Loma-ajan tylsyys ja jotain muuta pientä

Etelä-Suomessa nautitaan hiihtolomasta. Vaikka minun arkeni on silkkaa lomaa, tämä yleinen hiihtolomakin vaikuttaa siihen melko paljon. Ensinäkin kaikista harrastuksista on lomaa, kun musiikkiopistossa noudatetaan koulujen loma-aikoja ja yleisurheiluvalmentaja lennähtää Amerikkaan. Toiseksi olen viikon yksin kotona ensimmäisen kerran sitten… no aika pitkään aikaan – Mikael lennähti perheensä kanssa Tokioon.

Onneksi ensi viikolla on sentään nuorten paralympiaryhmän leiri torstaista sunnuntaihin. Ei tarvitse siis aivan toimettomana olla koko viikkoa. Voisin myös yrittää neuloa miljoonaa keskeneräistä työtäni vähän eteenpäin. Sekin on kivaa, että saan tehdä aivan mitä ruokaa ikinä vaan itse tahdon.

Vähemmän kivaa on, että viime yönä ja tänä aamuna minulle nousi kuumetta. Se on eilisillasta (köh, yötä se oli, kun kotiuduin) vaan koko ajan noussut. Suurella mielenkiinnolla olen seurannut tätä kehitystä ja mittaillut kuumetta vähän turhankin usein. Hetki sitten se vasta kipusi sinne 37 asteeseen, vaikka kovin kuumeinen olo olikin jo puoli astetta vähemmällä lämmöllä. Toivottavasti se ei tästä enää kauheasti nouse, jos jo nyt alan olla sekaisin.

Näin viime yönä unta, jossa minulla oli suu välillä niin kuiva, etten meinannut saada sitä edes kunnolla auki. Kieli oli tarttunut kitalakeen eikä puhummisesta tullut mitään. Uskon alitajuntani halunneen kertoa, että voisin harkita juovani.

Toisessa unessa taas pystyin itse säätelemään tapahtumia. Analysoin niitä ensin kovasti – ”ei kai tuo aio hypätä ikkunasta? Siellä on paloportaat, käytäthän niitä” – ja uni kääntyi mieleni mukaiseksi. Aivan kaikkeen en pystynyt vaikuttamaan, tai sitten en halunnut.

Eilisistä yleisurheilutreeneistä on vähän lihakset kipeinä. Venyttelyä varten pitäisi lämmitellä, jottei lihakset revähdä liian kovista venytyksistä. En ole oikein ikinä jaksanut lämmitellä vain siksi, että vähän venytän kipeää paikkaa. Ehkä nyt kuumeisena ei tarvitsisikaan, kun jo valmiiksi koko kehoa kuumottaa. ;)

Kävin tässä alkuviikosta kaverini kanssa uimassa. Jo Mäkelänrinteen uimahallin löytäminen oli seikkailu sinänsä, muttei siitä nyt sen enempää. Kävimme kylmäaltaalla uimisen perään (minä vähän uittelin jalkojani) ja pidimme keppejä siinä altaan reunalla istuessa käsissämme. Joku ohikulkeva lapsi kysyi: "Äiti, mitä noi tekee noilla sauvoilla?" Ongimmme, tietty!

Ihastuttava Englanti

Vietin viikon Pohjois-Englannissa, lähinnä Alnwick-nimisessä herttaisessa pikkukaupungissa. Teimme muutaman vierailun myös lähiseudulle, Alnmouth ja Newcastle tulivat siis nekin nähtyä - kuten myös Manchesterin juna-asema ja lentokenttä.

Erityisesti Alnwickissa minua ihastutti asuntomme lähellä oleva kirkko, joka soitti kellojaan vartin välein vuorokauden ympäri. Ei mennyt kauaakaan kun opin tunnistamaan, mitkä lyönnit tarkoittavat mitäkin neljännestuntia. siellä voisi helposti elellä katsomatta kelloa.

