Näin kesäloman alun kunniaksi pienompelimossani on ollut jälleen töitä. Lupasin joskus aikoja sitten ystävälleni, että teen hänelle umpikaavun. Kevään aikana suunnittelimme kesälle kaikkea hauskaa puuhaa (siitä ehkä myöhemmin), johon kaapua tarvitaan. Niinpä marssin kesän ajaksi avustajakseni palkanneeni lukiokaverini kanssa kangaskauppaan ostoksille. Mukaan tarttui vihreää ja sinistä kangasta.

Olen tehtaillut umpikaapuja kaavun päivässä. Tarkalleen yhden kaavun tekemiseen on mennyt joku muutama tunti. Kaapumme ovat kovin yksinkertaista mallia: suorakulmaisia paloja, jotka vain ommellaan yhteen. Okei, en voinut vastustaa kiusausta leikata hihaan pientä pyöriötä ja hupun kanssa sai vähän miettiä, mutta kovin yksinkertainen sekin on. Kaapu on kovin mukava vaate, sellaista voisi ihan oikeasti pitää päällään. Siis ainakin, jos muutkin pitäisivät... En minä ihan niin friikki tahdo olla. Aion kuvauttaa hienot kaapumme tässä lähiaikoina.

Eilen ja toissapäivänä tein kaapuja, tänään värjäsin paitaa. Vaatekaappini perukoilta löytyi vanha valkoinen poolopaita, jonka hihat olivat vähän lyhyet ja kaulus kovin ahdistavan tiukka. Leikkasin hihat ja kauluksen pois ja niin minulla oli mukava hihaton paita kesäksi.

Ensin olin valkoiseen ihan tyytyväinen, mutta sitten ajattelin sen kuitenkin olevan ehkä vähän tylsä... Kävin kaupasta ostamassa vihreää kangasväriä, väänsin paidan parille solmulle ja pistin likoamaan. Nyt se roikkuu kuivumassa, enkä tiedä yhtään, onko värjäykseni onnistunut ja millainen paidasta on tullut. Pitänee pakottaa veli piakkoin katsomaan.

Vaatteiden valmistus ja tuunaus ei tähän lopu. Lukiokavereiden kanssa suunnittelimme menevämme kesän aikana Suomenlinnaan teekutsu-piknikille, jossa on pukukoodina leveähelmainen kesämekko tai polvihousut. Ensin olin aivan varma, että laitan polvihousut. Loppujen lopuksi en keksinytkään mitään kivaa yläosaa polvihousuilleni, joten päätin toteuttaa kesämekon, jota jo joskus maalis-huhtikuussa suunnittelin toisen kaverin pohtiessa historiallista piknikkiä. Niinpä sinistä kaapukangasta tuli ostettua sen verran enemmän, että siitä saa tehtyä myös nätin kesämekon.

Kesämekon kaavojen piirtäminen on ollut kovin mielenkiintoista. Olen varmaan aina ihmetellyt, miten kummassa äitini osaa piirtää itse kaavoja, mutta nythän minä olin tekemässä sitä ihan samaa! Kaavapaperia minulla ei tosin ollut, eikä leivinpaperi toiminutkaan kovin hyvin... Kiinnitin kaksi A4-paperia yhteen, jotta sain riittävästi paperipinta-alaa kaavalleni. Niin minä sitten piirtelin mekon yläosan etu- ja takakappaleiden kaavoja aivan tyytyväisenä.

Helma ei ehkä tarvitse niin kovin tarkkaa kaavaa, mutta hihan kanssa minulla on jälleen vähän ongelmia. Haluaisin tehdä sellaiset puhvimaiset hihat, mutten oikein tajua, millainen kaava pitäisi piirtää pallohihalle. Ehkä kysyn neuvoa äidiltäni, vaikka toisaalta haluaisin tehdä ihan ilman hänen neuvoaan , tai sitten kokeilen vain jotain. Minua myös hiukan mietityttää, riittääkö kangas sittenkään ihan kaikkeen. Onneksi sitä saa kaupasta lisää.

En itsekään oikein käsitä miksi, mutta maanantai-iltana leikkelin kankaita täysin jonkun flow-tilan valtaamana. Olin aivan onnessani lattialla polvillani vain leikkaamassa kangasta. Sama flow jatkui ompelukoneen ääressä, enkä todellakaan tajunnut yhtään ajankulua. On hassua, miten joku tuollainen voi tuottaa niin paljon mielihyvää. Siinä alkoi jo vähän pohtia, josko sittenkin lähtisi opiskelemaan vaatetusalaa. Toisaalta jos sitä tekisi työkseen, voisi hommaan hieman leipääntyä, eikä se enää olisikaan niin suuri mielihyvän lähde, kun olisi pakko tehdä. Nyt minua ajaa vain sisäinen pakko - ja se on kovin motivoivaa.

