Sain haasteen
Averyltä. Harvemmin olen mitään haasteita saanut ja vielä harvemmin niitä oikeasti vastaanottanut, joten nyt sitten pitää tehdä poikkeus...
Ja tässä ohjeet:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
Kiitoksia vaan, Avery.
Kuvan kopioimiseen piti käyttää pikkuveljen apua, koska puhesyntikka ei kertonut edes sen olemassaolosta...
Ja sitten asioita, mitä minusta ei vielä tiedetä? Hmm, tämä onkin haastavaa.
1. Minulla on muutamia ruokia, joiden hajukin etoo jo niin paljon, etten oikeasti suostu syömään niitä. Näihin kuuluvat maksalaatikko, punajuuri ja jossain määrin myös maksamakkara. Sinihomejuustoa ja oliveja olen oppinut vähän jo sietämään...
2. Pukeudun joskus yksin ollessani (tai yöllä, jos en satu saamaan unta) huvikseni korsettiin ja hameeseen. Vaihtoehtoisesti tungen itseni lakanakorsettiin ja pindaan itseni mahdollisimman rinnattomaksi, sitten kekkuloiden omistamassani miesten kauluspaidassa. Ja näitä siis vain silloin, kun muut eivät näe. Hivenen identiteettikriisejä, ehkä.
3. Syön aivan liikaa suklaata. Tavallinen Fazerin levy menee aivan kevyesti 45 minuutissa ja voin hakea seuraavana päivänä jo uuden. Se on niin hyvää.
4. Pitkitän ikävien asioiden hoitamista välillä mahdollisimman pitkälle. Avustajahakijoillekin olisi pitänyt jo lähetellä viestejä, mutta mutta... Sitten tulee kiire ja ahdistus ja kun on saanut asian tehtyä, miettii vaan, miksihän en tehnyt tätä aikaisemmin, kun siinä meni näin vähän aikaa kuitenkin.
5. Pienten lasten leluilla on oikein kiva leikkiä. Minulla saattaa riittää mielenkiinto sellaiseen jopa tunniksi, etenkin, jos ne pitävät ääntä.
6. Olen pitänyt oikeassa korvassani hopearengasta varmaan neljä vuotta, melkein yhteen putkeen. Minusta se on paljon mukavamman näköinen, kun on vaan toisessa korvassa pieni rengas. Aluksi pikkusiskoni kyselivät, miksi toisessa korvassa ei ole, mutta kaipa nekin ovat tässä jo tottuneet. En edes muista, milloin viimeksi olisin ottanut sen pois. Se on ainut korvis niiden alun harjoittelukorujen jälkeen, jota olen oikeasti pitänyt.
7. Minun 100 metrin ennätykseni on noin 15,50 s. Nykyään on hyvä, jos jaksan edes juosta 100 metriä. Kun lopetin yleisurheilun, minut valittiin paralympiavalmennettavien joukkoon. En käynyt yhdelläkään paralympialeirillä enää silloin, kun oikeasti kuuluin valmennusrinkiin.
Ja minulta tunnustuksen ja haasteen saavat:
Tytti,
Selda,
Liiolii,
Leen@,
Prognoosi,
Efraimin tytär ja
Kaisa.
*******
On minulla muutakin asiaa.
Äidilleni muutti joulukuun lopussa neljäs sijaislapsi, oikein suloinen 1,5-vuotias tyttö. Voin sanoa, että häntä oli hivenen vaikea vahtia kirjastossa. Äiti etsi niin keskittyneesti neljäsluokkalaiselle lukemista inhoavalle tytölle lukudiplomikirjaa, jonka hän suostuisi lukemaan, että lapsenvahtina oleminen napsahti minulle. Niin minä sitten kävelin toppatakin kahinan perässä ja yritin katsoa, ettei hän tee mitään pahaa eikä lähde kauhean kauas. Kun toinen vierastaa, eikä siksi anna koskea itseensä eikä puhu vielä hirveästi ymmärrettäviä sanoja, asetti se vahtimiselle omat haasteensa. Kuten tietysti sekin, että kirjasto oli minulle kuitenkin aika vieras ympäristö. Se tuli ainakin selväksi, ettei hän halunnut lukea kirjaa, kun laittoi kädessäni olevan kirjan takaisin hyllyyn.
Tässä muutaman päivän aikana, mitä olen äidin luona ollut sairastamassa, on tuonkin tytön käyttäytyminen minua kohtaan vaihdellut. Ensin hän vierasti, seuraavana päivänä leikimme jo ihan kunnolla yhdessä, sitten en taas saanut koskea häneen yhtään, enkä ainakaan nostaa syöttötuolista pois ja jos yritin leikkiä, hän juoksi karkuun. Sitten en taaskaan saanut koskea häneen, mutta vähän saatoimme leikkiä yhdessä leluilla ja sain jopa nostaa hänet syöttötuoliin ja sieltä pois. Eilen tämä puolitoistavuotias tiputti minut pianotuolilta, kun tahtoi itse soittaa.
*******
Olen nyt ollut flunssassa maanantai-illasta asti. Välillä jo luulin parantuvani oikeasti, mutta ei se ole minusta otettaan kuitenkaan hellittänyt. Ei ehkä hirveästi helpota asiaa, että nukun vetävän ikkunan vieressä... Olisi pitänyt siis jäädä kotiin sairastamaan, siellä kun eivät ikkunat vedä.
Oli oikein kivaa, kun pystyin hakemaan lääkekaapista ihan itse flunssalääkettä ja Buranaaa päänsärkyyn. Olen jo aika monta päivää syönyt äidin minulle syöttämiä flunssalääkkeitä, jotka minusta näyttävät ihan vaan muovikapseleilta ja jotka kuulemma väritykseltäänkin ovat keltaoranssit, mutta niiden nimeä en muista ulkoa. Pystyin kuitenkin etsimään ne sieltä lääkekaapista, koska pakkauksissa nykyään - kuten varmaan tiedätte - lukee pisteillä lääkkeiden nimet. Siten löysin myös sen Buranan, vaikken tuolla kaapilla ollut koskaan ennen itse käynyt. Oma lääkekaappi on vielä aika helppo, vaikkei pisteitä pakkauksissa olisikaan, mutta vieraammat kaapit taas eivät. Taitaa olla aika monta vuotta siitä, kun olen voinut oikeasti käydä itse hakemassa lääkekaapista jotain muutakin kuin laastareita ja ideaalisidettä.
Näin muuten unta, että minulla oli purkkapaketti, jossa luki sen nimi pisteillä, aika monella kielellä. Niitä muita kieliä en tosin tunnistanut. "Hipa, higa, loikka."