Panin merkille paljon esteettömyyteen liittyviä asioita aivan automaattisesti. Kahdella eri paikkakunnalla ulkona olevien portaiden ylä- ja alapäässä oli maassa raitaa, jonka pystyi tuntemaan kengän läpi ja tietysti myös kepillä (jos sitä olisi käyttänyt). Ensimmäisen kerran tällaisiin portaisiin tullessamme mietin, onkohan se ihan tarkoituksella ja toisessa paikassa samanlaiseen raitaan törmätessäni tiesin jo odottaa portaita. Myös tienylityskohdat oli merkitty maahan, raitojen sijaan nystyröin. Liikennevalot piippailivat vain vihreällä ja vain silloin, kun napista oli painettu - mutta ei se mitään, kun valot löytyy nystyröiden avulla ja tolppa oli aina oikealla puolella. Jokainen kyltti, joka kielsi koirat, toivotti opaskoirat kuitenkin tervetulleiksi. Alnwickissa oli jalkakäytävät välillä niin korkeita, että niiltä alas tullessa oli pari porrasta. Ainakin pääkadun varrella oli kohta, jossa meni liuska alas ja tolpassa oleva kyltti kielsi reitin tukkimisen vammaisilta. Kadulta (sekä Alnwickissa että Newcastlessa) löytyi tolppia, jotka oli pehmustettu; ei sokkona niihin törmääminen satu niin paljoa (en oikeasti todellakaan tiedä, miksi ne oli pehmustettuja).

Punnan kolikot hämmensivät hiukan, mutta ne oppi kyllä kohtalaisen nopeasti. Sujuvasti en kolikoita osannut käsitellä, mutta ainakin sain laskettua itse rahani. 50 pennin ja 20 pennin kolikot ovat minusta parhaita, ne kun ovat seitsemänkulmaisia.

Vierailimme earl Greyn puutarhassa ja teehuoneessa, jossa pääsi juomaan alkuperäistä Earl Grey -teetä. Näimme kuningatar Elizabethin. Ammuin jousipyssyllä ja hiplailin 1700-luvulla rakennetun Alnwickin linnan (Tylypahkan!) sisätiloissa samalta vuosisadalta olevia marmoripatsaita ja tulisijoja, sain kokeilla myös ranskalaista kultakelloa ja pelkäsin koko ajan rikkovani jotain. Humalluin kirjojen tuoksusta varmaan maailman suurimassa divarissa, Barter Booksissa (yli 3.000.000 kirjaa), jonka kahvilasta sai varmaan maailman parhaita hampurilaisia ja johon taisin toisella vierailukerralla jättää keppini.

Vaikea kertoa kaikesta. Kuvia liitän mukaan, kunhan saan niistä reilusta 300 kuvasta kuvailun ja pääsen valikoimaan parhaat.

Ihastuin Englantiin suuresti. Kun vielä opin kielen kunnolla, voisin mennä pidemmäksikin aikaa, vaihtoon tai jotain.

Kesälomakuulumisia

Olen saanut miniläppärini lähes toimimaan. Kovalevyn hajoamisen myötä esimerkiksi office-pakettia tai muita vastaavia ohjelmia ei vielä löydy. Saa nähdä, milloin jaksan niitä asennella.

Sain tähän asennettua Jawsin, puheohjelman, jota olen aina käyttänyt, mutta sen aktivointikoodi olikin vanhentunut. Nyt se toimii vain 40 minuuttia kerralla. Kuulin sitten kaveriltani ilmaisesta puheohjelmasta, jolla "pärjää ihan hyvin". Kävin lataamassa sen koneelleni ja nyt ainakin voin siis käyttää konetta pidempäänkin kuin 40 minuuttia kerralla. Tässä uudessa ohjelmassa on vielä vähän opettelemista.

Lähden ylihuomenna (tai no joo, siis huomenna, perjantaina) viikoksi Englantiin. Suuntaamme Alnwick-nimiseen pikkukaupunkiin jonnekin Pohjanmeren rannalle. Luvassa on keskiaikaisia linnoja, teetä, nummia, lampaita, ruokaa ja kuningasperhe, joka tulee viikon päästä vierailulle samaan kaupunkiin (tai siis ainakin kuningatar Elizabeth tulee, en niistä muista ole varma). Eiköhän viikkoon ehdi vielä jotain muutakin mahtua. Matkaseurana on poikaystäväni ja hänen perheensä. Aamulennot tulivat jo Maltan matkalla tutuiksi, pääsen sellaista harrastamaan myös perjantaina.

Vaikka olen lomalla, minusta tuntuu, etten ehdi tehdä juuri mitään. En ymmärrä, mihin aikani kuluu. Nyt olen pari päivää yrittänyt saada miniä toimimaan mukavasti, olen käynyt kaverin kanssa kaupungilla ja hoitanut jotain asioita, tehnyt englannin läksyjä ja soittanut ja soittanut. En ole sitä englantiakaan ehtinyt opiskella yhtään niin paljon kuin olisi pitänyt. en ole ehtinyt kirjoittaa paria lehtijuttua enkä pöytäkirjaa.