*******

Aloitin eilen syksyn historian ylioppilaskirjoituksiin kertaamisen. Aloin lukea ensimmäisen kurssin kirjaa alusta. Totesin, että on helpompi lukea ja kerrata, jos aloitan sen heti kättelyssä. Ei tule sitten loppukesästä paniikkia, etten ole tehnyt mitään, enkä osaa, enkä ehdi. Nyt mietin vain, miten kummassa pystyn oikeasti omaksumaan sen kaiken kuuden kurssin sisällön niin, että osaan kirjoituksissa jotain. Siinä on niiin paljon asiaa. Kurssikokeet ovat vielä hyvin helppoja, kun ei tarvitse osata oikeastaan mitään muuta kuin sen kurssin sisältö, mutta ylppärit... Minulla on kyllä melkein lukusuunnitelma kesäksi (paljon historiaa, taikatemppuja ja hieman englantia) ja aion tehdä koko lukion historian sisällöstä sellaisen aikajanan, josta näkee suoraan, mitä kaikkea milloinkin tapahtui. Ehkä se helpottaa kokonaisuuden ymmärtämistä.

Niin, kesän puuhiini sisältyy ja tulee sisältymään melkoisen paljon myös taikuutta. Täytyy todella harjoitella juniortaikureiden SM-kisoihin, vaikka harjoitteleminen onkin vain lahjattomille. En koe olevanikaan kovin lahjakas sillä alalla, joten harjoitteleminen sopii minulle.

*******

Tänään aloitin mukavasti kesätyöni kahvitauolla. Loppupäivän soittelin ihmisille ja haastattelin heitä lehtijuttuuun. Oikein hauskaa on. Sain myös Iirikseen kulkuluvan, joten pääsen kulkemaan portaita ja minun täytyy aina töihin tullessani ja sieltä lähtiessäni kirjata itseni sisään ja ulos. Iiriksessä on hauska puhuva laite sitä varten.

Työyhteisölläni on tapana kysellä kahvitauolla Metro-lehden kymmenen kysymystä, viljellä huonoja vitsejä ja pitää huoneiden ovia auki. Aukinaiset ovet ensin ahdistivat minua, etenkin, kun piti soitella ihmisille. Ahdistukseni helpotti, kun yksi vakituinen työntekijä sanoi laittavansa oven kiinni tehdessään puhelinhaastatteluja. Niin siis minäkin tein. En olisi malttanut lopettaa lehtijutun kirjoittamista ja kotona piti sanoa itselleni moneen kertaan, ettei minun tarvitse tehdä sitä kotona valmiiksi, huominen työpäivä on sitä varten.

Minusta on mukavaa, että minun annetaan tehdä itsenäisesti töitä. Pidän itsenäisestä työskentelystä, pidän kirjoittamisesta ja ihmisten haastattelemisesta - vaikken olekaan siinä kovin hyvä. Olen iloinen kesätyöpaikastani.

Ensimmäisen päivän jälkeen voin ainakin sanoa viihtyväni töissä.

Ensimmäinen työviikko

Olen kesätöissä pääosin Näkövammaisten keskusliiton lastenkuntoutuksessa. Pääosin siksi, että piipahtelen sieltä välillä muillakin keskusliiton osastoilla.

Lastenkuntoutuksessa ei olekaan nyt kesäkuun alussa kahta kuntoutuskurssia, jotka tässä olisi pitänyt olla, joten teen vähän mitä sattuu -hommia. Maanantain ja tiistain pääsin kyllä viettämään aikaa parin näkevän sisaruksen kanssa, kun heidän perheensä oli yksilöllisellä kuntoutusjaksolla. Sain siis olla ne kaksi ihanan lämmintä päivää ulkona. Pääsin uimaankin. Sain moneen kertaan kuulla toteamuksen: "Sä et nää mitään." Minulta myös kysyttiin monta kertaa, näänkö tämän ja tämän asian ja tyytyväisenä se pikkupoika sanoi: "Sä et nää mua!" "En nääkään, mutta ei se haittaa. Mä kuulen sut!"

Keskiviikkona siivosimme toimintaterapeuttiopiskelijan kanssa puolet pelikaapista ja merkkasimme pelien nimiä pisteille. Sen jälkeen yritin päästä keskusliiton langattomaan verkkoon, mutta jostain syystä se ei suostunut päästämään minua selaimeen, vaikka Outlookilla sainkin sähköpostini luettua.

