Taikapäivät 2010

Taas oli Kouvolassa Taikapäivien vuoro, 30.7-1.8 oli kaupunki täynnä taikaa ja taikureita. Näin parillisina vuosina kesäisin Taikapäivillä on taikureille suunnattujen luentojen lisäksi juniortaikureiden SM-kisat lähi- ja näyttämötaikuudessa, viihdeohjelmien SM-kilpailut sekä yleisötapahtuma Kouvolan kävelykatu Manskilla. Kaksi vuotta sitten ajattelin, etten ikinä uskaltaisi osallistua juniortaikureiden SM-kisoihin. Kuitenkin minut siellä tänä vuonna nähtiin; olihan se pakko, kun oli viimeinen mahdollisuuteni osallistua.

Perjantaina iltapäivällä Taikapäivät pääsivät käynnistymään Rick Merrillin luennolla. Tiedän jääväni luennoilla paljosta paitsi, kun en tajua kaikkea, mitä puhutaan (onneksi avustajana pyörinyt kaveri tulkkasi) enkä näe, mitä lavalla tehdään. Monet luennoitsijat opettavat luennoillaan temppuja, joista minä jään käytännössä täysin osattomaksi, sillä niiden oppiminen pelkän selostuksen perusteella on hieman haastavaa. Etenkin, kun selostusta kääntää ihminen, joka ei itsekään tiedä juurikaan, mitä siellä tapahtuu. Merrillin luennolla olin oikein ylpeä itsestäni tajutessani yhden tempun ilman, että sitä vielä ehdittiin edes selostaa.

Illalla oli close up -show, jossa nautimme ulkomaanelävien taidoista. Chad Long (esintyi suomeksi kahden viikon kieliharjoittelun jälkeen), Rick Merrill, Shoot Ogawa ja Mike Caveney. Upeaa taikuutta pienistä kömmähdyksistä huolimatta. Show'n jälkeen hotellilla oli vuorossa iltasessiot, jotka itse jätin väliin mennessäni harjoittelemaan seuraavan päivän kisaohjelmaa.

Lauantai alkoi omalta osaltani kahdeksan jälkeen, kun menin Kouvolatalolle tutustumaan tarkemmin saliin, jossa kisa pidettäisiin. Muutama muu juniorkisaaja harjoitteli ohjelmansa vielä läpi, mutta minä kieltäydyin sitä tekemästä - ei se enää olisi mihinkään vaikuttanut. Aamupäivän Chad Longin luento oli mielenkiintoinen ja viihdyttäväkin, mutta mitään käytännön hyötyä en siitäkään tainnut irti saada.

Sitten tuli niiiden kisojen aika... parin viime viikon aikana tuntemani jännitys ja paniiikki oli oikeastaan lientynyt edellisenä iltana lähes täysin (vaikka harjoittelinkin illalla ohjelmani viimeistä temppua varmaan viiteen kertaan ja se meni vain kerran oikein - siis silloin viidennellä kerralla), mutta aamun aikana jännitin kyllä taas. Kisan alkaessa helpotti huomatessani, kuinka muutkin jännittivät. Olin neljäs kilpailija ja lavalle mennessäni en enää kunnolla tajunnut jännnittäväni, ohjelmani aikana huomasin jännityksen lähinnä käsien tärinästä ja siitä, etten aina ihan ollut selvillä, mitä suustani päästän (minun ei esimerkiksi pitänyt todellakaan sanoa, että se oli synttäripäiväni). Yleisö tuntui nauttivan ja lavalta pois päästyäni olin itsekin aivan vallan tyytyväinen, minulla ainakin oli hauskaa.

Lauantain toinenluento oli Shoot Ogawan. Luento sisälsi jälleen sen verran paljon temppukikkailua, että jäin siitä taas hiukan osattomaksi. Japanilainen Shoot puhui englantia sellaisella korostuksella, että jopa minä tajusin välillä. Ehkä se muistutti suomalaista korostusta.

Iltapäivä ja ilta vietettiin kävelykatu Manskilla viihdeohjelmien SM-kisojen ja Taikapäivien taikayön merkeissä. Viihdeohjelmakilpailuissa oli monta viihdyttävää ja erilaista esitystä ja Taikayössä näimme viihdeohjelmakilpailun finalistien lisäksi ulkomaalaisten vieraiden lyhyet esitykset, saman ruotsalaisen koomikko Janin kuin pari vuotta sitten (enkä muista vieläkään hänen sukunimeään) sekä Jari Tapanaisen kahlittuna puhelinkopin kokoiseen vesisäilyöön. Yösessioissa hotellilla minulle opetettiin yksi oikein mukava temppu, joka oli tullut tempun opettaneelle mieleen, kun hän näki kisaohjelmani. Totesinkin harrastukseni olevan kovin helppo, kun muut keksivät minulle temput ja opettavatkin ne.