Niin, kävin minä tänään myös koululla. Soitin ääniteokseni Aulikki Oksaselle ja tapasin entisen ryhmänohjaajani. Hain myös syksyn yo-kirjoitusten laskun ja opiskelutodistuksen. Koulu oli aavemaisen hiljainen. en uskaltanut puhua aulassa edes puhelimeen, koska siellä olisi kaikunut liikaa.

ietin taas, mikä kumma minulta vie yöunet. Maltalla nukuin aivan älyttömän hyvin, siellä ei ollut tietoakaan mistään univaikeuksista: nukahdin hetkessä ja porskutin aamuun asti. Pari yötä Maltan jälkeenkin menivät vielä jokseenkin normaaleissa rajoissa, mutta nyt viimeiseen neljään yöhön en oikeastaan ole taas nukkunut. Ehkä stressaan alitajuntaisesti kotona tekemättömiä asioita ja siksi lomalla on helpompi nukkua. Ehkä lomaillessa vietän enemmän aikaa ulkona ja puuhailen kaikkea ja siksi siellä nukuttaakin paremmin. Ehkä Välimeren auringossa oli niin paljon voimaa, että se sai sokealle kehollenikin viestitettyä, milloin melatoniinia tulee erittää. Ehkä, ehkä ja ehkä. Ei aavistustakaan, mistä se oikeasti johtuu. Sen minä vaan tiedän, että vähitellen haluaisin nukkua. Toivottavasti Englannissa nukuttaa.

Kun palaan taas Suomeen, alkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla nuorten kesäleiri, johon menen ohjaajaksi. Olen ollut jo kahdella viikonloppuleirillä ohjaajana, mutta tämä tulee olemaan ensimmäinen viikon mittainen nuortenleiri, jossa olen töissä. vähän tuntuu hassulta: viime vuonna olin vielä niiden kaikkien ihmisten kanssa yhdessä leiriläisenä, ja nyt olenkin niiden ohjaaja! Saa nähdä, tuottaako tämä status minulle auktoriteettia. ei ehkä.

Leirin jälkeen minulla ei ole enää mitään tarkkaa suunniteltua koko loppu kesälle. Filosofiaa voisi siinä joskus heinäkuussa alkaa lukea ja taikuutta on pakko treenata, sillä elokuun alussa menen Joensuuhun Parafest-festivaaleille esiintymään. Soittamista ja kirjoittamista en niiitäkään aio unohtaa heinäkuuksi.

Olen törmännyt viime aikoina yllättävän usein aivan todella mukaviin ja ihaniin ratikka- ja bussikuskeihin. Muutama ratikka on odottanut pysäkillä, että olen ehtinyt kävellä sieltä alkupäästä ratikan etuovelle ja kuljettaja on kertonut, mikä vaunu se on (aika usein ne vaan lähtevät, tuo odottaminen on ollut ihanan huomaavaista). Joku bussi teki ihan samoin. Tänään taas bussissa kuljettaja kysyi sisään mennessäni, missä jään pois ja vielä muisti sen pysäkilläni. Onneksi muisti, en nimittäin kehdannut kopeloida pysäytysnappia, kun vieressäni istui joku ja ne ovat aina vähän eri paikassa siinä kuljettajan takana. En myöskään jotenkin saanut suutani auki pyytääkseni sitä vieruskaveria painamaan eikä kukaan muu ollut jäämässä sillä pysäkillä. Jos kuljettaja ei olisi muistanut, olisin joutunut Hakaniemeen ja varmaan kävellyt sieltä sen puoli kilometria (toisaalta se liikunta ei varmastikaan olisi ollut yhtään pahitteeksi).

Liikunnasta puheenollen... Olen noin kuukauden miettinyt, ryhtyisinkö taas treenaamaan vähän aktiivisemmin yleisurheilua, erityisesti pituushyppyä. Motivaattorina toimii Lontoon paralympialaisten sokeiden naisten rajat, joiden ylittäminen ei varmastikaan olisi mahdottomuus, kunhan treenaisi. eilen sitten vihdoin kysyin entiseltä yu-valmentajaltani, ehtisikö hän taas hyppiä kanssani. Niinpä ensi vuoden (ja varmasti jo loppu kesän) toimintoihini kuuluu myös urheilu. Hyvä niin, muuten tämän kroppa kohta jo rapistuisi.

