Kesän kulku

Jokin elonmerkki pitänee täällä käydä antamassa, ettette luule minun jääneen autonalle tai pudonneen laiturilta, kuten tässä eräänä menneenä kesänä. Sen ajan, joka miminulle on viiden päivän kitaraleirin, yleisurheiluharkkojen ja yliopistoasioiden järjestämisen lisäksi jäänyt, olen käyttänyt täydelliseen pääntyhjentävään rentoutumiseen ja käsitöihin. Ehdin tosin myös piipahtaa päivän Turussa ja melkein Suomenlinnassa, mutta ilma oli niin ikävä, ettemme ihan sinne asti raaskineetkaan mennä.

Mutta se kitaraleiri.

Minun on pitänyt 11-vuotiaasta saakka mennä kesällä Ikaalisiin kitarakesä-leirille. Tähän vuoteen asti leiri on ollut joko a) liian kallis, b) sellaiseen aikaan, etten ole päässyt tai c) molemmat edellämainitut. Hinta (erityisesti Ikaalisten kylpylän hotellimajoitus) tietysti nytkin kirpaisi, mutta pakko sinne oli viimein päästä, kun opettajani on sitä mainostanut jo vuosia. Tänä vuonna houkuttimena oli myös saada luutunsoitto-opetusta heti luutun saatuani.

Sain luutun postista pari viikkoa sitten maanantaina (se oli lojunut siellä jo perjantaista, mur) ja lähdin tiistaina leirille. Koska leirillä omien soittotuntien lisäksi oli luvassa myös yhteissoittoa, oli minulla matkassa sekä luuttu että kitara. Omilla tunneilla soitin lähinnä luuttua, orkestereissa kitaraa.

Musiikkiopistossa on tullut pieni kamariorkesterisoitto tutuksi ja sitä tuollakin harjoitettiin. Minulle uusi asia oli soittaa isossa, noin 50 hengen orkesterissa. Meidän orkesterissamme oli vain kitaroita.

Pienessä kamarimusiikkiryhmässä opettaja on aina voinut hyvin kertoa minullekin erikseen, mistä kohdasta harjoittelemme kulloinkin. Tässä isommassa orkesterissa ei minua huomioitu erityisesti lainkaan ja etukäteen jännitin, kuinka oikein tiedän, milloin pitää alkaa soittaa ja mitä. No, harjoituksissa orkesterinjohtaja laski usein tahteja ääneen ja opettajani minulle tekemässä harjoitusnauhassa oli kerrottu nuottiin merkityt ”harjoitusnumerot”. Näin olin suurimman osan ajasta täysin perillä siitä, missä mennään.

Leirin loppukonsertissa en ollut ihan niin mallikkaasti mukana. Minulla ei oikein ollut haisua siitä, milloin muu orkesteri kumarteli. Stressasin sitä paljon enemmän kuin itse soittamista ja mokailin siinä ilmeisen lahjakkaasti – ainakaan en ollut pystyssä ihan joka kerta, kun muut.

Luuttu on aivan mahtava soitin. Oli hyvä, että sain heti alkuun asiantuntevaa opetusta. En ainakaan oppinut aluksi soittamaan väärin. Koska luutussa – toisin kuin kitarassa – on parikielet, soittotekniikka on hieman erilainen. Luuttu on luonnostaan melko hiljainen soitin ja siksikin sitä on soitettava vähän eri tavalla kuin kitaraa. On myös hassuja luutunsoiton perinteitä, joita edelleen luutistit noudattavat. En nimittäin ymmärrä, miksi kummassa pikkurilliä pidetään kannessa kiinni, mutta niin vain minäkin teen sen nykyään jo ihan luontevasti.

Kuvan luutustani liitän mukaan, kunhan saan sen kamerasta pihalle (muuten vaikka heti, muttei ole juuri silmiä kertomassa, mikä niistä kuvista on luuttu).

Huomenna suuntaan Iisalmeen vammaisyleisurheilun sm-kisoihin. Ensi viikolla selviää, onko kansainvälinen paralympiakomitea myöntänyt minulle villiä korttia Lontooseen. Jos ei, aloitan suomen kielen opinnot elokuun lopussa (sosiologiaan en päässyt sisään).

Sellaista. Kesälomaa on vielä viikkoja edessä, suunnitelmia paljon, mutta niiden toteutumisesta en uskalla sanoa mitään.