Sunnuntaina väsytti, vaikka olin mennyt kohtuullisen aikaisin nukkumaan ja sain nukkuakin pidempään kuin edellisenä päivänä. Aamun ensimmäisellä luennolla, jonka Mike Caveney piti, pysyin vielä vallan hyvin hereillä. Caveneyllä oli oikein miellyttävä ja rauhallinen tapa puhua niin, että minäkin pysyin välillä mukana. Luennon jälkeen näimme juniortaikureiden SM-kisojen lavataikuussarjan.

Päivän toinen luento oli Pete Poskiparran ja kielenä oli suomi. Vaikka asia oli kovin mielenkiintoista ja olisin oikeasti halunnut seurata kunnolla, välillä väsytti niin kovin, etten meinannut milllään pysyä hereillä. Ehkä se johtui siitä, kun ei tarvinnut ponnistella ymmmärtääkseen kieltä, saattoi enemmän rentoutua. Iltapäivällä oli vielä amerikkalaisten kaksosten Dan ja Dave Buckin luento, joka oli korttikikkailua - jälleen siis osastoa, joka meni suurimmaksi osaksi minulta ohi. Jotain pientä kuitenkin sieltä sain.

Taikapäivien päätteeksi oli loppugaala, jossa esiintyi kaikkien luennoitsijoiden lisäksi juniortaikureiden lavakilpailuun osallistunut Salla Pyyny sekä Mike Caveneyn vaimo Tina Lenert. Gaala-show'ssa jaettiin myös juniorkilpailuiden palkinnot. Kilpailijoiden vähyyden vuoksi alle 14-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden sarjat yhdistettiin, joten palkintoja jaettiin vain lähitaikuus- ja lavataikuussarjoissa. Erikoispalkintoja jakoivat Suomen Taikapiiri, Suomen viihdetaitelijat (muistaakseni ainakin se oli se) sekä Suomen taikurit kiertopalkintonsa. Lähitaikuussarjassa jaettiin palkinnot kolmelle parhaalle ja lavataikuudessa kahdelle. Minä tulin lähitaikuussarjassa toiseksi ja kannoin kotiin myös Taikapiirin erikoispalkinnon (hienoa oli, kun Taikapiirin palkinnon ojensi Robert Jägerhorn). Mietin jo siellä, mihin ihmeeseen pokaalini tungen, kun pieni palkintokaappini on jo aivan täynnä urheilumitaleja... Onneksi kaapin päälle mahtui.

Vaikka jäänkin melko paljosta paitsi Taikapäivillä, on siellä silti aina ihan mahtavaa. Nyt olin jo oikeasti kesän aikana miettinyt, että jos lopettaisin koko harrastuksen. Kuitenkin aina muita taikureita nähtyä ja itse jotain tehtyä (=esiinnyttyä) motivaatiota ja intoa riittää taas ihan eri tavalla. Eli ei, en ole lopettamassa taikomista. Se on aika mahtavaa.

Olin kovin otettu kaikista saamistani kiitoksista ja kehuista kisojen jälkeen. Erityisesti ihmiset tuntuivat pitäneen itseironiani määrästä, enkä minä edes tajunnut olevani niin kovin itseironinen. Ehkä se alkaa olla normaalia minulle. Siinä heti kisan jälkeen mukanani ollut kaveri sanoi monen ohikulkiessaan hymyilleen minulle ja nostaneen peukkunsa pystyyn. Kiva, että tekivät niin, mutta enhän minä sitä huomannut... Monet myös sanoivat, etteivät arvanneet minun olevan "niin hyvä". En oikein arvannut minäkään. Se oli aika hassua.


P.s. Turun junassa kuukausi sitten keskiaikamarkkinoille mennessäni minua Pasilassa ja Turussa auttanut mies sattui olemaan myös Gaala-show'ssa. "Onneksi olkoon, Ronja. Mä olen se häirikkö Turun junasta kuukausi sitten", sanoi hän gaalan jälkeen. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka hän tarkkaan ottaen on, mutta on kyllä maailma pieni!