Huomenna koittaa se suuri päivä, jona minä menen koulumme yläsalin patjavarastoon moneksi tunniksi. Suomeksi sanottuna historian ylioppilaskirjoitukset.
Jännittääkö? Kyllä. Ei tosin enää läheskään niin paljon kuin tänään päivällä.
tänään minulla oli historian kurssikoe, jossa kirjoitin kaksi aivan säälittävän huonoa esseetä. Kokeen jälkeen sain vielä räplätä konetta, joka oli lainattu Näkövammaisten keskusliiton tietokonelainaamosta kirjoituksiani varten. Minun oli tarkoitus varmistaa, että pistenäyttö toimii koneessa mukavasti, koska edellisellä räpläyskerrallani se ei ihan toiminut. Nyt olen kovin kiitollinen siitä, että tämä varmistus tehtiin.
Viime viikolla säädin koneen puhesyntikan asetukset haluamikseni ja koetin pistenäyttöäkin samalla laittaa. sain Jawsin jo ymmärtämään, mikä pistenäyttö sen pitäisi löytää, mutta kone ei sitten ymmärtänyt samaa, koska en voinut yhdistää sitä konetta nettiin, jota kautta olisin saanut pistikseni mukavasti asennettua. Siinä touhuilun lomassa kone yhtäkkiä sammutti itsensä ja uudestaan käynnistyttyään sanoi: "tapahtui peruuttamaton järjestelmävirhe." Öh, anteeksi kuinka... Okei, jälleen uudelleen käynnistettyä kone toimi ihan normaalisti, mutta pistenäytöstä se ei edelleenkään tykännyt.
Tänään minulla oli sitten pistenäytön asennus-CD mukana (tai ei ollut, kuvittelin vaan niin; tämän päivän aikana on selvinnyt myös, ettei se levy sisällä mitään ajureita tai mitään sellaista) ja pääsin yrittämään uudestaan sen asentamista. Koulun atk-vastaava opettaja istui vieressäni, kun asentelin pististä samaan tapaan kuin niin moneen kertaan ennenkin omille koneilleni. Yhtäkkiä tietokonelainaamon läppäri meni tileen. Opettaja yritti painaa alt+ctrl+del, mutta mitään ei tapahtunut. Virtanappula sammutti koneen. Virtanappula sai koneen myös päälle, mutta windowsia ei auki saatu. Kone jopa kyseli - moneen kertaan - käynnistetäänkö Windosindows vikasietotilassa vai normaalisti, mutta vaikka kuinka joka kerta valittiin normaali käynnistys, siitä pidemmälle ei koskaan päästy. ATk-vastaavamme tässä vaiheessa totesi, ettei osaa tehdä koneelle enää yhtään mitään ja soitti ilmeisesti jollekin kaupungin atk-tukihepulle (en tiedä, kuka se tarkalleen oli), joka lupasi tulla paikalle heti, kun pääsee. Minä pääsin syömään.
Syötyäni sain kuulla atk-tuen tulleen koululle, mutta että hän ei ole vielä ehtinyt tehdä koneelle mitään. "Tule puolen tunnin päästä uudestaan." Niinpä luin hetken historiaa ja palasin opettajan huoneen ovelle kyselemään, kuinka kone nyt voi.
Atk-tuki oli saanut koneen toimimaan ja pistenäytön asennettua (yhdisti sen koneen nettiin, mitä minä en saanut tehdä), mutta oli sitä mieltä, että se on huono ja epäluotettava kone. Voinen täysin allekirjoittaa tuon lausunnon kahden vajaan puolituntisen räpläyskerran kerusteella. Vaihtoehtoja oli kolme: haetaan Iiriksestä tietokonelainaamosta uusi kone; asennetaan koulun koneelle tarvittavat ohjelmat tai kirjoitan omalla koneellani, mikäävaatisi koneen täydellistä "tappamista", kuten atk-vastaava opettajamme asian ilmaisi. Minä olisin luottanut omaan koneeseeni eniten, mutta se kuulemma oli viimeinen vaihtoehto. Opettaja tarjosi minulle mahdollisuutta lähteä kotiin, minä olin kuitenkin halukkaampi pysyttelemään koululla ja varmistamaan, että saan huomiseksi toimivan koneen. Niinpä päädyin taas lukemaan hetkeksi hissaa (okei, luin päivän Hesarin).
