Semmarit! - 100. blogiteksti

Ih...

Tänään oli Finlandia-talolla Seminaarinmäen mieslaulajien (tuttavien kesken Semmarit) 20-vuotiskonsertin, "Suuntaamme avaruuteen", päätöskeikka. Oli ensimmäinen - muttei takuulla viimeinen - kerta, kun näin niitä miehiä livenä.

Konserttiin meno oli oikein jännittävää. Joskus lokakuun alkupuolella kyselin itselleni seuraa konserttiin; isä ei päässyt, lukiokaverit eivät kukaan edes oikein tiennyt, mikä on Semmarit... Lopulta sain Tytin seurakseni, kun jo Facebookissa kaveria kyselin. Silloin oli liputkin ostettu.

Mietin muutaman viikon ajan, lähetetäänkö Lippupisteestä kirjeitse tilatut liput heti silloin, kun ne on tilattu, vai vasta lähempänä ajankohtaa. No, lippuja ei näkynyt, ei kuulunut, joten vihdoin viimein alkuviikosta soittelin Lippupisteelle lippujeni perään. Päädyimme lopputulokseen, että ihana Itella oli hävittänyt lippumme. Lippupisteen täti käski soittaa konsertin järjestäjälle, eli käytännössä Finlandia-talolle, koska he voisivat kirjoittaa meille liput käsin, kun paikatkin oli tiedossa. Tein työtä käskettyä.

Finlandia-talon palevelupisteeltä minulle vastasi herra, joka kysyi ensimmäisenä - hyvin syyllistävästi, minkä takia Lippupisteeltä käskettiin soittaa sinne. "Ihan ihmeellinen neuvo. Ei me voida tehdä asialle mitään." Hetken kuluttua mies kuitenkin katsoi koneeltaan, että kyllä, nimelläni oli ostettu liput ja siellä ihan näkyi, että maksettukin ne oli. Hän antoi ohjeeksi vaan tulla paikalle, sillä he näkisivät kyllä koneelta, että liput on ostettu. Hämmentävä setä.

Vaikka ohjeeksi oli annettu vaan tlla paikalle - ja suunnilleen mennä suoraan istumaan - vähän jänskätti konserttiin meno ilman lippuja. Varasimme Tytin kanssa reilusti aikaa ennen konsertin alkua, jotta saisimme kunnolla hoidettua lippuasiamme. Marssimme palvelupisteelle ja selitimme ongelmamme. Ensin ei meinannut löytyä edese niillä paikkanumeroilla paikkoja... Mutta kyllä sekin täti osasi vihdoin käyttää tietokonettaan ja löysi sieltä paikkamme, molemmat minun nimelläni. Niin hän kirjoitti meille käsin liput, ilman ongelmia.

Istuskelimme palvelupisteen edessä aikaa tappaaksemme ja palelupisteellä myös töissä ollut herra tuli viereeemme. "Hei taas. Maistuisiko teille ennen konserttia lasi kuohuviiniä?" Tytille maistui, minä kerroin, ettei ikä riitä. Herra antoi meille lappusen, jolla saisimme kaksi kuohuviinilasillista. "Ja varmasti sieltä alaikäisellekin jotain tuoremehua tai jotain löytyy. Mukavaa konserttia."

Ei aavistustakaan, miksi meille tarjottiin kuohuviinit. Eikä muuten löytynyt mitään alkoholitonta kuoharin tilalle. Jos olisin vaan ottanut minulle tarjottun kuohuviinin - kukaan ei kertaakaan varmistanut, että onko minulla ikää - olisinko voinut haastaa Finlandia-talon oikeuteen siiä, että he tarjoavat alaikäiselle alkoholia?

Siinä ennen konsertin alkua tuli NKL:n kuntoutusosaston yksi työntekijä moikkaamaan. Ja Tytillä oli tuttu töissä Finlandia-talolla, toinen tuttu löytyi toisen puoliajan alussa.

En minä oikeastaan osaa edes sanoa siitä konsertista mitään. Koska teemana oli avaruus, alkoi koko homma hämmentävällä videolla, jossa lähdettiin raketilla lentoon. Videon lopuksi todettiin: "Helsinki, we have problem." Ensimmäinen kappale olikin Pieruongelma.

Hauskoja miehiä ovat. Finlandia-talon akustiikka ei ole mitenkään parhaimmasta päästä ja jossain vaiheessa jo melkein totesin, että olisin ihan yhtä hyvin voinut kuunnella niitä kapaleita kotona kuulokkeilla, eikä olisi ollut hirveästi eroa. Tietysti tunnelmaero - en minä yksin niin paljoa fiilistele kuin se massa Finlandia-talolla. Mutta koska en nähnyt lavameininkiä, ei minulla edes ollut niin suurta keikkatunnetta, mitä olisi voinut olla. Jos olisin mennyt akustiselle keikalle, olisi ehkä tunnelma ollut toinen. Silloin olisi paremmin tuntenut sen herrojen läsnäolon - nyt se tuli vaan kaiuttimista. Ja oikeasti petyin siihen akustiikkaan.

Konsertin opussa yleisö lauloi Semmareille onnittelulaulun. Oli aika hienoa. Koko juttu. Olisin vaan voinut olla vähän virkeämmässä mielentilassa... Heräsin aamulla puoli seitsemältä ja se alkoi siinä hiukan verottaa niin, että loppupäässä en oikein pystynyt enää keskittymään kappaleisiin. Paitsi sitten taas, kun tuli enkorena tuttuja biisejä, joita oli helppo fiilistellä; osasinhan sanatkin.

Että sellaista. Oli hienoa viipeltää kahden valkoisen kepin kanssa Finlandia-talolla. Apua saatiin paikkojen etsimiseen, kun Tytti yritti ensin tihrustaa rivien numeroita ja penkkien numeroita. Aika pian pari tätiä kysyivät, tarvitsemmeko apua.

Edit: Tuo Youtube-linkki Pieruongelmaan on Jyväskylän akustisesta konsertista. Tuossa jopa kuulee, että kyllä se kuoronjohtaja antaa niille ääniä. Finlandia-talolla äänentoistollisessa konsertissa ei kuulunut tuota äänten antoa ja mietinkin siellä, mitä ihmemiehiä nämä ovat, kun pystyvät laulamaan kuorossa ilman, että kukaan antaa niille ääniä.

*******

Tämä on tosissaan sadas kirjoitus, tuuletus sille. Ajattelin ensin hypettää sadatta kirjoitustani enemmänkin, mutta nyt tuli hypetettyä Semmareita. Ehkä voisin tämän kunniaksi käydä hakemassa glögiä.