteen kansliassa olevaan lokeroon, josta avustajani sen saisi käännettäväksi. En muista, että kukaan muu olisi tuossa vaiheessa vielä tiennyt, että ne monisteet pitää viedä sinne. Tai ehkä on periaatteessa tiennyt, mutta ymmärtäminen käytännön tasolla on jo sitten eri juttu.

Tänään tunnilla muilla oli karttatehtävä, jossa piti Kristiinankaupungin kartasta kertoa, missä sijaitsee mitäkin. Opettaja oli itse, ilman mitään erityishuomioita, tajunnut, etten minä voi tehdä tehtävää näin ja tehnyt minulle ihan oman tehtävän, oikein kolmin kappalein. Edellinen ruotsin (ja englannin) opettaja olisi vaan tullut sen monisteen kanssa viereeni huokailemaan ja miettimään, että mitenköhän sinä nyt voisit tehdä tämän ja lopputuloksena olisi suurin piirtein ollut, että lue kirjasta sanoja. Nyt minulla oli siis oikeasti saavutettava tehtävä, jonka vielä kaiken lisäksi saan (joudun) lähettää opettajalle tarkastettavaksi ja korjattavaksi.

Mistä näin fiksuja opettaja oikein tulee?

Opettajan tahti tunneilla on kyllä sen verran ripeä, että olen melkein koko ajan hukassa ja jäljessä ja joudun oikeasti keskittymään, jotta pysyisin edes jotenkin vauhdissa mukana. Ehkä osa putoilustani johtuu myös kielitaidon puutteesta, joten tässä on melko suuri motivaattori ruotsin opiskeluun. Pakko lukea, jotta pysyisi edes melkein kärryillä tunnilla. En kyllä varmaan ehdi ikinä tehdä tehtäviä siinä ajassa, missä ne pitäisi ehtiä, mutta saanpahan sitten tehdä niitä loppuun kotona kaikessa rauhassa.

Hämmästyin tänään sitäkin, että koulumme vahtimestari osasi opastaa. Usein ihmiset hämmentyvät ja kysyvät hyvin epävarmoina, että mitä ihmettä kanssani pitäisi tehdä. Pahimmassa tapauksessa lähtevät enempiä kyselemättä kiskomaan johonkin suuntaan. Koulumme vahtimestari - tai kouluisäntä, kuten se virallinen nimeke taitaa mennä - osasi kuitenkin ojentaa minulle suoraa käsivartensa. Pointsit hälle!

Koulun läheinen Siwa on mennyt - minulta lupaa kysymättä - muuttamaan asioiden järjestystä. Onneksi en siellä ihan yksin asioi, mutta myös myyjän kanssa pyöriessä minä olen ihan kateissa, kun vanha sisäinen mallini ei pidäkään enää kaikilta osin paikkansa. Ainakin karkkihylly oli vaihtanut paikkaa... Ja jotkut kylmätuotteet.

Tänään Siwassa asioidessani sain avukseni kaupan epävarmimman myyjän. Kaupassa oli - harvinaista kyllä - aika monta muutakin asiakasta kerralla. Perässäni kauppaan tuli pari meidän koululaista. Menin suoraan kassalle, josta myyjä tulikin heti kysymään, tarvitsenko apua. Hetkellisen alkuselvittelyn jälkeen lähdimme hakemaan minulle evästä. Banaanien jälkeen myyjä palasi hetkeksi kassalle palvelemaan paria asiakasta, sillä hän taisi olla yksin paikalla - tai ei hoksannut hälyttää varaston puolelta lisäapua. Kun vihdoin olimme saaneet kaikki ostokseni hoidettua, myyjä kävelytti minut suoraan muutaman ihmisen jonon ohi ja latoi ostokseni hihnalle. Toisaalta ihan kiva joo, mutta olisin minäkin voinut siinä nätisti jonottaa... Kun ensin ne ihmiset saivat siinä odotella hetken, että minä olin saanut ostokseni hoidettua, ja vielä sen jälkeen minut laitetaan törkeästi ohittelemaan. En ollut kovin ylpeä tästä erikoiskohtelusta.

Kaupan ulkopuolella ne pari koululaistamme ottivat minut kiinni ja kommentoin heille jotain siitä, etten kovin usein "pääse" tuolla tavoin ohittelemaan. "Hyöty toikin", totesi toinen. Minut ymmärrettiin siis väärin.

Kaikkien ihmetysten ja kummastelujen lopuksi voin vielä kummastella sitä, minkä ihmeen takia kuljen nykyään niin paljon taksilla. Voisin ihan yhtä hyvin mennä julkisilla, mutta ei: aina minä otan puhelimen käteen ja soitan taksin. Rasittavaa, jopa omasta mielestäni. Joka kerta on muka hyviä syitä. Tai ainakin hyviä tekosyitä.

*******

Allekirjoittaneesta tuli tänään täti pienelle pojalle. Huomenna menen katsomaan tätä veljenpoikaa, joka sai lempinimekseen Junnu. Kyllä veli kuulosti väsyneeltä, kun hänelle soitin. Ei ollut edes muistanut siskoaan informoida aiheesta, vaan äidiltä sen kuulin. Poika oli syntynyt aamulla, minä kuulin siitä vasta illalla. Mutta kai se pitää ymmärtää, että on niillä tuoreilla vanhemmilla ehkä muutakin ajateltavaa kuin se, keille kaikille pitää ilmoittaa.