Eilinen työpäivä jäi hiukan lyhyeksi, kun kävin aampäivästä vääntämässä ruotsin uusintakokeen. Iltapäivällä olinkin sitten keskusliiton äänittämössä pakkaamassa levyjä. Ainakin Kuurosokeiden uutisposti - vai mikähän se oli - tuli siinä laiteltua kuoriin. Se oli melko yksitoikkoista hommaa, täytyy myöntää. Sen jälkeen minulle kyllä esiteltiin äänittämön studioita ja tarkkailukoppeja ja kerrottiin muutenkin heidän toiminnastaan siellä ja teknisistä laitteista. Levyjen polttorobotit olivat aika vinkeitä kavereita.

Vaihe 1: avaa kuoren läppä, ota levy tapista,
Vaihe 2: laita levy kuoreen,
Vaihe 3: poista läpästä suojamuovi, liimaa läppä kiinni,
Vaihe 4: laita kuori pinoon ja irrotettu suojamuovi roskakasaan.

Tämän päivän vietin puhelimessa veljen ja äidin kanssa, sähköposteja lukemalla, katselemalla lyhyttä videonpätkäää, jonka oli nähnyt muutamaan kertaan ennenkin, ja istumalla englanninkielisessä väitöstilaisuudessa. Helinä Hirnistä leivottiin joku... käyttäytymistieteiden (?) tohtori. Aiheena hänellä oli jollain tavalla näkövammaiset lapset ja kohokartat, älkää kysykö minulta lisää.

Olen tämän viikon majoittunut vanhimman veljeni luona Espoossa ja kulkenut sieltä ihan itsenäisesti julkisilla Iirikseen. Oikeastaan veli tai veljen vaimo on saattanut minut joka päivä bussipysäkille, mutta siitä eteenpäin olenkin sitten ihan itse mennyt. Veljen vaimo piti minulle hiukan liikkumistaidonohjausta ja opetti reitin bussipysäkiltä heidän ovelleen, että pääsen sentään itsenäisesti sisään.

Jos haluatte ylimääräistä jännitystä normaaliin työ- tai koulumatkaan, kulkekaa julkisilla ennalta tuntematonta reittiä silmät sidottuna. Voin sanoa, että siinä tuntee itsensä oikein kunnolla pieneksi, jännittyneeksi eläimeksi, joka takuulla lähtee pinkomaan pakoon heti, kun joku tekee jotain yllättävää. Minut oli evästetty suullisilla neuvoilla siitä, mistä tiedän, milloin bussi on Itäkeskuksessa. "Siinä mennään aika pitkään suoraan ja sitten tulee se risteys, mistä käännytään siihen laiturille." Jokaisen pidemmän suoran jälkeen olin ihan valmis lähtemään bussista... Mutta kyllä minä oikeaan paikkaan päädyin. Enkä tietenkään ollut pyytänyt kuskia kertomaan, koska olemme Itiksessä. Maanantaina se tosin johtui siitä, että veli tuli samalla bussilla alkumatkasta, kun meni työpaikalleen, joten en siinä sitten alkanut mitään ihmeellistä kysellä.

Paluumatkat olivat alkuviikosta aivan yhtä jännittäviä. Siinä sentään pyysin kuskia jättämään minut oikealla pysäkillä pois, kun ei mikään päätepysäkki ole - kuten Itäkeskus. Siitä huolimatta jännitti ihan pirusti, kun koskaan ei voi olla täysin varma, muistavatko ne kuskit mitään sanoa. Tällekin pysäkille olin saanut suulliset ohjeet. "Siinä noustaaan kehä ykköselle, eli siis mennään melkeen 360 ympäri ylämäkeen ja sit se pysäkki on siinä." Itse asiassa siinä on yksi pysäkki välissä.

*******

Tänään sain HOASilta tiedon, että heillä olisi meille asunto. Kävimme katsomassakin sitä jo. Oikein mukava kaksio Pukinmäestä. Ihanasti seitsemännessä kerroksessa. Kyllä siellä onneksi hissi löytyy, mutta takuulla kävelen portaita (nih!).

Ostimme tänään teenkeittimen (virallisesti kahvinkeitin) ja leivänpaahtimen. Mikro meiltä löytyy, kuten kuulemma pyykkikonekin. En siis pääsekään kuskaamaan pyykkejäni aina äidille, höh.

Kohta asun Helsingissä! Ongelmaksi vaan tulee se, että muutto on heinäkuussa. Muuton ja helsinkiläiseksi rekisteröimisen jälkeen olisi saatava aika nopsasti Helsingin sossusta liikkumistaidon ohjaukseen tunteja ja myönteinen päätös avustajasta. Ihan kuin heinäkuussa mitään tapahtuisi missään.