Nolouksia

Joskus sokeuden takia tulee vastaan kovin noloja tilanteita. Useinmiten ne tulee ohittaneeksi vain olankohautuksella, mutta joskus noloudet jäävät kaivertamaan mieltä pidemmäksikin aikaa. Eikä ne silti loppujen lopuksi ole mitään pahoja nolauksia, kunhan vaan vähän nolottaa mokat. Tässä nyt muutama viimeaikainen noloukseni:

Menin Itäkeskuksessa bussiin, kun olin menossa Roihuvuoreen musiikinteoriatunnille. En aina ole ihan varma, tunnistanko Roihuvuoressa pysäkin, jolla minun on jäätävä pois. Niinpä pyydän kuljettajaa sanomaan, milloin pysäkkini tulee.

Astuin siis bussiin, leimasin korttini ja käännyin kuljettajaa kohti.

"Moi."

Vastausta ei kuulunut. Ajattelin kuljettajan olevan vain hiljaisempaa sorttia ja hieman epävarmasti jatkoin:

"Mun pitäisi jäädä pois siinä Kreijarinkujalla..."

Vastausta ei vieläkään kuulunut ja tajusin, ettei siinä olekaan kuljettajaa.

Luikin nopeasti istumaan kuljettajan takana olevalle penkille. Eniten ehkä ärsytti se, ettei etupenkissä istuneet kanssamatkustajat voineet sanoa mitään, vaan antoivat minun kaikessa rahassa nolata itseni puhumalla olemattomalle kuljettajalle.

Toinen "tyhjille seinille" puhuminen kävi koulussa, kun olin menossa kansliaan. Tiedän, ettei kanslian ovi ole auki, ellei siellä ole joku (tosin yhtenä päivänä kanslia oli oikeasti tyhjä ja ovi oli silti auki... Tai ehkä rehtori oli paikalla oman suljetun ovensa takana, en tiedä). Menin siis kanslian avoimesta ovesta sisään, kävelin tiskille ja samalla tervehdin kanslistia. En saanut mitään vastausta. Pyörin hämmentyneenä paikallani ja mietin, että onkohan siellä nyt sitten kuitenkaan ketään.

Hetken pyörittyäni kanslisti puhui, puhelimeen. Hän istui kuunnellessaan aivan hiljaa ja hievahtamatta, niin, etten minä vaan tajunnut hänen olevan paikallla.

Viime viikolla nolotti hiukan, kun sekoitin kaksi ihmistä toisiinsa. Koulun ruokalassa yksi poika jotain jutteli kaverilleni ja kun oli asiansa sanonut, minä kysyin häneltä:

"J, aiotko sä herätä huomenna?"

Syömään kanssani tullut ystäväni kysyi: "Aikooko kuka herätä huomenna?"

"No J."

"Missä se on? Tossa on E."

En ollut ikinä kuvitellutkaan, että olisin voinut sekottaa ne kaksi ihmistä toisiinsa. Niin nyt kuitenkin kävi. Koulussamme on kaksi muuta poikaa, jotka sekoitan kovin helposti toisiinsa, heidän kanssaan olenkin kovin varuillani, enkä puhuttele nimeltä, ellen ole ihan täysin varma. Kuulemma he näyttävätkin melko samanlaisilta ja ystäväni oli aluksi luullut heidän olevan veljeksiä.

*******

Istun Iiriksen aulassa asiakaskoneella. En oikeastaan tiedä, miksi. Olen jo asiani täällä hoitanut ja vain jäin tähän, kun ei minulla ole muutakaan tekemistä. Pariin kertaan olen jo miettinyt, pitäisikö minun ilmaista itseni tässä lähistöllä liikkuneille sokoille, jotka tuntevat minut ja jotka minä tunnen. En ole sanonut kenellekään mitään. Jotenkin nautin siitä, että voin olla paikalla kenenkään tietämättä - ehkä vähän julmaa, mutta ei se mitään. He tosin olivat sen verran kaukana, että vaikka olisivatkin olleet näkeviä, tuskin olisivat minua huomanneet. Kohta taidan kuitenkin tuolle yhdelle kertoa olevani tässä, hän kun on ollut vieressäni valokuvattavana jo jonkin aikaa.

Nukkuu, ei nuku, nukkuu, ei nuku...

Kumpa vielä osaisi päättää, nukkuako vai eikö.

Viime viikon alussa ihmettelin, mistä ihmeestä tätä unta riittää. Olin koko ajan väsynyt, nukuin vähintään 9 tuntia yössä, en meinannut herätä silloinkaan, väsytti koulussa... Väsytti ja väsytti. Sitten yhtäkkiä valvoin koko yön ilman mitään syytä. Menin ajoisa nukkumaan ja yritin nukkua, mutten nukkunut. Nukahdin joskus tuntia ennen herätyskellon soittoa, sammutin herätyksen ja laitoin sen soimaan 20 minuutin päähän. Sammutin sen jälleen ja heräsin 5 tuntia myöhemmin.