Kirjoitukset ohi, elämä alkaa taas

Historian kirjoitukset viime perjantaina meni... Ihan hyvin. Mitään tietoteknisiä ongelmia ei ollut, vaikka viimeisenä valvojana ollut rehtori ei ollut ihan tehtäviensä tasalla siinä vaiheessa, kun minun piti tulostaa tehtäväni. Koneella kirjoittaessa tehtävät tulostetaan eri tietokoneelta ja koska minulla ei saanut olla avustajaa mukana (olin unohtanut hakea sellaista oikeutta), oli "kolmosvalvojan" tehtävänä auttaa minua tulostuksessa. Se toinen kone kun ei puhunut.

Ensinäkemältä koe vaikutti helpolta ja mukavalta yleistietoläpinältä. Tarkemman tarkastelun myötä tulin tulokseen, että kai täällä pitää jotain vähän enemmänkin tietää. Kirjoittaminen oli yllättävän mukavaa ja rentoa, kiire minulla ei ollut missään vaiheessa. Olisin ehtinyt kuudessa tunnissa pois ihan helposti, mutta koska minulla kerta on käytettävissä lisäaikaa, niin miksi en sitä hyödyntäisi. Rauhassa kirjoittelin ja pidin välillä taukoja, joiden aikana mietin jotain niin hyödyllistä ja asiaan kuuluvaa kuten kuinka monta sivua pisteillä olevassa tehtävävihossani on (15). Istuin puoli tuntia yliaikaa.

Kotiin tultuani tarkistin heti, olinko muistanut mustan surman ajankohdan oikein. Olin, tai siis en. Ensiksi kirjoitin aivan oikean vuosisadan, mutta sitten aloin kovin epäillä itseäni ja vaihdoin sen vääräksi. Hitusen harmitti. Katsoin myös YLE:n abitreeneistä, mitä ihmiset olivat kyselleet kokeesta ja se hieman vähensi itsevarmuuttani kokeen sujumisesta. Melkein jokaisessa kysymyksessä, joissa ihmiset kysyivät "riittikö, kun mainitsi sitä, tätä ja tuota" en ollut maininnut niistä yleensä kuin ehkä yhden...

Alustavat pisteet tuli jo tällä viikolla. Näillä näkymin sieltä tulee M, saattaa päätyä vielä E:ksi. riiippuu vähän, nouseeko pisteeni YTL:ssä tai laskeeko rajat. Mutta M se ainakin on, ihan varmasti.

*******

Kirjoitusten jälkeen oli suuri huuma ja onni siitä, että aikaansa voi käyttää taas johonkin muuhun kuin pänttäämiseen - paitsi ettei olisi voinut. Meillä oli ja meni koeviikko. Motivaatiota viime perjantain jälkeen lukemiseen ei ollut tippaakaan ja tällä viikolla oli äidinkielen, psykologian ja matikan kokeet.

Äikässä teimme tämän syksyn ylppäripaketista esseet. Minä kirjoitin otsikolla "Bloggaan - olen siis olemassa." Kirjoitimme kurssin aikana kaksi esseetä ja minä tein molemmat tehtävänannosta, jossa oli pelkkä otsikko.

Psykologiaa olisi pitänyt lukea hiukan enemmän. Psyykkisistä itsesäätelykeinoista oman mielenterveyden huolehtimisessa pystyi sentään vielä aika helposti riipimään esseen kasaan, mutta humanistisen ja kognitiivisen psykologian ihmiskäsityksistä ei niinkään helposti. En odota sen kokeen arvosanalta yhtään mitään hyvää.

Matikankoe meni vielä surkeammin, kun en oikeasti ehtinyt/jaksanut/muistanut lukea siihen yhtään. Koeaamuna yritin nopeasti vilkaista kirjasta jotain, mutta siinä ei taaskaan ollut harjoituskokeita, joten meni sekin lukuyritys puihin. Palautin kokeen tyhjänä, vaikka olisinkin osannut tehdä niitä tehtäviä sen verran, että varmaan läpi olisin päässyt. Nyt voin mennä tekemään kokeen uusinnassa ja jopa lukea tällä kertaa.