Opettajan opastaessa minut pistorasialliseen, rauhalliseen lukupaikkaan tuli atk-tukihenkilö paikalle ja kertoi soittaneensa tietokonelainaamoon. "Mä saan sieltä kohta sähköpostilla ohjelmat, asennetaan ne koulun koneelle. Siinä menee ehkä puoli tuntia." Taas minulle tarjottiin mahdollisuutta mennä kotiin ja atk-tuki otti puhelinnumeroni ylös, jotta voi sitten ilmoittaa imiulle, kun kaikki on ksessa. Halusin kuitenkin vielä jäädä paikalle, jotta saan laitettua puhesyntikan asetukset kivasti, eli käytännössä puhumaan nopeammin. Reilun puolituntisen jälkeen minut haettiin koulun koneen äärelle laittamaan asetukset sellaisiksi kuin ne halusin. Koneessa oli kiinni - toimiva - pistenäyttö ja puheohjelma oli hetkessä varustettu haluamillani asetuksilla, paitsi että siinä ei ollut mikropuhea (suomenkielinen syntetisaattori, joka puhuu paljon mukavemmin kuin Jawsin mukana tuleva eloquence). Taas soitettiin keskusliittoon. Sieltä kysyttiin, sattuisiko minulla olemaan mikropuheen asennuslevyä. On joo, kotona.
Atk-tukihenkilö: "Sä siis haluat sen mikropuheen tähän?"
Minä: "Joo, se olis kovin kiva."
Atk-tuki, puhelimeen: "'Se olis kiva', oli virallinen lausunto."
Lopputuloksena atk-tukihenkilö lähti koulun koneen kanssa Itäkeskukseen Iirikseen (minä ja opettaja lähdimme kotiin) ja kävi tietokonelainaamossa asennuttamassa mikropuheen ja palasi koneen kanssa koululle ja vei sen ilmeisesti valmiiksi kirjoituspaikalleni, patjavarastoon. Tietokonelainaamossa oli vielä varmistettu, että asetukset on kunnossa.
Ylimääräinen tietotekninen stressini poistui. Nyt ei tarvitse enää jännittää kuin sitä, osaanko.
Kävin ostamassa itselleni huomiseksi eväät: viinirypäleitä, karjalanpiirakkaa ja tummaa suklaata. En halunnut 200 gramman suklaalevyä, eikä Alepassa ollut pieniä levyjä kuin Pandalta. Otin sen ja vasta hetken päästä tajusin, että oli muuten huono ostos. Eväissä - kuten vaatteissakaan - ei saa lukea mitään. Pandan suklaa on pakattu vain muoviin, eikä siinä siis ole foliokäärettä, jossa ei olisi tekstiä. Enhän minä mitään tuosta muovin tekstistä voisi hyötyä, mutta säännöt on säännöt. täytynee itse kääräistä suklaa folioon, jonka toivottavasti löydän jostain kaapista.
Loppuillan katson lipa kerran ihmistä. Oli tarkoitus katsoa sitä koko päivä, mutta vähän viimeisen viikkoni lukusuunnitelma petti ja tälle päivälle jäikin muutama kymmenen sivua luettavaksi. Koululla konesäädöissäkin meni hiukan enemmän aikaa, mitä oletin. Minulla oli myös joskus ajatuksena, että ehdin katsoa koko Olipa kerran ihminen -sarjan ennen kirjoituksia, muta utta siihen en ihan nyt kyennyt.