Että tällainen kesä minullla. Tänään ei taaas kauheasti muuta sanottavaa.

Nyt olisi muuten täydellinen kuunpimennys. Valitettavasti vaan se ei oikein sokkona avaudu.

Toimettomuus tylsistyttää

Joulun suurimmat juhlapäivät meni kunnialla läpi, vaikka sinänsä uudenlainen joulu olikin. Vanhempien eron jälkeen olimme veljieni kanssa viettäneet aaton aina isän luona ja menneet joulupäivänä äidille, tänä vuonna teimme toisin päin. Ehkä ulkopuoliselle kuulostaa hassulta, että kaikesta huolimatta olen viettänyt suunnilleen kaikki joulut viimeisen 15 vuoden aikana samassa talossa. Niin siis tänäkin jouluna. (Muistan vaan kaksi joulua, jolloin olemme olleet muualla; olimme toisena jouluna tuttavaperheen ja toisena jouluna serkkujen kanssa jossain vuokramökillä.)

Lahjaksi sain mm. Postia pappi Jaakobille -DVD:n, josta jo aikaisemmin mainitsin. Jotenkin elokuva oli minulle pettymys. Kun olin aikaisemmin saanut tietää sen voittaneen kaikenlaisia palkintoja ympäri maapalloa ja sen olevan Suomen virallinen Oskar-ehdokas, odotin siltä vähän enemmän. Tai sitten en ymmärrä hyvää elokuvaa. Kuvailu oli todella tarpeellinen juttu tämän elokuvan kohdalla. Siellä oli minuutteja kestäviä kohtauksia, joissa ei puhuttu yhtään mitään ja äänistäkin oli vaikea päätellä, mitä ihmettä oikein tapahtuu. Silti olisin kaivannut hieman enemmän ja hieman tarkempaa kuvailua, vaikka se tarinan kannalta olikin toisaalta aivan riittävää. Joitain asioita jäi vaan epäselviksi ja piti varmistella niitä elokuvan jälkeen muilta.

Puhuva vaaka oli kiva lahja. Hieman ajattelemattomasti kokeilin sitä olohuoneessa monen ihmisen läsnäollessa ja sehän sitten kovaan ääneen kertoi, paljonko painan. ( ;) ). Puolen minuutin jälkeen vaaka ilmoitti painokseni kilon verran enemmän... Ilmeisesti riippuu vähän siitä, missä kohtaa seisoo.

Äiti piti hänelle tekemistäni villasukista ja veli sai minulta ja äidiltä saman kirjan, kun äiti oli mokannut kirjan numeron kanssa. Veljenpojalla oli hänelle neulomani villapaita päällään joulupäivänä ja sain vielä itse pukeakin sen hänelle. Ovat pienet vauvat sitten suloisia.

Kun palasin eilen iltapäivästä kotiin, tylsistyin lähes välittömästi. Ei minulla tosin äidin luonakaan enää hirveästi tekemistä ollut, mutta kotona se tuntui jotenkin vielä suuremmalta tekemisen puutteelta. Joskus siinä illasta sitten kehitin itselleni puuhaa vielä pitkäksi aikaa...

Olin jo aikaisemmin suunnitellut tekeväni parista pahvilaatikosta nukkekodin. Nyt sitten vihdoin tartuin toimeen ja leikkelin pahvilaatikon seinään reikiä ja rakentelin sisäle väliseiniä. Yläasteelta sain kuvaamataidonopettajalta mukaani pussillisen askartelutikkuja, koska tikkutyöni jäi silloin kesken. En ollut ehtinyt aikaisemmin jatkamaan sitä tikkutyötä (ja tätänykyä se on aika osissa, on hajonnut erinäisissä kuljetuksissa), joten minulta löytyy hyvin paljon tikkuja. Nyt olen leikellyt ja liimaillut niistä nukkekodin olohuoneeseen parkettia. Siitä on jo vähän reilut puolet tehty.