Valvotun yön jälkeen taas uni maittoi ja nukuin normaalisti muutaman yön, vähän vaan meni myöhään aina nukahtaminen enkä saanut siis riittävästi unta yössä. Sunnuntai-iltana kaveri sanoi, että on hyvä tilaisuus saada unirytmi kuntoon - hän tarkoitti aikaisin nukkumaan menemistä. Menin nukkumaan heti, kun vain pääsin (ei niin kovin aikaisin) ja makasin sängyssä hereillä koko yön.

Tällä kertaa en nukahtanut lainkaan, en edes herätyskellon jälkeen. Okei, olin edellisestä kerrasta viisastunut sen verran, etten enää jäänyt sänkyyn. Nousin pystyyn ja lähdin kouluun toiveena, että pysyisin hereillä koko päivän ja vielä koko illan, että saisin taas illalla nukuttua.

Suunnitelmani onnistui ja unirytmin korjaamiseen käytettiin jälleen yhtä valvottua yötä. Nukuin taas ihanat 9 tuntia ja olin oikein onnellinen siitä, että sain nukuttua. Ärsyynnyin koulussa siitä, etten yksinkertaisesti vaan pysynyt oikein hereillä kahdella viimeisellä tunnilla ja meni puolet tunnista ihan hukkaan, kun ei ole mitään hajuakaan, mistä siellä on puhuttu. En oikein tajua, miksen pysynyt hereillä - olinhan nukkunut!

Viime yö oli taas ihan mielenkiintoinen. Menin ajoissa nukkumaan ja nukahdinkin ihan, oli oikein makoisaa. Ensimmäisen kerran heräsin kahdelta. Olin hereillä liian pitkään. Nukahdin kuitenkin uudestaan, heräsin neljältä. Taas nukahdin - aika nopeasti jopa - ja heräsin lopullisesti viideltä, aivan liian aikaisin kellonaikaan nähden. Olin täysin virkeä. Yritin vielä nukkua, muttei siitä tullut enää mitään, joten lopulta nousin.

Koulussa pysyin ihan hereillä, iltapäivästä alkoi kyllä väsyttää aika hirvittävästi. Kotiin tullessa meinasin nukahdella bussissa ja viimein kotiin päästyäni ajattelin ottaa pienet tirsat. Makasin koomassa 2 tuntia. En oikeastaan nukkunut, mutten kyllä myöskään tajunnut ympäristöstä yhtään mitään. Välillä havahduin vilkaisemaan kelloa ja jatkoin vaan koomailuani.

Rasittavaa tällainen. Pimeyden pitäisi lisätä unta, mutta minä en nyt oikein tiedä, lisääkö se vai vähentääkö se minun kohdallani. Kehoni ei selvästi osaa päättää, nukkuuko se vai ei.

*******

Päivän noloukset:

Kävimme kuunnelmaparini kanssa musaluokassa äänittämässä pari pianokappaletta kuunnelmaamme varten. Kun menimme luokkaan, aloin selittää parilleni uniongelmaani - hän tiesi valvotusta yöstäni ja sellaista. Tilitin hänelle sitä, kuinka olin yksinkertaisesti nukahtanut kahdella edellisellä tunnilla, vaikka tein kaikkeni pysyäkseni hereillä. Matikan tunnillakin havahduin vaan siihen, että nuo muut laskee tehtäviä... Pitäisikö minunkin? No, tässä vaiheessa tajusin, että kappas, luokassa olikin myös joku kolmas ja vähän epäröin, pitäisikö minun kertoa juttuni loppuun. Eihän sitä voinut siinä vaiheessa enää keskeyttää.

Parini varmisti minulta, ettei minua haittaisi jos opettajamme vääntää siinä samalla pari kuoron stemmalevyä kasaan. Samalla se opettajakin minua moikkasi. Hups. Eihän opettajien kuullen voi sanoa nukkuneensa tunnilla! Toivon, että se kuunteli niitä kuoron stemmajuttuja, eikä minun vuodatustani... Pikkuisen hävetti. Luulin oikeasti, että me olemme siellä kahdestaan.

Toinen vähän nolo sattui, kun lähdin ruotsin luokasta pois koekirjoitelman jälkeen. Pujottelin takarivin paikaltani kaikkien pulpettien välistä kohti ovea ja kävelin sen ohi. Tajusin homman aika nopeasti ja palasin yhden pulpetin taaksepäin (siinä luokassa ovi on noin puolessa välissä seinää). Yritin avata ovea ensin saranapuolelta, kun en löytänyt kahvaa... Siirryin oikealle puolelle ovea, mutten meinannut saada sitä lukkoa auki ja rymistelin sen kanssa hetken, ennen kuin pääsin pihalle. Ei vaan yksi ruotsinluokan ovi oikein toimi.