Nolouksia

Joskus sokeuden takia tulee vastaan kovin noloja tilanteita. Useinmiten ne tulee ohittaneeksi vain olankohautuksella, mutta joskus noloudet jäävät kaivertamaan mieltä pidemmäksikin aikaa. Eikä ne silti loppujen lopuksi ole mitään pahoja nolauksia, kunhan vaan vähän nolottaa mokat. Tässä nyt muutama viimeaikainen noloukseni:

Menin Itäkeskuksessa bussiin, kun olin menossa Roihuvuoreen musiikinteoriatunnille. En aina ole ihan varma, tunnistanko Roihuvuoressa pysäkin, jolla minun on jäätävä pois. Niinpä pyydän kuljettajaa sanomaan, milloin pysäkkini tulee.

Astuin siis bussiin, leimasin korttini ja käännyin kuljettajaa kohti.

"Moi."

Vastausta ei kuulunut. Ajattelin kuljettajan olevan vain hiljaisempaa sorttia ja hieman epävarmasti jatkoin:

"Mun pitäisi jäädä pois siinä Kreijarinkujalla..."

Vastausta ei vieläkään kuulunut ja tajusin, ettei siinä olekaan kuljettajaa.

Luikin nopeasti istumaan kuljettajan takana olevalle penkille. Eniten ehkä ärsytti se, ettei etupenkissä istuneet kanssamatkustajat voineet sanoa mitään, vaan antoivat minun kaikessa rahassa nolata itseni puhumalla olemattomalle kuljettajalle.

Toinen "tyhjille seinille" puhuminen kävi koulussa, kun olin menossa kansliaan. Tiedän, ettei kanslian ovi ole auki, ellei siellä ole joku (tosin yhtenä päivänä kanslia oli oikeasti tyhjä ja ovi oli silti auki... Tai ehkä rehtori oli paikalla oman suljetun ovensa takana, en tiedä). Menin siis kanslian avoimesta ovesta sisään, kävelin tiskille ja samalla tervehdin kanslistia. En saanut mitään vastausta. Pyörin hämmentyneenä paikallani ja mietin, että onkohan siellä nyt sitten kuitenkaan ketään.

Hetken pyörittyäni kanslisti puhui, puhelimeen. Hän istui kuunnellessaan aivan hiljaa ja hievahtamatta, niin, etten minä vaan tajunnut hänen olevan paikallla.

Viime viikolla nolotti hiukan, kun sekoitin kaksi ihmistä toisiinsa. Koulun ruokalassa yksi poika jotain jutteli kaverilleni ja kun oli asiansa sanonut, minä kysyin häneltä:

"J, aiotko sä herätä huomenna?"

Syömään kanssani tullut ystäväni kysyi: "Aikooko kuka herätä huomenna?"

"No J."

"Missä se on? Tossa on E."

En ollut ikinä kuvitellutkaan, että olisin voinut sekottaa ne kaksi ihmistä toisiinsa. Niin nyt kuitenkin kävi. Koulussamme on kaksi muuta poikaa, jotka sekoitan kovin helposti toisiinsa, heidän kanssaan olenkin kovin varuillani, enkä puhuttele nimeltä, ellen ole ihan täysin varma. Kuulemma he näyttävätkin melko samanlaisilta ja ystäväni oli aluksi luullut heidän olevan veljeksiä.

*******

Istun Iiriksen aulassa asiakaskoneella. En oikeastaan tiedä, miksi. Olen jo asiani täällä hoitanut ja vain jäin tähän, kun ei minulla ole muutakaan tekemistä. Pariin kertaan olen jo miettinyt, pitäisikö minun ilmaista itseni tässä lähistöllä liikkuneille sokoille, jotka tuntevat minut ja jotka minä tunnen. En ole sanonut kenellekään mitään. Jotenkin nautin siitä, että voin olla paikalla kenenkään tietämättä - ehkä vähän julmaa, mutta ei se mitään. He tosin olivat sen verran kaukana, että vaikka olisivatkin olleet näkeviä, tuskin olisivat minua huomanneet. Kohta taidan kuitenkin tuolle yhdelle kertoa olevani tässä, hän kun on ollut vieressäni valokuvattavana jo jonkin aikaa.