Tilasin nettikaupasta kahden väristä kaakelia wc-kylpyhuoneeseen, pari hanaa ja tiiliä ulkoseiniin. Olisi oikein kätevä, jos kaakelit, lattiamateriaalit ja tiiliseinän voisi tehdä ihan vaan valmiista printeistä, kuten aika moni nukkekotirakentaja tekee, mutta se ei olisi yhtään sokkoystävällistä. En pystyisi itse liimailemaan ja kohdistamaan niitä kuvioita ja kaikki materiaalit tuntuisivat samoilta, joten on tehtävä ihan oikeista materiaaleista. Valitettavasti toista kaakeliväriä ei heiltä tällä hetkellä löytynyt, joten pitää tilata sitä myöhemmin uudestaan.

Tuleva nukkekotini on hyvin pienoiskokoinen, siis jopa nukkekotien maailmassa. Huonekorkeus on noin 13 cm. Tästä syystä taidan joutua tekemään suurimman osan huonekaluista yms. itse. Tulee oikein paljon kivaa näpertelemistä. Luultavasti tähän taloon ei tule koskaan muuttamaan asukkaita, koska niin pieniin huoneisiin olisi vaikea löytää sopivan kokoisia nukkeja.

Pitäisi hommata vanerilevyä ja askartelusaha, jotain vahvempaa liimaa, lakkaa... Puutikuista saa tehtyä paljon kaikkea, rautalangasta voin väännellä esim. henkareita ja kipsistä ajattelin tehdä vessaan lavuaarin ja pytyn. Pitäisi vielä löytää jostain suihku, koska tuohon kylpyhuoneeseen ei ole ammetta tulossa (epäekologista). En kuitenkaan ole löytänyt mistään nettikaupasta nukkekotiin suihkua, ammeita kyllä löytyisi.

Aion valaista nukkekodin ihan sähkövaloilla, koska muuten huoneet jäisivät hyvin hämäriksi. En kuitenkaan vielä mitään lamppuostoksia tehnyt, ne kun eivät tosiaan ole ajankohtaisia tässä vaiheessa... Totesin myös, että yläasteen fysiikasta voikin olla hyötyä, kun pääsen sähköttämään tuota taloa. Ehkä tarvitsen siihen kuitenkin myös jonkun muun apua. Haluaisin sitäpaitsi nukkekodin valojen olevan ledejä, mutta joka paikassa myydään vaan hehkulamppuja. Ehkä käyn Clas Olssonilta ostamassa ledejä ja rakennan lamput muilta osin itse.

Olin jo ennen joulua melko varma siitä, että sairastan loman aikana. Joulu meni ihan terveenä, mutta nyt yrittää kyllä joku flunssa iskeä. Minulla on vähän lämpöä ja olen ihan tukossa, kurkussa tuntuu omituinen klöntti, joka ei lähde millään pois. Vähän lämpöäkin taitaa olla ja nukuin reilusti yli puoleen päivään (sen jälkeen, kun ensin vastasin yhdelle avustajahakijalle, joka soitti ja herätti minut) ja nyt illastakin nukahdin jo kerran kirjan ääreen. Velikin kuulosti vähän tukkoiselta, kun hänen kanssaan tuossa pari sanaa vaihdoin.

Olen pähkäillyt pari päivää sitä, mitä ihmettä teen uutena vuotena. Tätä menoa taidan viettää sen sängynpohjalla yksikseni. Tähtisädetikkuja haluaisin kyllä poltella, vaikka taitaa joutua veli ne ostamaan. Niitä(kään) kun ei kuulemma voi alaikäisenä enää ostaa.

Olen halunnut lauantaista asti pulkkamäkeen, mutta isän luona ei ollut pulkkia, eikä kukaan tiennyt, missä Jokelassa olisi mäki. Niin ja joo, en saanut yhtään veljistäni innostettua asiaan. Vieläkään en ole pulkkailemaan päässyt, vaikka äidiltä olisi löytynyt pulkkia ja jopa pieniä mäkiä. Edelleen sinne haluaisin. Ei minulta puutu kuin pulkka, mäki ja joku, jonka kanssa lähteä pulkkailemaan. Kajaanissa asuva veljeni ei edes luvannut lähteä kanssani laskettelemaan, jos itseni Kajaaniin joku viikonloppu raahaan. En ole päässyt kai kuuteen vuoteen laskemaan.

Taitaa mennä pari päivää Torey Haydenin ja nukkekodin parissa. Ehkä pitäisi yhteiskuntaoppia ja lakitietoakin lukea, kun aiheesta on reilun kolmen viikon päästä koe. Oikein iloista uutta vuotta kaikille, mikäli en sitä ennen vielä kirjoittele jotain!