Olen ollut tämän viikon syyslomalla. Päätin jo aikoja sitten, etten koskekaan koko viikkoon koulujuttuihin, en edes pitkällä tikulla. Tavoitteen toteuttaminen ei tuottanut vaikeuksia. Tämä on ollut niin löysä, aikatauluton viikko, etten tiedä, milloin viimeksi olisi ollut tällaista.
Olen käynyt katsomassa (kuuntelemassa) Joutsenlampea, lukenut Risto Ahtia, suunnitellut kaverini kanssa kuunnelmaa, pohtinut kirjallisen ilmaisun lopputyötekstiäni (ainut vähänkään kouluun liittyvä asia), keskustellut kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, istunut Hesperian puistossa piknikillä, tavannut kavereita, leiponut ja syönyt banaanikakkua, ajatellut tulevaisuuttani... Eilen olin 30-vuotisjuhlissa, tänään olen nukkunut pitkään ja lukenut Harold Bloomia. Viikkoni on ollut rento, rentouttava ja sisällöttömyydessään kovin monisisältöinen.
Välistä löysin itseni miettimästä, mihin oikein aikani katoaa, vaikken tee mitään. Tunsin miltei huonoa omaatuntoa tehottomista päivistäni. Sitten annoin itselleni luvan olla syyslomalla tehoton.
Pidän syksystä. Pidän syksyn tuoksusta, hämäristä illoista, lehtikasoista, ruskan väreistä, vaikken sitä silmin voikaan enää nähdä, viilenevästä ilmasta. Syksy on rauhallinen vuodenaika, juuri sopiva tulevaisuuden ja oman sisäisen taiteilijuuden pohtimiseen.
Olen miettinyt viimeisen puolentoista viikon aikana kohtuu paljon, miksi haluan ilmaista itseäni taiteen keinoin. Miksi minä kirjoitan? Mitä kirjoitan? Miksi taion? Miksi esiinnyn? Mitä haluan sanoa? Mitä minulla on sanottavana? Mitä taide on ja mitä sen pitäisi olla?
Olen ärsyyntynyt tämän päivän taiteen "viihteellistymisestä", siitä, että kaiken pitää olla valmiiksi pureskeltua, kevyttä hauskaa, jonka vastaanottamiseen ei tarvitse käyttää juuri omaa energiaa. Silti en osaa yksiselitteisesti sanoa, mitä taiteen pitäisi minusta olla, tai mikä on taiteen ja viihteen ero. Taide ei ole yksiselitteistä. Sillä pitäisi olla jotain sanottavaa, jotain ajatuksia ja tunteita herättävää - ehkä enemmän kuitenkin niitä ajatuksia. Ihmiset ajattelevat liian vähän.
Voisin mennä Orivedelle kirjoittajakurssille, Ugandaan vapaaehtoistyöhön tai EVS:ään - mutten voi. Vuoden päästä koittava tulevaisuuteni, reilun puolen vuoden jakso ilman opiskeluja, on tällä hetkellä mahdollisimman sekavana palapelinä, palikat hajallaan. Ehkä minä vielä joskus tiedän, mitä vuoden kuluttua teen.
Uusia tuulia, uusi blogisivu
-
Yhdistin kaksi blogiani yhteen. Jatkossa juttujani urheilusta ja kaikesta
muusta mieleen tulevasta voit lukea uudelta sivustoltani. Kiitos kaikesta
ja terv...
7 kommenttia:
Tiedän tunteen. Mä en tiedä edes missä maassa asun vuoden päästä. Työsopimuksia on aina vuodeksi, pariksi kerrallaan, sitten saa taas lähteä. Ammattitauti, nääs.
Minua eniten tällä hetkellä rassaa se, että tiedän kyllä, mihin aion hakea jatko-opiskelemaan, mutten tiedä yhtään, mitä teen 3,5 vuotisen lukion ja jatko-opiskelujen välissä. Ensi syksylle minulla ei muutenkaan ole enää hirveästi lukiossa opiskeltavaa, ja sitten siinä olisi se kevät...
Orivesi on ihana! Voisinpa aina mennä sinne, jos saat järjestettyä niin mene ihmeessä :P Ihana henki ja saa siellä kirjotettuakin.
Ja tosta killin lopputyöstä tosiaan, pitäs kai ahdistua kun kaikki miettii sitä ja mä en oo ees puhunu Evan kanssa.... Nojaa. Kaikki aikanaan kaiketi..
Orivedellä voi opiskella myös etäopintoja, kuten itse teen.
Avery: Täytyy katsoa. Se on aika kallis... Ja minulla on musiikkiopisto-opintoja kuitenkin Helsingissä. Ehkä löydän tälle kaikelle vielä ratkaisun.
Älä ahdistu killin lopputyöstä. Ei se ole niin vakavaa. Aikaa on.
Louise-Veronica: Joo, niin voi. Minä tykkäisin kuitenkin enemmän siitä paikanpäällä annetusta opetuksesta. Etenkin, kun yksi isoista ongelmistani tulevaisuuden suhteen on se, etten voi asua HOASilla, jos en ole opiskelija - ja mieluiten opiskele Helsingissä. Olen siis todennäköisesti reilun puoli vuotta ilman asuntoa. Sen lisäksi myös suurin osa tuloistani menee todennäköisesti katkolle, samaisen opiskelupaikan puuttumisen takia. Jos menisin Orivedelle, saisin asuinpaikan samalla (ainakin viikoiksi) ja voisin saada pitää tuloni.
Mä pääsin aikoinaan Orivedelle kirjoittajalinjalle, mutta en sitten mennyt, kun pääsin myös yliopistoon. Vähän harmittaa, että se jäi väliin, varmaan olisi ollut antoisa kokemus.
Kaikki selviää aikanaan vääjäämättä. Siedä enemmän, tiedä vähemmän, sanoi yks viisas nainen mulle kerran. Pala palalta tiedät, kun on oikea aika sille.
Lähetä kommentti