Tänään meillä alkoi uusi jakso. Jotenkin olen onnistunut tekemään tästä kovin helpon löysäilyjakson. Tai oikeastaan joku muu on tehnyt sen minulle. Alunperin minulla nimittäin oli tässä jaksossa vielä enkkuakin (englanti 2-kurssi, joka minun on käytävä uudestaan, jotta saan etenemisesteeni pois), mutta joku oli siirtänyt koko kurssin toiseen jaksoon ja minulle ottanut sen kurssin vasta nelosjaksosta. Nyt tässä jaksossa minulla siis on kolme kurssia: uskontoa, psykologiaa ja filosofiaa. Tämä on ensimmäinen jakso koko lukion aikana, kun minulla ei ole matikkaa. Saatan tosin ehkä käydä yhden matikan kurssin itsenäisesti...
Saas nyt nähdä. Humanistipellenäkin on varmaan ihan kivaa yhden jakson verran.

*******

Kitarastani on ollut jo vuosia kansi haljennut, mutta nyt vidhoin vihdoin se kävi kävi huollossa liimattavana. Liikasen kitaraverstas on jossain kummallisella teollisuusalueella Herttoniemessä. Tiistaina kaverini kanssa kun vein kitaraa sinne, kävelimme varmaan puolisen tuntia, ennen kuin löysimme perille. Takaisin tulimme eri reittiä, mutta ei siinä paluumatkassa niin pitkään mennyt. Keskiviikkona kävin hakemassa kitarani korjauksesta avustajan kanssa. Olin ehkä vähän fiksumpi tai halusin vaan säästää aikaa: menimme Herttoniemeen taksilla.

Jotta akustisen kitaransoittoon saisi helposti erilaisia sointivärejä, pitäisi oikean käden kynsiä kasvattaa ja muotoilla ne oikein. Olen kovasti kasvatellut kynsiäni ja oikeasti se soundin ero kynnellisen ja kynnettömän soiton välillä on aika suuri. Senkin heti huomasi, kun kitaraopettajani muotoili kynteni enemmän oikean malliseksi (kyllä, opettajani viilasi kynteni, kahdella tunnilla). Nyt kuitenkin suuri kynsi-projektini on taas ollut aika hyödytön, koska kaksi kolmesta hienosta soittokynnestäni halkesi tällä viikolla. Toinen takertui ilmeisesti repun olkaimeen tms ja toiseen tuli ensin pieni halkeama, josta se sitten levisi. Taas pitää aloittaa kasvattaminen miltei alusta.

Huomenna minulla on koulussa aamunavaus. Soitan siellä kitaraa. Tämä ei stressaa ja jännitä läheskään niin paljon kuin viime keväinen taika-aamunavaus, vaikka kyllä minua hiukan jännittää. Minulta kysyttiin eilen, kuka tulee tekemään minulle valot, salissa kun on yhden musaprokkiksen valot tällä hetkellä ja niihin koskeva tulee kuulemma hirtetyksi. "Valot, mitkä valot? En mä ole sellaisia ajatellutkaan, kun en mää niitä nää." Pohdin jo, josko aamunavaukseni tapahtuisi pimeässä, sillä en halua olla vastuussa kenenkään hirttotuomiosta. Eikä minulle ollut oikeasti tullut mieleenikään, että klassisen kitaran aamunavauksessa pitäisi tai edes voisi olla jotain valoja. En minä osaa ajatella tuollaista. Loppujen lopuksi kysyjä lupasi itse tulla minulle valoja huitomaan, mikäli herää aamulla.
*
******

Tänään olisi Kalliossa Club Libertessä intialainen kitaristi, Phatt. Minua kovin houkuttaisi lähteä sinne, mutten saanut ketään kaveriksi. "Mikset sä mene yksin? Liberte on helppo paikka, kyllä sä siellä pärjäisit", sanoi viuluopettajani, kun tunnin lopuksi mainitsin hänelle tästä. Eh... Jep. En ole koskaan käynyt baarissa - lukuunottamatta laivoja tai hotellien aulabaareja, mutta emme nyt laske niitä - ja pitäisi siis yhtäkkiä lähteä yksin jonnekin ihan oudolle clubille. Vielä vähän pohdin, että lähtisinkö sinne oikeasti. Ehtisin oikein hyvn edelleen. Toisaalta minulla alkaa huomenna kahdeksalta koulu... Jos sitä ensimmäistä tuntia ei olisi, voisin todellakin lähteä. Nyt taidan kuitenkin jättää väliin, vaikka takuulla olisi hauskaa. Se olisi myös ollut hyvä testi taas itselleni siitä, kuinka yksinkin voi pärjätä. Siis, mikäli kaikki olisi sujunut hyvin. Varmasti kadun tätä myöhemmin.